Yhteistyökumppaneiden ilmoitukset:
Kuluttaja ennen lehdistöä?
30.7.2010
Sampsa
Apple järjestää Pohjoismaiden lehdistölle infotilaisuuden uudesta iPhone 4 -puhelimesta ensi maanantaina Oslossa. Samalla toimittajat pääsevät käsiksi myös laitteen testikappaleihin artikkeleita varten. Lehdistötilaisuuden ajankohta on vähintäänkin erikoinen, sillä iPhone 4 saapui Pohjoismaissa myyntiin ja kuluttajien saataville jo tänään perjantaina 30.heinäkuuta.
Yritämme Muropaketissa tarjota mahdollisuuksien mukaan lukijoillemme tietoa uusista tuotteista varhain ja toivottavasti pystymme kertomaan ja testaamaan käytännön asioita, jotka antavat tukea ostopäätökselle. Olisimme mielellämme testanneet ja kirjoittaneet artikkelin myös iPhone 4:stä ennen sen myyntiin tuloa, mutta ainakaan virallisia reittejä pitkin se ei ollut Pohjoismaissa mahdollista. Ainoa vaihtoehto olisi ollut hankkia lukitsematon laite esimerkiksi Englannista.
Odottelemme parhaillaan testiin Applen iPhone 4:n lisäksi Nokialta pian markkinoille saapuvaa N8-mallia. Yleisön pyynnöstä laitoimme rattaat pyörimään, jotta saisimme myös HTC Desiren kokeiltavaksi. Muropaketissa on siis odotettavissa varsin mielenkiintoinen älypuhelinartikkeli elo-syyskussa.
Taiwaniin MOA 2010 -finaaliin syyskuussa
28.7.2010
Sampsa
Muropaketissa järjestetyn MSI:n Master Overclocking Arena 2010 -ylikellotuskilpailun maakarsinnan voittanut Kari ”Junksu” Junkkonen selviytyi myös kesäkuussa Pariisissa järjestetystä Euroopan finaalista jatkoon ja lunasti itselleen paikan Taiwanissa järjestettävään maailmanlaajuiseen finaaliin. Euroopan karsinnasta jatkopaikan saivat myös Ruotsin Jon ”elmor” Sandström ja Henry ”ME4ME” de Kruijf sekä Jonas ”Mean Machine” Klar ja hänen naispuolinen joukkuekaverinsa Ann-Sofie ”Mink” Lönnkvist sekä Italian ja Belgian joukkueet. Junksun EU-finaalissa mukana ollut tiimikaveri Arto ”Kite” Kiuttu ei ole lähdössä Taiwanin finaaliin, joten hänen paikkansa ottaa Petri ”SF3D” Korhonen.
Finaalissa riittää varmasti puhuttavaa, sillä Futuremarkin ja MSI:n yhteistyössä internetissä järjestämä Lords of Overclocking 2010 -karsintakilpailu MOA 2010 -finaaliin sai yllättävän lopun, kun järjestäjätaho ilmoitti tutkivansa useita voittajatuloksia. Tutkimusten jälkeen Futuremark ilmoitti havainneensa, että useat finaaliin selvitytyneet tulokset oli ajettu samalla testikokoonpanolla, jonka seurauksena jopa neljä voittajaa hylättiin. Tapahtumat kulisesseissa alkoivat purkautua, kun useampi ylikellotuspiireissä tunnettu nimimerkki paljasti saaneensa tuloksensa taiwanilaiselta ylikellottajalta Andre Yangilta ja ilmoittaneensa sen kilpailuun omissa nimissään. Hwbot.org-sivusto ilmoitti langettavansa huijaukseen osallistuneille ylikellottajille (Hiwa, eXtremetweaker.de, KJ ja Skinnee) sekä tulokset jakaneelle Andre Yangille vuoden mittaisen kilpailukiellon hwbotissa.
MSI:n Master Overclocking Arena 2010 -ylikellotuskilpailun finaali järjestetään Taiwanissa syyskuun puolivälissä ja Muropaketti lähtee paikan päälle raportoimaan kilpailun tapahtumista ja kannustamaan Suomen joukkueen voittoon.
Mikä testeissä kestää?
13.7.2010
Ville
Hyvä kysymys, johon vastaus on aina jälkikäteen huomattavan paljon yksinkertaisempi, kuin miltä se tuntuu keskellä testejä, kun ongelmia yritetään ratkoa. Valmis artikkeli näyttää lukijan silmään varmasti suoraviivaiselta, mutta lähes poikkeuksetta lopputulokseen ei ole päästy suorinta tietä.
Hyvä esimerkki on allekirjoittaneella tällä hetkellä työstön alla oleva kahden Samsungin älypuhelimen (Galaxy S & Wave) artikkeli, jonka suurin ongelmakohta on toistaiseksi kiteytynyt Galaxy S:n kuvankaappaukseen. Android-käyttöjärjestelmällä kuvankaappauksien tekeminen ei onnistu yhtä helposti kuin esimerkiksi iPhoneilla tai Wavella, joilla kaappaustoiminto löytyy käyttöjärjestelmästä ja luonnistuu kahden napin yhteispainalluksella.
Galaxy S:tä varten tietokoneelle tulee asentaa Androidin ja Java SE:n SDK-työkalupaketit, ja Androidin USB-ajurin asentamisen jälkeen ohjelmien pitäisi olla valmiina kuvankaappauksiin. Valitettavasti yksinkertaiselta kuulostava suunnitelma venyi lopulta viiden tunnin mittaiseksi näännytystaisteluksi. Ensimmäiseksi ohjelmia yritettiin asentaa Nokia Booklet 3G -netbookiin, joka kuitenkin kesken asennusten heitti volttia ja ilmeisesti hajosi rautaongelmiin. Seuraavaksi puhelinta kokeiltiin asentaa toiseen tietokoneeseen, joka ei kuitenkaan tunnistanut puhelinta millään tavoin, vaikka sen lataaminen alkoikin välittömästi USB-kaapelin kiinnittämisen jälkeen. Parin tunnin taistelun jälkeen selvisi, että puhelin tunnistautuu vasta, kun siitä on poistettu SIM-kortti.
Tietokone, jossa oli Linux pohjalla ja VMWaren päällä ajettiin Windows 7:ää, tunnisti lopulta Galaxy S:n ja Android SDK:sta ladattiin toiveikkaana USB-ajurit. Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun Windows 7:n laitehallinta ei tunnistanut ajureita. Kesähelteiden kiristämä toimittaja velloi jo epätoivon partaalla, kunnes löysi googlauksen lopputuloksena Samsungin USB-ajurit matkapuhelimille. Kyseisen asennustiedoston asentamisen jälkeen ajurit pamahtivat tietokoneeseen ja SDK:n kuvankaappaustoiminto alkoi lopulta toimia.
Samsungin uutuuskännykät testattavana
7.7.2010
Ville

