Plaza

Tyypilliset syyt

Helmikuu, 2010

Viime helmikuussa onnettomuuksien taustalta löytyi tasaisesti erilaisia tyypillisiä riskitekijöitä. Talvikeli tai havaintovirhe vaikutti joka toisessa tapauksessa.

Jalankulkijoiden väistö sai perävaunun heittelehtimään

Mies, 24, ajoi illalla valtatietä Sisu-rekalla 86 km/h -nopeudella. Kuljettaja oli työharjoittelussa ja ajoi täyttä puulastia ensimmäistä kertaa. Autossa oli mukana opastajana kokenut kuljettaja. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 36, ajama Scania-rekka 83 km/h -nopeudella.

Loivan kaarteen ja mäenharjanteen jälkeen loivassa alamäessä Sisun kuljettaja havaitsi tien oikeassa reunassa kaksi jalankulkijaa. Jalankulkijoita väistääkseen Sisun kuljettaja hidasti ja ohjasi vasemmalle. Vetoauto pysyi omalla kaistallaan, mutta perävaunu alkoi heittelehtiä ja kulki vasen sivu edellä kohti vastaantulevaa Scaniaa. Scania törmäsi perävaunuun. Sisun kuormana olleet tukit irtosivat ja useita tukkeja tunkeutui Scanian ohjaamoon murskaten sen.

Sisun takana tullut naisen, 52, ajama Seat Leon -henkilöauto, jossa oli takapenkillä korokeistuimella poika, 5, törmäsi päin tielle sinkoutuneita tukkeja. Tien reunassa kävelleet 15-vuotiaat tytöt kuulivat heittelehtimisen aiheuttamat äänet ja hyppäsivät juuri ennen törmäystä lumiseen sivuojaan. Sisun kuljettaja kuoli ja Skodan matkustaja loukkaantui.

Tapahtumahetkellä oli pimeää. Lämpötila oli -10. Asfalttipäällysteisen tien pinnalla oli hieman pöllyävää pakkaslunta ja lumen alla liukas, ohut jääpinta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Sisun kokematon kuljettaja menetti autonsa hallinnan väistäessään jalankulkijoita vaikeissa keliolosuhteissa. Hän ajoi keliolosuhteisiin nähden liian suurella nopeudella, eikä opastajana ollut kokenut kuljettaja puuttunut nopeuteen. Kyseinen yhdistelmä on ajoneuvoyhdistelmänä erityisen epävakaa. Yhdistelmän rakenne teki siitä liukkaalla kelillä, pidon menetyksen jälkeen mahdottoman hallita.

Sisussa oli kohtaamistilanteen vuoksi lähivalot, mikä vaikeutti jalankulkijoiden havaitsemista ajoissa. Jalankulkijoilla oli tummat vaatteet, mikä vaikeutti havaittavuutta. Toisella oli heijastimia, toisella ei. Myös Scanian kuljettaja käytti keliin nähden liian suurta ajonopeutta, mutta sillä ei tässä tapauksessa ollut mainittavaa merkitystä. Turvalaitteet pelastivat Skodan kuljettajan ja matkustajan vakavammalta loukkaantumiselta, ehkä jopa kuolemalta.

Suositukset

Pimeänäköavustin vakiovarusteeksi autoihin. Raskaiden ajoneuvojen maksiminopeuden rajoittaminen teknisesti 80 km:iin/h. Raskaan yhdistelmän kuljettajille pakollinen kesäajokausi ennen talviajokautta. Autojen turvavarusteiden merkityksestä tiedottaminen. Raskaisiin ajoneuvoyhdistelmiin ajonhallintajärjestelmät. Valtateiden valaiseminen. Keskikaide. Riittävän leveät pientareet ja niiden auraus talviaikana. Ajonopeuden sovittaminen keliolosuhteisiin. Talviliukkauden torjunnan kehittäminen.

Jalankulkijoille valistusta heijastimien ja vaaleiden vaatteiden merkityksestä, havainnollista koulutusta heijastimettoman jalankulkijan havaitsemisen vaikeudesta, vaatekauppoihin tiedotusmateriaalia heijastimien tärkeydestä. Ulkovaatevalmistajien aktivoiminen käyttämään kiinteitä heijastimia.

