Rosberg: Schumi ajaa nyt paremmin
5.7.2012, 14.47
Nico Rosberg kertoo espanjalaisen Marca-lehden haastattelussa uskovansa Mercedeksen voittavan tällä kaudella vielä lisää kisoja. Rosberg saavutti huhtikuussa Kiinan GP:ssä uransa ensimmäisen F1-osakilpailuvoittonsa. Sen jälkeen menestys on ollut jälleen vaatimattomampaa.
- Automme ei ole tällä hetkellä nopein, mutta se on hyvä auto. Täytyy ottaa askel eteenpäin ja sitten pystymme taistelemaan joka kisan voitosta. Meitä ei pidetä mestarisuosikkeina, mutta tilanne muuttuu, jos alamme voittamaan kisoja, Rosberg kommentoi.
Michael Schumacher saavutti toissa sunnuntaina Valenciassa paluu-uransa ensimmäisen palkintosijan. Rosbergin mielestä Schumacher on yhä kovan tason kuljettaja. Menestymättömyys on johtunut Schumin epäonnesta.
- Minulla on ollut enemmän onnea kuin Michaelilla. Tällä kaudella hän on joutunut keskeyttämään neljä kertaa. Hän ajaa erittäin hyvin. Paremmin kuin kahtena edelliskautena, Rosberg totesi.
MM-taulukossa Rosberg on viidentenä juuri Kimi Räikkösen edellä. Matkaa kärkimies Fernando Alonsoon Rosbergilla on 36 pistettä.
Lisää uutisia
- Red Bullin Horner: En välitä, jos minua ei kutsuta päivälliselle 30.4.2013, 21.18
- Jenson Button lopettanut mökötyksen 30.4.2013, 21.07
- Toisen polven moottoriurheilija testaa Force Indiaa 30.4.2013, 19.42
- Toro Rosson kuskia huhutaan Webberin korvaajaksi 30.4.2013, 15.56
- Marussia-pomo: Palkintorahoitta jääminen ei kaada tallia 30.4.2013, 13.18
- Red Bull tekee valintansa Räikkösen ja junioreiden välillä 30.4.2013, 12.07
- Red Bull-pomo uhittelee yhä Pirellille 30.4.2013, 11.57
- Valencia tuskin tekee paluun 30.4.2013, 11.47
- Lotus-pomo: Räikkönen taistelee mestaruudesta 29.4.2013, 22.51
- Palkintorahaa jatkossa vain kymmenelle parhaalle F1-tallille 29.4.2013, 14.26
- Marussian erottama kuljettaja neuvottelee Force Indian kanssa 29.4.2013, 11.41
- Nico Hülkenberg: Ei kaduta 29.4.2013, 11.35
- Rosberg Schumin lähdöstä: Saan nyt ääneni kuuluville 29.4.2013, 11.12
- Red Bull-omistaja vihaisena: F1 ei enää oikeaa kilvanajoa 29.4.2013, 11.00
- Mercedes-pomo: En ole terminaattori 29.4.2013, 10.52
- Ricciardo: Jos en ole riittävän hyvä, joudun ulos 29.4.2013, 10.45
Sport Content Oy

