Puutarhajumalatar

Olen vuorotteluvapaalla, ihanaa. Etukäteen olin suunnitellut, että siivoan heti aluksi kaikki kaapit, jynssään koko kodin, pesen ikkunat, käyn läpi tavararöykkiöitä, karsin kirjahyllyä, kirjoitan tätä blogia… Ja kuinkas sitten kävikään? Nukuin ensimmäisen kuukauden. Hädin tuskin olin aamukahvit juonut, kun jo suunnittelin päivänokosten ottamista. Lounasaikaan olin taas hereillä hetken (tietty, kun on ruoasta kyse), ja ei muuta kuin iltapäivänokkaunille. Laitoin kellon soimaan, että olisin edes hereillä silloin kun mies tulee töistä kotiin. Saunan jälkeen olinkin taas jo valmis yöpuulle.

Mutta nyt olen hereillä!

Eilen kunnostettiin pihaa miehen kanssa, Hulda, tuo pikku mäyräkoiramme, auttoi tietenkin parhaansa mukaan.  Omenapuun oksia pilkottiin kottikärryihin ja Hulda, tuo pikku apulaisketkumme, veti niitä pois miltei samaan tahtiin ja silppusi ne nurmelle. Ihastelin juuri kukkaan puhjennutta vaalean violettia krookusta. Ei aikaakaan kun Hulda, tuo pikku sanonko mikä, tuli myös ihastelemaan, haukkasi kukan pois ja silppusi terälehdet kukkapenkkiin. Vähän värien ripottelua multaan. Kyllä piha näyttääkin muuten niin ankealta huhtikuussa.

Luin pari kirjaa viikonloppuna, toisen sain työkavereilta läksiäislahjaksi: Puuhaillaan pihalla, Kaunista puutarhaan betonista ja muista materiaaleista, Mäkelä. Neuvokas kirja ja käteviä vinkkejä. Sitä aion lukea uudelleen ja uudelleen.
Toisen kirjan luin yhdellä istumalla saman tien loppuun: Helppohoitoinen puutarha, 88 vinkkiä, joilla saat pihan kukoistamaan vähällä vaivalla, Minerva. Miten innostavia kirjoja molemmat!

Pystyn jo kuvittelemaan miten hieno pihastamme tulee, vaikka nyt se on vain lähinnä mutainen läntti, jossa on liian iso omenapuu ja satoja tulppaanin-, narsissin- ja krookuksensipuleita nousemassa ylös, mikä mistäkin.

Nurmikko tai se osa, jossa sitä pitäisi olla, on auringonkukansiementen kuorien peitossa. Samoin kukkapenkit. Talvella tuli syötettyä 25 kiloa siemeniä linnuille ja oraville. Pihalla oli kahdeksan lintujen ruoka-automaattia. Saattaa olla, että siemenistä tulee pari auringonkukkaakin.

”Hyvää katetta”, sanoi kolleegani Johanna ja niinhän se on, en aio niitä kuoria mihinkään haravoida, jätän ne tuonne kukkapenkkiin. Eiköhän ne kuunliljat sieltä jaksa ylös ponnistaa. Olen muuten kerännyt kananmunan kuoria pakkaseen. Aion laittaa nekin kukkapenkkiin, ovat kuulemma hyviä etanoiden torjunnassa. Saa nähdä toimiiko, olen jo pari kotiloa huomannut enkä mielelläni niitä enää koskaan näkisi. Pöydällä tarkempaa lukemista odottaakin Puutarhan ystävät ja viholliset, Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino, Minerva. Myrkkyjen käyttö puutarhassa arveluttaa, joten toivon tältä kirjalta paljon. Äkkiä selaamalla se vaikuttaa juuri sopivalta meidän pihalle. Kerron myöhemmin miten tuholaistorjunta onnistuu kirjan ohjeiden avulla.

Miten saada puutarhasta tai pihasta kaunis ympäri vuoden? Miten sinne onnistuisi säilyttämään kesän värejä ja iloista tunnelmaa? Kuinka saada siunaus joka päivä? No, mosaiikilla tietenkin!

Olen pitkään suunnitellut pihamuuriimme mosaiikkiteosta. Odottelen vielä lupaa taloyhtiöltä, saanko kiinnittää sen suoraan muuriin vai pitääkö käyttää jotain pohjaa erikseen. Mutta nyt se toteutuu tavalla tai toisella.

Ystäväni, multilahjakas taiteilija Caroline Jariwala Englannista, tulee Suomeen kesäkuussa pitämään kahden päivän mosaiikkikurssin meillä! Olen aivan innoissani. Haluan pihaani Puutarhajumalattaren suojelemaan kotiamme ja meitä, varsinkin pikku Huldaa. Tahdon sellaisen myös mökille, suojelemaan Huldaa käärmeiltä ja mopoilta.

Viime kesänä Alyssan onnettomuuden jälkeen, törmäsin Carolinen teoksiin netissä. Sain niistä valtavasti lohtua suruuni. Siitä asti olen haaveillut Puutarhajumalattaresta ja nyt se toteutuu. Kaiken kruunaa se, että sain Espoon modernintaiteen museo Emmasta Birger Kaipiaisen näyttelyssä olleita sirpaleita muutamia laatikollisia. Niistä saa varmasti upean teoksen! Tuskin maltan odottaa Carolinea.

Teksti: Plaza
Avainsanat: Birger Kaipiainen, Caroline Jariwala, EMMA, Helppohoitoinen puutarha, Hulda, Mäkelä, Minerva, Piha, Puuhaillaan pihalla, puutarha, puutarhajumalatar, Puutarhan ystävät ja viholliset

Kommentit

Oma kommentti