Muropaketissa tullaan heinäkuun aikana julkaisemaan artikkeli Samsungin uutuuskännyköistä, joista ylemmässä kuvassa vasemmalla puolella on Galaxy S ja oikealla puolella Wave S8500. Ensimmäisenä mainitussa on Android 2.1- ja jälkimmäisessä Samsungin omaa käsialaa oleva Bada-käyttöjärjestelmä.
Artikkelissa tullaan tutkimaan molempien kännyköiden ominaisuuksia, käyttöjärjestelmiä sekä käyttökokemuksia. Ehdotuksia artikkelin suhteen otetaan vastaan…
Näin se kesä taittuu...
30.6.2010
Ville

Geokätkö voi olla yksinkertaisimmillaan pieni purkki varustettuna paperilla, johon kirjoitetaan oma nimi
Vaikka Muropaketin toimitus uurastaa kesät talvet artikkeleiden ja uutisten parissa, vapaa-aikaa jää onneksi harrastuksillekin. Kuten monista aiemmista blogikirjoituksista on käynyt selväksi, toimitus on syvästi innostunut jalkapallosta, joten ei ihme, että vapaa-aikaa on kulutettu MM-kisoja katsellessa televisiosta. Säiden salliessa nurmea on kulutettu aktiivisesti myös omilla nappiksilla.
Ulkoilma-aktiviteetteja on luvassa enemmänkin, joista ensimmäisenä on omalta kohdaltani vuorossa Tuska-festivaali Helsingissä ja pari viikkoa myöhemmin Ilmiö Turussa. Lisäksi allekirjoittanut on mieltynyt geokätköilyyn, jossa GPS-paikantimen avulla etsitään kätköjä ja löydöt kirjataan internetiin. Toistaiseksi apuvälineenä on toiminut iPhone 3GS varustettuna projektin taustalla olevan Groundspeakin tarjoamalla Geocaching-ohjelmalla.
Muropaketista tulossa mobiiliversio
30.6.2010
Sampsa
Muropaketin ja TaskuMuron uutisotsikoista valmistellaan parhaillaan kauan kaivattua mobiiliversiota. Pienille näytöille sopiva ja kevyempi versio Muropaketista tulee muistuttamaan ulkoasultaan hyvin pitkälle Tekniikan Maailman mobiiliversiota, jossa listataan uusimmat uutisotsikot linkkeinä, joista avautuu uutinen kokonaisuudessaan. Mobiiliversio saadaan lanseerattua toivottavasti käyttöön kesälomien jälkeen alkusyksystä.
Point of Viewin GeForce GTX 465 = 470
22.6.2010
Sampsa