Lumikasa haittasi näkemää

Nainen, 54, ajoi aamulla Citroën Xsaralla moottoritien eritasoliittymässä erkanemistielle ja lähestyi kaarteen jälkeistä seututien liittymää liikennemerkillä väistämisvelvolliseksi osoitetusta suunnasta noin 30 km/h -nopeudella. Kuljettajan tarkoitus oli kääntyä liittymästä vasemmalle. Samanaikaisesti seututietä saapui vastakkaisesta suunnasta miehen, 28, ajama Jeep Patriot -henkilöauto noin 50 km/h -nopeudella. Molemmat kuljettajat käyttivät turvavyötä.

Havaitessaan Citroënin ajavan liittymään Jeepin kuljettaja jarrutti ja väisti, mutta törmäsi Citroëniin. Törmäyksen jälkeen Citroën suistui ojanluiskaan päin lumivallia. Myös Jeep luisui ojaan ja törmäsi pysähtyneeseen Citroëniin. Citroënin kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä oli hämärää. Tieosuus oli valaistu. Satoi kevyttä pakkaslunta ja lämpötila oli -15. Tien pinta oli jäinen ja luminen. Nopeusrajoitus oli 60 km/h.

Tlk

Citroënin kuljettaja ei havainnut lähestyvää Jeepiä. Risteyksessä ollut korkea lumikasa vaikeutti oleellisesti Citroënin kuljettajan mahdollisuuksia havaita Jeep. Kuljettajan olisi ollut pakko pysähtyä risteyksessä tehdäkseen havaintoja. Lumikasa haittasi myös Jeepin kuljettajan havainnointia.

Citroënin kuljettaja ei väistämisvelvollisuudesta huolimatta noudattanut risteyksessä riittävää varovaisuutta. On mahdollista, että hänen tarkkaavaisuutensa oli kiinnittynyt liiaksi omaan liikkumiseen tai oikealta tulevan liikenteen seuraamiseen. Onnettomuuspaikka oli kuljettajalle tuttu, mikä vähensi varovaisuutta. Jeepin kuljettaja luotti etuajo-oikeuteensa ja oletti Citroënin kuljettajan noudattavan väistämisvelvollisuuttaan. Liikenne oli tapahtumahetkellä vilkasta.

Suositukset

Erityinen varovaisuus liittymissä. Huolellisuuden ja ajotehtävään keskittymisen korostaminen. Tutun liikenneympäristön riskien tiedostaminen. Yllättäviin tilanteisiin varautuminen liikenteessä. Erityistä huomiota tienhoitoon runsaslumisina talvina. Liittymäalueiden ympäristössä olevien, näkemiä haittaavien lumikasojen poistaminen välittömästi.

Aiempi kohtaus vaikutti

Mies, 73, ajoi iltapäivällä valtatietä Skoda Felicia Combi -pakettiautolla kyydissään etuistuimella mies, 71. Auton nopeus oli 50–60 km/h. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 61, ajama Volkswagen Transporter -pakettiauto noin 85 km/h -nopeudella. Volkswagenissa oli matkustajana edessä nainen, 53.

Skoda lähti kääntymään vasemmalle yhdystiellä ja törmäsi Volkswagenin etuosaan. Skodan kuljettaja ja matkustaja kuolivat. Volkswagenin kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat lievästi.

Tapahtumahetkellä oli valoisaa. Sää oli aurinkoinen ja lämpötila -13. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli lähes paljas. Tie ei ollut liukas. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Skodan kuljettaja ei kääntyessään havainnut Volkswagenia tai hahmotti oman sijaintinsa väärin. Skodan kuljettaja oli jokin aika sitten saanut sairauskohtauksen, jonka jälkitila todennäköisesti aiheutti hänelle hahmotus- ja näkökenttähäiriöitä.

Skodan suuntavilkku ei ollut päällä, joten Volkswagenin kuljettaja ei voinut ennakoida Skodan kääntymistä. Myöskään Skodan ajovalot eivät olleet päällä. Volkswagenin väri sulautui ympäristöön ja vaikeutti auton havaitsemista. Skodan tavaratilassa oli sitomatonta kuormaa, joka iskeytyi ohjaamoon. Turvalaitteet pelastivat Volkswagenin kuljettajan ja matkustajan pahemmalta loukkaantumiselta, ehkä kuolemalta.

