Suosta kaivettu auto ja muita Kuopion kummallisuuksia!
16.5.2009
Kuopion Automuseo sijaitsee vanhassa tiilirakennuksessa Puistokadun varrella, lähellä uima- ja keilahallia. Rakennus tarjoaa autoilun historiaa 100 vuoden ajalta. Keskustasta museoon on lyhyt kävelymatka. Museorakennus on alan harrastajien kunnostama, ja työ on tehty talkoilla sekä sponsorien tuella. Museo valmistui vuonna 2002 ja remonttiin upposi kaikkiaan 350 000 euroa.
Paikan päälle voi mainiosti poiketa lyhyeksikin aikaa, sillä museon pieni koko on ihanteellinen esimerkiksi lapsiperheille, kun parkkipaikkakin löytyy museon edestä. Autoja on pari kymmentä ja esillä on myös moottoripyöriä, pappamopoja, puuvanteinen polkupyörä sekä vanhoja työkaluja ja muuta rekvisiittaa rekisterikilpineen. Samalla paikan päällä voi nauttia perinteiset pullakahvit.
Autovalikoima vaihtuu säännöllisin väliajoin. Paikalliset tuntevat valikoiman liiankin hyvin, joten heidän houkuttelemiseensa takaisin täytyy panostaa. Joskus autot ovat ajossa osallistumassa veteraaniautojen eri tapahtumiin. Museon vanhin auto on vuoden 1909 Sears. Vuosittain vieraita käy noin 2500, mutta toiveena on, että määrää saataisiin kasvatettua. Ylläpitokuluja on paljon, joten museovieraiden ja rompetorien osuus niiden kattamisesta on merkittävä, museovastaava Pentti Rissanen sanoo.
Oheisissa kuvissa on museon tarjonnasta muutamia makupaloja. Kuten kuvista näkyy, varsinkin 60- ja 70-luvun autot ovat hyvin esillä esimerkiksi Simcan, Wartburgin tai kansananauto VW Kuplan muodossa. Autojen kunnostus on vaatinut tuhansia työtunteja, kehnoin aihio on kaivettu entisöijän toimesta suon silmäkkeestä. Kaksipyöräisiä on näytteillä perinteisistä Tunturi-mopoista aikoinaan Suomen yleisimpään moottoripyörään Jawaan asti.
Lisätietoja ja osoite kartalla: http://kotisivu.dnainternet.net/automuseo/ekaframe.html
Avoinna toukokuun alusta syyskuun loppuun tiistaista sunnuntaihin klo 10 – 16.
Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Puhelin: (017) 282 0550












- 1.
-
Hienoja kuvia =)
- 2.
-
Hienoja vehkeitä menneiltä vuosilta. Luin tuossa juuri kirjaa Vanajan kuorma-autohistoriaa. Tuli hiukan haikea olo, kun näin 66 syntyneenä lapsuuden koneita katseli. Kyllä se oli hienoa että ennen osattiin tehdä yksilöllisiä ja kestäviä ajoneuvoja, kun tiet oli mitä oli ja ihmisiä ja tavaraa piti liikuttaa :)
Tommonen kuvassa näkyvä punanen fii-u oli siskon avomiehellä 70 luvulla. Tosin porkkanan värinen ja Zastawa malli.Meilki oli perheessä yksi Vauxhall Viva -64 ja taivaansininen simca 1000 jotka jäi mieleen. Systerillä oli punanen Toyota Corona. Noita vivoja faija tykkäs näpräillä ja kuplaa. Sitten sillä oli vielä eläkkeellä olleessa -75 Ford Escort 1600:nen.
Kiva kun jaksaa ihmiset entisöidä vanhaa. Saksassa menee paljon hyvä'ä autoa paaliin nyt kun valtio maksaa romutusrahaa. Sellaista mikä on vasta ”sisään ajettu”.
- 3.
-
Siellä on monta hienoo vehettä,kääkee tok hyvät immeeset kahtomassa,siellä se on meekäläesen nuamakii yhessä videossa kahvion vitriinissä, no on siellä parempatakkii kateltavvoo ku yks ukonroekale.Sillälaella.
- 4.
-
Kunnioitettavaa että on henkilöitä, jotka laittavat aikaa ja rahaa säilyttääkseen käyttöhistoriaamme. Kyllä noista kuvista ajatus palaa kauas taaksepäin, ensimmäisiin muistamiini autokyyteihin ja Borgward Isabellaan vm -61…ja siitä eteenpäin Fiat 600 sekä 1200:n kupla, ei pakarat palelleet takapenkillä pakkasellakaan…
- 5.
-
Upeita!
- 6.
-
aika moni kärry ollu p…..n alla.hienoia kuvia menen käymään poikani kans tänä vuonna.
- 7.
-
komeita vanhan ajan autoja ja mopoja mielenkiintoinen käynnin arvoinen paikka. voisi itse käydä ensi kesänä mieheni kanssa kun olemme kuopiossa käymässä. naisena tykkään autoista uusista ja vanhoista isoista rekoista ja henkilöautoista.
- 8.
-
Kuvissa oleva taivaansininen kaunotar on jättänyt mieleeni kauniita ja lämpimiä kesämuistoja lapsuudestani.