Uutisoimme Muropaketissa kesäkuun alussa mahdollisuudesta päivittää noin 300 euron hintainen GeForce GTX 465 -malli 470:ksi. Muutamat valmistajat ovat jostain syystä käyttäneet 465-näytönohjaimissaan suoraan 470:n piirilevyä, joten puuttuvat CUDA-ytimet, muistiväylä ja muistimäärä on mahdollista päivitettää BIOS-päivityksen avulla 470:n tasolle.
Muropaketin testipenkkiin saapui Jimm’siltä Point of Viewin GeForce GTX 465, joka on varustettu 10 GDDR5-muistipiirillä ja kaiken huipuksi GeForce GTX 470:n GF100-275-A1-grafiikkapiirillä. Kyseessä on siis täysiverinen GTX 470 -näytönohjain piirilevyn ja grafiikkapiirin osalta, johon on vain päivitetty ominaisuuksia rampauttava GeForce GTX 465:n BIOS-tiedosto. Testaamme Muropaketissa Point of Viewin GeForce GTX 465:n päivittämistä GeForce GTX 470:ksi ja aiheesta on luvassa artikkeli heinä-elokuussa.
2. sukupolven X58-emolevyt
22.6.2010
Sampsa

Intel julkaisi X58-piirisarjan jo marraskuussa 2008 yhdessä Nehalem-arkkitehtuurin ja LGA 1366 -kantaisten Core i7 -prosessoreiden kanssa. Katsastimme Muropaketissa tuolloin ensimmäiset X58-emolevyt Asukselta, MSI:ltä ja Gigabyteltä, mutta kalliiden X58-emolevyjen suosio ei ole noussut kovin suureksi korkean hintatasonsa johdosta, vaikka se on tällä hetkellä työpöytämarkkinoiden suorituskykyisin alusta. Muropaketin testipenkkiin on nyt saatu Asuksen ja MSI:n 2. sukupolven X58-emolevyt, jotka esittelevät ominaisuuksien puolesta yrityksien insinöörien osaamista ja innovaatioita. Testaamme uudet X58-emolevyt kesän aikana ja Muropaketin artikkeli aiheesta on luvassa elokuussa. Mukana ovat ainakin Asukselta Rampage III Extreme ja MSI:ltä Big Bang XPower ja odottelemme mahdollisesti mukaan vielä Gigabyteltä GA-X58A-UD9-mallia.
Asus, Rampage III Extreme -tuotesivu
CoolIt:n ECO A.L.C. -vesijäähdytys testissä
31.5.2010
Sampsa
Testasimme Muropaketissa maaliskuun lopussa monstericoolerit Cooler Masterilta, Danamicsilta ja Noctualta. Huhtikuussa tutustuimme nykypäivän vesijäähdytysjärjestelmään, joka rakennettiin erillisistä komponenteista. Kesäkuussa testaamme Jimm’s:n edustaman CoolIt:n noin 80 euron hintaisen kompaktin ECO A.L.C. -vesijäähdytyksen prosessorille, joka on heti-valmis asennettavaksi koteloon ja yhteensopiva kaikkien nykyisten prosessorikantojen kanssa. Esittelemme artikkelissa ECO A.L.C -vesijäähdytysratkaisun asentamisen vaiheet koteloon ja prosessorille sekä luvassa on lämpötilamittaukset ilmajäähdytykseen verrattuna. Nähtäväksi jää miten kompakti valmisvesijäähdytys pärjää monsteri-ilmajäähdytykselle.
GTX 480 uusilla ajureilla: 3. kerta toden sanoo?
31.5.2010
Sampsa
NVIDIA julkaisi viime viikolla GeForce 257.15 -beeta-ajurit, joiden luvataan parantavan suorituskykyä varsinkin GeForce GTX 400 -sarjan näytönohjaimille ja ne tuovat mukanaan muutamia lisäominaisuuksia. Muropaketissa testattiin NVIDIAn toimittama GeForce GTX 480 -näytönohjain julkaisun yhteydessä maaliskuussa GeForce 197.17 -beeta-ajureilla ja myöhemmin toukokuussa kokeiltiin Asuksen toimittamaa myyntiversiota WHQL-hyväksytyillä GeForce 197.41 -ajureilla, jotka eivät kuitenkaan tarjoneet suorituskykyyn parannusta.
Kesäkuussa ajamme VGA-testikokoonpanollamme vielä kertaalleen läpi testipatterin GeForce GTX 480:lla ja uusilla GeForce 257.15 -beeta-ajureilla. Raportoimme tulokset kuun alussa julkaistavassa artikkelissa ja tsekkaamme, voidaanko ajuripäivityksen jälkeen puhua litran mitasta tosissaan.
ROG Matrix 5870: 2 gigaa muistia
27.5.2010
Sampsa