Suositukset

Törmäystutka ja aktiivinen jarrutusjärjestelmä sekä turvatyynyt ja kaistavahti vakiovarusteeksi autoihin. Turvavöihin liitetty käynnistyksen esto. Turvalaitteiden käyttöön pakottavat järjestelmät. Turvavyövalistus. Autokannan uusiutumisen edistäminen. Keskikaide. Eritasoliittymät. Kuorman sidonta. Sairauksien ajokykyvaikutusten tiukempi arviointi, tarvittaessa ajokoe. Iäkkäiden kannustaminen luopumaan ajoissa autolla ajosta. Ajo-oikeuden edellytyksien huomioiminen poliisivalvonnassa.

Kesärenkailla tasoristeykseen

Nainen, 50, ajoi päivällä Ford Mondeolla yksityistietä kyydissään etuistuimella matkustajana nainen, 17. Matkustaja ei käyttänyt turvavyötä. Kuljettaja lähestyi vartioimatonta tasoristeystä 10–20 km/h -nopeudella. Samanaikaisesti rautatietä pitkin saapui miehen, 51, ajama tavarajuna 68 km/h -nopeudella. Juna törmäsi Fordin kylkeen. Fordin kuljettaja ja matkustaja kuolivat.

Tapahtumahetkellä oli valoisaa. Sää oli aurinkoinen ja lämpötila -7. Yksityistien pinta oli lumipolanteinen ja liukas. Yksityistien nopeusrajoitus oli 30 km/h. Veturin maksiminopeus oli 70 km/h.

Tlk

Fordin kuljettaja ei havainnut lähestyvää junaa. Tien ja radan jyrkkä liittymiskulma sekä näkemäesteenä ollut puusto vaikeuttivat havainnointia. Yksityisteiden pitäjät eivät usein tiedä velvoitteistaan tasoristeysten näkemäraivausten osalta. Tasoristeys oli vartioimaton ja siinä oli ”vartioimaton tasoristeys” -liikennemerkki, mutta ei etumerkkejä tai nopeusrajoitusta osoittavia liikennemerkkejä. Tasoristeyksestä puuttui odotustasanne.

Liukas talvikeli ja jyrkkä nousu vaativat Fordin kuljettajalta normaalia suurempaa tarkkaavaisuutta junan tulon seuraamisen kustannuksella. Alue oli liikenneteknisesti sekava ja rataosuus vaarallinen. Auto oli katsastamaton ja siinä oli kesärenkaat. Fordin kuljettaja oli lääkeaineiden vaikutuksen alainen, mikä saattoi vaikuttaa hänen havainnointikykyynsä. Veturin kuljettajalla ei ollut mahdollisuutta estää törmäystä. Turvavyö olisi ehkä pelastanut Fordin matkustajan hengen.

Suositukset

Vartioimattomien tasoristeysten määrän vähentäminen. Tasoristeysten korjaaminen turvallisemmiksi. Nopeusrajoituksen laskeminen rataosuuksilla, joilla on runsaasti vartioimattomia tasoristeyksiä. Vaarallisiin, yksityisteillä oleviin vartioimattomiin tasoristeyksiin stop-merkki ja 20 km/h -nopeusrajoitus ja parannustöiden aloittaminen välittömästi. Yksityisteiden tasoristeysten turvallisuusjärjestelyjen siirtäminen Liikenneviraston vastuulle. Tasoristeysten näkemävaatimusten tiukentaminen. Vetureihin turvatyyny. Junien havaittavuuden ja jarrujen parantaminen. Vetureihin ennen tasoristeyksiä toimiva automaattinen vihellystoiminta. Autoihin tasoristeystä lähestyvästä junasta varoittava laite. Rengasvalvonta. Valistusta lääkeaineiden vaikutuksesta ajokykyyn.

Huomio puhelimessa

Mies, 37, ajoi illansuussa Ford Escort Van -pakettiautolla valtatietä noin 80 km/h -nopeudella. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 41, ajama tyhjä Volvo FH12 -säiliöauto 82 km/h -nopeudella. Suoralla Ford ajautui loivasti vastaantulevien kaistalle. Autot törmäsivät. Fordin kuljettaja kuoli ja rekan kuljettaja loukkaantui lievästi.

