Räikkönen harkitsee paluuta Formula ykkösiin
19.1.2010, 21.19 (päivitetty 20.1.2010, 00.45)
Kimi Räikkönen kertoo italialaisen Autosprint-lehden haastattelussa, ettei hän välttämättä ole poistunut lopullisesti Formula ykkösissä. Tulevalla kaudella Räikkönen kilpailee rallin MM-sarjassa, mutta vuonna 2011 hän voisi palata F1-sarjaan, mikäli ralli ei enää miellytä.
- Minulla on F1:stä mukavia muistoja, enkä ole sulkenut pois paluuta F1-luokkaan. Teen kauden puolivälissä päätökseni, menenkö takaisin F1:een, vai jatkanko rallissa, kertoi Räikkönen Autosprintille.
Rallin MM-sarjan on aina kiinnostanut Räikköstä ja siksi hän halusi kokeilla jotain uutta.
- Olen aina ollut kiinnostunut kilpailemisesta rallin MM-sarjassa ja nyt sain Red Bull Citroenilta hyvän tarjouksen. Ensi vuodesta tulee tietysti suuri haaste, koska minulla ei ole kokemusta. Haluaisin voittaa, muttarealisti pitää olla, totesi Räikkönen.
Huhujen mukaan Räikkösellä olisi optio kilpailemisesta F1:n Red Bull-tallissa 2011, mikäli hän ei halua jatkaa rallissa. Red Bull ei ole myöntänyt eikä kieltänyt huhua.
Räikkösen haastattelusta uutisoi suomeksi ensimmäisenä Turun Sanomat.
Lisää uutisia
- Ferrarilla aiotaan keskittyä aika-ajosuoritusten parantamiseen 28.5.2012, 13.38
- McLarenilla uskotaan edelleen mestaruusmahdollisuuksiin 28.5.2012, 12.22
- Räikkösen uskotaan palaavan kärkeen Kanadassa 28.5.2012, 12.04
- Schumacherin uraa uhkaa nolo loppu 28.5.2012, 11.59
- Onko Vettel huono häviäjä? 28.5.2012, 11.53
- Button manasi surkeuttaan 28.5.2012, 11.46
- Vettel tyrmää Ferrari-huhut 28.5.2012, 11.43
- Vettelin taktikointi onnistui 27.5.2012, 21.02
- Massalle vihdoin hyvä kisa 27.5.2012, 20.58
- Grosjeania ei rangaistu, Red Bull vältti protestin 27.5.2012, 20.52
- Glock maaliin rikkinäisellä autolla 27.5.2012, 19.49
- Sauberilla kehno viikonloppu 27.5.2012, 19.36
- Grosjean ei ottanut vastuuta starttikolarista 27.5.2012, 19.31
- Räikkönen: Joskus kaikki ei mene putkeen 27.5.2012, 19.22
- De la Rosalle katkera pettymys 27.5.2012, 19.14
- Force Indiat maalissa Räikkösen edellä 27.5.2012, 19.09
Sport Content Oy

