Guidon kanssa Venetsiassa – taas!

Olen hämmentyneenä Venetsiassa – Guidon kanssa. Muistattehan Guidon, Guido Brunettin, joka on commissario di polizia Venetsian kaupungissa. Vilkaisen vierelleni ja hämmennyn entisestään. Missä on se tumma, komea italialainen, salskea älykkö, jonka olen kuvitellut mielessäni. Nyt näen vain kuivakan saksalaisen insinöörin näköisen hintelän miehen, joka on olevinaan minun Guidoni. Puristan silmät kiinni ja katson uudelleen. Ei, ei mitään apua. Hento, parrakas germaani on edelleen juuttuneena verkkokalvoilleni. Ja mikä pahinta, hän puhuu saksaa!

Kirottu Saksan TV, joka on tehnyt Donna Leonin kirjoista vesitettyjä tv-versioita. Yle Teemalla esitetyt Donna Leon -elokuvat pilasivat mielikuvani Guidosta. Olen tosin katsonut vasta leffasarjan pari jaksoa, mutta kuulin että viidennessä jaksossa Guidon näyttelijä vaihtuu. En ole vielä nähnyt uutta Guidoa, enkä ole varma haluanko nähdäkään. Kyllähän tähän partasuuhunkin jo ehti tottua…

Entäs Guidon vaimo, Paola? Tuo sivistynyt yliopisto-opettaja. Paljon paremman näköinen tv:ssä kuin olin osannut kuvitella (lue: toivonut), mutta hän jää aika vaisuksi kotona. Laittelee ruokaa, mutta ei samalla intohimolla kuin kirjoissa. Lapset, Raffi ja Chiara, sentään ovat aika onnistuneita, mutta etäisiä ja saksalaisen jäykkiä.

Patta, mahtaileva apulaispoliisipäällikkö, on komeampi kuin kuvittelin, mutta ispettore Vianello, Guidon pätevä apulainen, on aivan liian iso ja kömpelö. Kaiken kukkuraksi signorina Elettra, joka on kirjassa ihastuttavan nokkela ja ovela, on sarjassa vähintäänkin outo. Henkilökemiat eivät toimi, Guidon ja Elettran välillä ei sinkoile kipinän kipinää, jos ei sinkoile Guidon ja vaimonsakaan välillä.

Minun mielikuvituksessani asiat ovat olleet aivan toisin.

Venetsia on onneksi kuvattu Venetsiana ja paikka näyttää hyvältä, houkuttelevalta oikeastaan. Olen jopa silmäillyt matkaesitteitä sillä silmällä. Mikä olisi romanttisempaa kuin ajella gondolissa pitkin Canal Grandea? No, Brunettien asunnon terassikin on ihana. Siellä voisin viipyillä koko päivän, viiniä siemaillen tai kahvia nauttien, katsellen kanavan liikennettä ja kuunnellen Venetsian monia ääniä. Ja seurustella Guidon kanssa (ja vaikka koko perheen, jos olisi pakko). Tietenkin Paolan herkulliset kokkaukset olisivat piste iin päälle.

Donna Leonin kirjassa Turvasatama (Otava), lukee seuraavaa Guidosta:

Hän nousi, ajoi partansa, kävi suihkussa ja meni keittiöön. Tv-sarjan Guido ei näytä mieheltä, joka ajaa partansa. Eipä silti, ettenkö pitäisi parrakkaista miehistä, kyllähän toki, mutta minun mielikuvitus-Guidollani ei ole partaa eikä ole kyllä Donna Leoninkaan Guidolla.

Paolasta sen sijaan paljastetaan tämän aristokraattinen sukutausta, joka ilmenee monin eri tavoin. Guido löytää jääkaapista pari pulloa Moëtia ja penää niiden alkuperää. Paola kertoo saaneensa muutaman pullon opiskelijalta, jonka tutkielman hän ohjasi.

”Montako pulloa hän lähetti sinulle?” hän kysyi pelaten aikaa.

”Muutaman laatikon.”

”Mitä?”

”Muutaman laatikon. Kolme tai neljä, en muista.”

Brunetti tiesi, että näin kävi, jos syntyi aatelisperheeseen, joka oli sekä ylhäinen että rikas: oli mahdollista unohtaa, kuinka monta laatikollista Moëtia oli saanut opiskelijaltaan.

Kirjassa mainitaan vielä Pattasta, tuosta arrogantista esimiehestä, näin: Kaikkien näiden vuosien jälkeenkään Brunetti ei ollut oppinut ennustamaan, milloin Patta varoittamatta osoittaisi yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa. Hetki lannisti hänet aina; se viekoitteli hänet luulemaan, että hänen esimiehensä sielussa oli kuin olikin vielä inhimillisyyden rippeitä jäljellä.

Mutta turha toivo, sydämetön ihminen pysyy sydämettömänä niin kirjoissa, sarjoissa kuin tosielämässäkin. Tv-sarjassa Patta on komea, mutta henkisesti lattea, ei siis kovin kiinnostava henkilö, ennalta arvattava narsisti. Itserakas, oman edun tavoittelija kuten apulaisensa Scarpakin.

Ihastuttava signorina Elettra on kirjan sivuilla viehkeä, älykäs ja ratkaisukeskeinen juonittelija. Virtuoosi tietokoneen kanssa, ja jos hän ei itse jotain löydä, hän löytää jonkun, joka löytää. Onneksi hän on poliisin palveluksessa, mitä rikolliset menettävätkään hänessä.

Guidon ja Elettran suhdetta pohditaan kirjassa: Oli jo tarpeeksi paha, että Brunetti katsoi läpi sormien niitä useita tietomurtoja, joihin hän tiesi neidin syyllistyvän – joihin hän itse totta puhuen kannusti tätä. Jossakin kulki raja, mitä hänelle voitiin sallia ja mitä ei: Brunettin ongelma oli, että raja, jonka hän veti, ei ollut milloinkaan suora, eikä sitä koskaan vedetty kahdesti samaan paikkaan.

Signorina Elettra on ihastunut kukkasiin ja joka viikko hankkii poliisilaitokselle tuoreita kukkia. Tällä kertaa hän ostaa ne torilta:

Kukkien ostaminen kojulta Biancatin kukkakaupan sijaan oli signorina Elettran tapa noudattaa apulaispoliisipäällikkö Pattan uusinta vaatimusta, että kaikki tarpeeton tuhlaaminen piti lopettaa Questurassa.

Kukkia maksaessaan neiti ei saa kuittia kukista ja maksaa ne omista rahoistaan. Brunettin kysyessä kuitista, neiti Elettra vastaa:

”Voi commissario, tiedättehän etten voisi elää itseni kanssa, jos hetkeäkään ajattelisin, että teen Questuran varoilla jotakin sopimatonta.” Tajutessaan, ettei Brunetti ollut aikeissa leikkiä kunnon kansalaista, neiti sanoi: ”Minulla sattuu olemaan kuitti muutamasta tulostimen mustekasetista. Esitän sen, summa on suurin piirtein sama.”

Romaanissa Turvasatama Brunetti venyttää lakia muissakin asioissa, mutta sydän paikallaan. Aika velikultia siellä Italiassa. Ei ihme, että koko maan talous on kuralla.

Kursiivilla lainaukset Donna Leonin kirjasta Turvasatama, Otava.

Guidon kuva Yle Teema.

Teksti: Plaza
Avainsanat: Donna Leon, Otava, Turvasatama, Yle Teema

Kommentit

Oma kommentti