Helmiä ja sattumia

Pirjo Rissanen KamomillasolaOlen lueskellut aika paljon viime aikoina. Kesällä jäi putki päälle ja luin kaikki Pirjo Rissasen kirjat (Gummerus). Aloitin ihan alusta ja luin jo lukemani kirjat uudelleen ja jatkoin niin pitkälle kuin löysin hänen teoksiaan. Mitä en kotoa löytänyt, sain lahjaksi tai löysin kirjastosta. Kemiön kirjaston valikoima on huippu!

Lukeminen oli ihana kokemus. Välillisesti sain elää erilaisia perhekohtauksia ja tragedioita, mutta myös iloisia asioita. Huomasin, että kaikissa suvuissa on mustia lampaita, tai niin ainakin luullaan. Kolikolla on nimittäin aina toinenkin puoli. Opin itsekin katsomaan peiliin ja toteamaan, etten minä suinkaan aina ole se uhri. Olen vain luullut niin. Opettavaisia tarinoita.

 

Löysin pari helmeä jälleen kerran ja jäin niitä miettimään joksikin aikaa. Ensimmäinen oli Kathryn Stockettin Piiat (WSOY). Upea kirja! Herätti niin paljon ajatuksia ja häpeän tunnetta, miten kukaan on voinut käyttäytyä niin kuin siinä kirjassa? Ja kaikki on varmasti totta eikä pahinta ole varmaankaan kerrottu.

Kirjan piiat ovat niin viisaita ja inhimillisiä, aitoja ihmisiä. Sen sijaan valkoinen väki kuvataan varsin tunteettomana, kylmänä, välinpitämättömänä ja suorastaan tyhmänä tai ainakin tietämättömänä. Poikkeuksena tietysti Skeeter, joka kirjoittaa hienon kirjan mustien kotiapulaisten elämästä 1960-luvun Mississipissä.

Kirjan valkoihoiset hienostelevat kaikin tavoin, mutta eivät välitä omista lapsistaan vaan jättävät ne mustien kotiapulaisten hoiviin. Lapset rakastavat hoitajiaan enemmän kuin omia vanhempiaan, mikä on ihan luonnollista.

“Siinä on sun vauvasi”, minä sanoin, ja se taputtaa nuken selkää niin kuin röyhtäyttäisi sitä ja nyökkää.

Sitten se sanoo: “Aibii, sinä olet minun oikea äiti.” Se ei edes katso minuun vaan sanoo sen niin kuin puhuisi säästä.

Menen polvilleni lattialle missä se leikkii. “Sun äiti on laitattamassa tukkaansa. Typykkä, kyllähän sä tiedät kuka sun äiti on.”

Mutta se pudistaa päätään ja halaa nukkeaan. “Minä olen sinun vauvasi.”

Vaikka kirjassa mustat puhuvat puhekieltä, se ei tunnu samalla tavalla alentuvalta kuin esimerkiksi kirjailija Alexander McCall Smithin Mma Ramotswen seikkailuissa. Niissä valkoihoinen mies laittaa kaikille mustille lapsekkaat ja simppelit lauseet suuhun. Se saattaa ilahduttaa joitakin lukijoita, mutta minut se saa raivoihini. Ja mina sentään olen dekkarien ystävä.

Mutta toivottavasti olen ymmärtänyt väärin kirjailijan tarkoitusperät. Ehkä hän vain yrittää tehdä botswanalaisista helposti lähestyttäviä, mene ja tiedä. Onhan hän sentään kirjoittanut tai toimittanut yli 50 teosta, joten hän on varmasti erinomainen kirjoittaja ja hyvä mies. – Oikein viisas mies, sanoisi todennäköisesti Mma Ramotswe. ­– Se on kyllä totinen tosi, mma, vastaisi J.L.B. Matekoni. –Mutta senhän tietävät kaikki, Mma Ramotswe toteaisi.

“Myöhemmin J.L.B. Matekoni pysähtyi miettimään. Hänestä tuntui, että oli välttämätöntä koota ajatuksensa silloin, kun oli aikeissa pohdiskella jotakin syvällistä. Ja tällä hetkellä J.L.B. Matekoni oli juuri saamassa kiinni poikkeuksellisen tärkeästä oivalluksesta, vaikka se ei vielä ollutkaan saavuttanut lopullista muotoaan.”

Löytääkö J.L.B. Matekoni ajatuksen pään vai katoaako se savannille? No, se saa jäädä teidän luettavaksenne kirjassa Harhapolkuja savannilla, Otava.

Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät, Bazar, oli kesäni toinen ilopilleri. Se on hauska, surullinen, iloinen rakkausromaani. Se on todellinen kertomus elämästä, valheista, sisaruudesta, lapsista, työstä – ahneutta ja kunnianhimoa unohtamatta. Kirjassa ollaan Pariisissa ja Keniassa, vähän Lontoossa ja New Yorkissa. Mukana pyörivät niin kiinalaiset kuin ranskalaisetkin sekä 70 000 thaimaalaista krokotiiliä. Aikamoinen ihmissuhdesoppa, mutta maistui oikein hyvin minulle.

Löysin muuten sen Eropaperit-kirjan, josta mainitsin viime blogissani. Täällähän se oli mökillä yöpöydällä odottamassa. Ja ei kun lukemaan…

Teksti: Plaza
Avainsanat: Alexander McCall Smith, Bazar, Gummerus, Harhapolkuja savannilla, Katherine Pancol, Kathryn Stockett, Krokotiilin keltaiset silmät, Otava, Piiat, Pirjo Rissanen, wsoy

Kommentit

paska kirja…

Oma kommentti