Muropaketissa testataan kesäkuussa vielä yksi valmistajan toimesta tehtaalla ylikellotettu ATI Radeon HD 5870 -malli. Kyseessä on Asuksen ROG Matrix 5870 Platinum, joka on varustettu kahden gigatavun GDDR5-muistimäärällä, Asuksen suunnitelemalla piirilevyllä ja parannetulla jäähdytysratkaisulla. Esittelemme artikkelissa näytönohjaimen ominaisuudet sekä testaamme miten kahden gigatavun muistimäärä vaikutusta suorituskykyyn uutuuspeleissä. Lopuksi luvassa on perinteiset ylikellotustestit.
Muropaketissa on jo ehditty testaamaan kevään aikana MSI:n R5870 Lightning ja Gigabyten Radeon HD 5870 Super OverClock -näytönohjaimet.
Asus Eee Keyboard pikatestissä
9.5.2010
Ville
Asus esitteli jo viime vuoden tammikuussa CES-tapahtuman yhteydessä Eee Keyboardia, joka on näytöllä ja PC-tason raudalla varustettu näppäimistö. Samaisen vuoden maaliskuussa Asuksen toimitusjohtaja Jerry Shen uskoi tuotteen saapuvan markkinoille toukokuussa, mutta toisin kävi. Tuote on kohdannut jatkuvia myöhästymisiä ja sitä on vuoden aikana paranneltu ensimmäisistä esitellyistä versioista.
Muropaketti on ensimmäisenä Suomessa saanut käsiinsä toukokuun alussa virallisesti julkaistun Eee Keyboardin testiversion, joka edustaa hyvin pitkälle mallia, joka saapuu lähiaikoina kauppojen hyllyille. Esimerkiksi verkkokauppa Amazon ottaa jo tuotteen ennakkotilauksia vastaan ja 16 gigatavun SSD-asemalla varustetusta mallista joutuu pulittamaan 599 dollaria.

Laite painaa 1,1 kilogrammaa ja sillä on kokoa 145 x 425 x 24 millimetriä (syvyys x leveys x korkeus). Kyseessä on reilun näppäimistön kokoinen laite, jonka oikeassa reunassa on kosketusnäyttö. Alumiinikuoriin paketoidusta Eee Keyboardista löytyy sisältä 1,6 GHz:n kellotaajuudellinen yksiytiminen Atom N270 -prosessori, gigatavu DDR2-keskusmuistia, 16- tai 32-gigatavuinen SSD-asema ja Intel 945GSE -northbridgen myötä GMA 950 -grafiikkaohjain.
Muropaketin testauksen perusteella harjatusta alumiinista valmistettu ja UV-suojatun näppäimistön tuntuma on erittäin hyvä ja vaste painalluksille herkkä. Näppäimistö on myös suunniteltu kestämään vuosia ja torjumaan likaantumista. Backspacen yläpuolella olevan virtanapin sijoittelu on hieman arveluttava, sillä se painaminen asettaa tietokoneen suoraan hibernate-tilaan ilman vahvistusta.

Takaosasta löytyy pitkä rivi erilaisia liittimiä, joista vasemmalla puolella on kolme antenniliitintä UWB:lle ja WLANille. Siirryttäessä oikeallepäin vastaan tulee kolme USB 2.0 -liitintä, muuntajan liitin, kuuloke- ja mikrofoniliitin, gigabitin verkkoliitin sekä HDMI- ja VGA-liittimet. Takana on myös kaksi ilmanvaihtoritilää, joista oikealla näkyvästä puhkuu tuulettimen kierrättämänä lämminnyttä ilmaa. Eee Keyboardin sisällä on akku, jonka Asus mainostaa kestävän maksimissaan neljä tuntia.

