Ensilumen fasaanijahti
28.11.2008, 15.20
Kello herättelee meidät pimeään aamuun. Kääntelen kylkeä isännän kainalossa ja onnittelen itseäni siitä, ettei minun tarvitse käydä suihkussa ennen metsälle lähtöä. Tuskin maltan aamupalaa napostella, kun pyörin jo oman reppuni ympärillä ulko-ovella, ettei se vaan jää matkasta. Joko mentäisiin?
Reitiltä riekkoa
11.11.2008, 23.34
Isäntäni nimesi minut metsän jumalan mukaan Hiskiksi. Toivoi kai nimen olevan enne. Hienosti se on kyllä muistanut, että olen vasta reilu kaksi vuotinen pojankoltiainen, jolla on usein kujeet mielessä. Kanssani tarvitaan välillä pitkää pinnaa, mutta enhän minäkään arvostele isäntäni ampumataitoja – ainakaan ääneen.