Eee Keyboardin erikoisuus on viisituumainen kapasitiivinen kosketusnäyttö, jonka resoluutio on 800x480. Näyttö toimii kohtuullisesti, kun klikkauskohteena on kuvassa näkyvät isokokoiset kuvakkeet, mutta tarkempi käyttö vaatii reilunpuoleisesti hermoja. Eee Keyboardissa jyllää konepellin alla Windows XP Home -käyttöjärjestelmä, jonka ulkoasu on mukautettu täydellisesti. Käyttöliittymä on yksinkertaistettu ja alhaalla on nappeja, joista aukeaa uusia isoja kuvakkeita sisältäviä valikkoja. Ylälaidassa näkyy puolestaan muun muassa kellonaika, akun varaus, Bluetooth- ja WLAN-yhteyskuvakkeet sekä pikakuvakkeet musiikkisoittimeen ja touchpadiin. WLANin osalta tuettuina ovat 802.11b/g/n-standardit ja Bluetoothin osalta 2.1-versio.

Viisituumainen näyttö ei takaa kovinkaan miellyttävää multimedianautintoa olohuoneessa, joten mukana on erillinen purkki langatonta tiedonsiirtoa varten. Tarkoituksena on, että se liitetään HDMI-kaapelilla esimerkiksi teräväpiirtotelevisioon, jolloin Eee Keyboard luo UWB:n avulla langattoman yhteyden purkkiin ja kykenee toistamaan 720p-resoluutioista videota langattomasti maksimissaan viiden metrin etäisyydelle.
Muropaketin pikatestiin saapunut Eee Keyboard edustaa esituotantoversiota, joten tässä jutussa emme perehdy tuotteeseen tämän tarkemmin. Tuotantoversio saapuu testipenkkiin lähitulevaisuudessa ja siihen tullaan luomaan tarkempi katsaus myöhempänä ajankohtana.
Asuksen GeForce GTX 470 & 480 saapuivat vihdoin
26.4.2010
Sampsa

Pitkän odotuksen jälkeen testipenkkiin saapui vihdoin Asuksen GeForce GTX 470- ja 480-näytönohjaimet myyntipakkauksissaan. Alun perin näytönohjaimia odotettiin jo huhtikuun alussa, mutta NVIDIAn toimitusvaikeuksien, Islannin tulivuorenpurkauksen ja Asuksen oman logistiikkasekoilun seurauksena näytönohjaimet saatiin käsiin vasta nyt. Molemmat näytönohjaimet testataan NVIDIAn uusimmilla WHQL-hyväksytyillä ajureilla ensi viikolla ja artikkeliin ajetaan mukaan testitulokset ATI Radeon HD 5850 -näytönohjaimella. Artikkelin testituloksiin otetaan mukaan vertailukohdiksi myös maaliskuussa julkaistussa GeForce GTX 480 -artikkelissa mukana olleet näytönohjaimet ja niiden tulokset.
Gigabyten super-ylikellotettu 5870
24.4.2010
Sampsa

GeForce GTX 400 -sarjan näytönohjaimien heikon saatavuuden ja Islannin tulivuoren purkauksen takia Muropaketin testipenkkiin ei olla vieläkään onnistuttu saamaan 470-mallia. Asus on lähettänyt testikappaleen Ruotsista Suomeen aiemmin tällä viikolla, joten odottelemme näytönohjaimen saapumista testipenkkiimme viimeistään ensi viikolla.
Sitä ennen viimeistelemme kuitenkin erilliset artikkelit MSI:n R5870 Lightning- ja Gigabyten HD 5870 SuperOverclock -näytönohjaimista. Artikkeleissa tutustutaan molempien valmistajien omiin näkemyksiin tehtaalla ylikellotetusta 5870-mallista.
Laatikollinen vesileluja
19.4.2010
Juha

Kesä lähestyy ja ajattelimme, että on oikea aika päivittää vesilelut ajan tasalle. Tietokoneen vesijäähdytys oli todellinen hittijuttu vuosituhannen vaihteen jälkeen ja Muropaketissakin tutustuttiin tuolloin aiheeseen useampaan otteeseen. Vuosien vieriessä vesileikkien hohto harrastajien keskuudessa kuitenkin laantui, eikä Muropaketissakaan ole julkaistu vesijäähdytykseen liittyvää juttua useampaan vuoteen. Päätimme siis korjata asian ja ottaa hieman tuntumaa nykypäivän vesijäähdytysvermeisiin. Toimistolle saapuikin huhtikuun alussa laatikollinen vesileluja, joista olisi tarkoituksena julkaista artikkeli kuun lopussa…
Kun ohjeet eivät aina ohjeista...
14.4.2010
Ville

Muropaketin toimituksessa on testatuissa komponenteissa ja laitteissa nähty mitä ihmeellisimpiä ohjeistuksia, vikoja ja muita kummallisuuksia. Viime päivinä testilaboratoriossa on testattu 890GX-emolevyjä ja suurien vaikeuksien kautta testit on lopulta saatu päätökseen ja artikkeli on luvassa lähiaikoina.
Testeissä mukana olevassa M4A89GTD PRO/USB3:ssa on erikoisempi ratkaisu PCI Express x16 -liittimien kanssa, sillä vakiona PCI Express x16 -väylä on jaettu x8-väyliksi molemmille emolevyn liittimille. Jotta yhtä näytönohjainta käyttäessä saa käyttöön x16-nopeudellisen väylän, pitää toiseen liittimeen asentaa erillinen piirilevy. Kyseisen piirilevyn ohjeistus on kuitenkin aavistuksen virheellinen, eikä kovasta yrityksestä huolimatta emolevystä löydetty mustaa PCI Express x16 -liitintä.
Ylikellotetut Radeon HD 5870 -näytönohjaimet testissä
31.3.2010
Sampsa

Muropaketissa katsastetaan huhtikuussa valmistajien toimesta tehtaalla ylikellotetut ATI Radeon HD 5870 -näytönohjaimet. Testipenkistä löytyy jo MSI:n omalla järeällä piirilevysuunnittelulla ja Twin Frozer -jäähdytysratkaisulla varustettu R5870 Lightning sekä referenssisuunnitteluun perustuva XFX:n Radeon HD 5870 XXX. Lisäksi odottelemme testattavaksi Gigabyten Radeon HD 5870 SuperOverclock -mallia sekä Asuksen kahden gigatavun muistimäärällä varustettua ROG Matrix 5870 -näytönohjainta. Yritämme saada ajettua mahdollisuuksien mukaan ylikellotustestejä myös ainakin osa näytönohjaimista nestemäisellä typellä jäähdytettynä.
Muropaketin Fermi-artikkelin jälkilöylyt
30.3.2010
Sampsa
Muropaketin historian luetuin ja kommentoiduin (yli 77000 lukukertaa ja +600 kommenttia) artikkeli on otettu vastaan varsin kirjavin ja lähes henkilökohtaisuuksiin menevillä kommenteilla. Seuraavassa muutamia kommentteja ja huomioita Muropaketin GeForce GTX 480 -artikkelista jälkikäteen testeihin ja mittauksiin liittyen:
MSI:n Fuzion testissä huhtikuun lopussa
18.3.2010
Ville

MSI on rummuttanut pitkään ja hartaasti Lucidin Hydra-piirillä varustettua emolevyään, joka on virallisesti nimetty Big Bang-Fuzioniksi. Hydra Engine mahdollistaa usean näytönohjaimen 3D-suorituskyvyn yhdistämisen valmistajasta riippumatta, joten tietokone voidaan varustaa esimerkiksi NVIDIA GeForce- ja AMD Radeon -tuoteperheen näytönohjaimilla.
Fuzion tukee LGA 1156 -kantaisia prosessoreita ja lisäksi siitä löytyy OC Genie -ylikellotustoiminto, kosketusnäppäimet mm. virralle ja resetille sekä OC Dashboard -ylikellotuspaneeli. Emolevyn sielunmaailmaa tullaan tarkastelemaan tarkemmin huhtikuun lopulla.
AMD 890GX -emolevyt saapuivat
18.3.2010
Ville

AMD julkaisi 890GX-piirisarjan maaliskuun alussa ja siihen perustuvia emolevyjä on saatavilla kaupoista kiitettävästi. Muropaketin testilaboratorioon ovat löytäneet tiensä kolmen valmistajan mallit, Asus M4A89GTD PRO/USB3, Gigabyte 890GPA-UD3H sekä MSI 890GXM-G65. 890GX-piirisarjaan, edellä mainittuihin emolevyihin sekä niiden suorituskykyyn ja ylikellottamiseen tutustutaan tarkemmin huhtikuun alkupuolella julkaistavassa artikkelissa.
Vanhemmat jutut arkistosta.


