Tapahtumahetkellä oli pimeää. Lämpötila oli -2. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli paljas, eikä tiellä ollut havaittavissa liukkautta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Fordin kuljettaja menetti autonsa hallinnan tai auto ohjautui kuljettajan huomaamatta vastaantulijoiden kaistalle. Kuljettaja oli hetkeä aikaisemmin puhunut matkapuhelimeen ilman handsfree -laitetta.

On mahdollista, että kuljettajan huomio kiinnittyi pois ajotehtävästä, esimerkiksi puhelimeen. Toinen tapahtumaan sopiva syy voisi olla nukahtaminen, mutta juuri päättyneen puhelun vuoksi se vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.

Rekan turvavöissä ei ollut kiristimiä ja iskeytyminen vasten turvavyötä aiheutti kuljettajan lievän loukkaantumisen. Turvavyö kuitenkin esti rekan kuljettajan vakavamman loukkaantumisen.

Suositukset

Törmäystutka vakiovarusteeksi autoihin. Keskikaide. Kuljettaja vireystilaa ja katseen suuntaa valvovat laitteet vakiovarusteeksi autoihin. Matkapuhelimeen liitettävien ajonaikana käytettävien järjestelmien kehittäminen helppokäyttöisemmiksi ja niiden määrääminen autoihin pakolliseksi varusteeksi. Autojen passiivisen turvallisuuden kehittäminen. Törmäysenergiaa sitovien järjestelmien kehittäminen kuorma-autojen keularakenteisiin. Turvavöiden kiristimet ja vyövoiman rajoittimet vakiovarusteeksi kuorma-autoihin. Kaistavahti vakiovarusteeksi.

Ei huomannut hälytysajossa olevaa

Nainen, 29, ajoi aamupäivällä seututietä Citroën Xantialla, jossa oli matkustajana takana vasemmalla mies, 38. Samanaikaisesti Citroënin takaa saapui 100 km/h -nopeudella miehen, 54, ajama Mercedes-Benz Vito 120 -sairasauto, joka oli hälytysajossa valo- ja äänilaitteet kytkettynä. Sairasautossa oli edessä matkustajana mies, 22. Kaikki käyttivät turvavyötä.

Sairasauto lähestyi Citroënia. Kuljettaja siirtyi vasemmalle kaistalle ja valmistautui ohitukseen. Citroënin kuljettaja lähestyi yksityistien liittymää, kytki suuntavilkun ja aloitti kääntymisen vasemmalle. Sairasauton kuljettaja teki hätäjarrutuksen, mutta törmäsi Citroënin kylkeen noin 90 km/h -nopeudella. Citroënin kuljettaja kuoli ja matkustaja loukkaantui lievästi.

Tapahtumahetkellä oli päivänvalo. Sää oli kirkas ja lämpötila -14. Tien pinta oli luminen ja jäinen. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Citroënin kuljettaja ei valo- ja äänilaitteista huolimatta havainnut takaa tulevaa sairasautoa. Äänekäs radio haittasi hälytysäänen kuulemista. Myös kuljettajan käyttämä lääkitys saattoi hidastaa havaintojen tekoa. Citroënin kuljettaja kytki suuntamerkin liian myöhään. Sairasauton kuljettaja ei voinut ennakoida Citroënin kääntymistä vasemmalle. Kirkas auringonpaiste ja edellisenä yönä satanut lumi vaikeuttivat havaintojen tekoa. Turvavyö esti Citroënin matkustajan pahemman loukkaantumisen. Turvalaitteiden toimiminen suojasi sairasauton kuljettajan ja matkustajan loukkaantumiselta.

Suositukset

Hälytysajoneuvojen eritysaseman korostaminen liikennevalistuksessa. Suuntamerkin antaminen riittävän aikaisin. Sairasauton kuljettajien ammattipätevyyskoulutus. Varoituksen lähettäminen autoradioihin kiireellisessä hälytysajossa olevasta ajoneuvosta. Puskurin etupuolella olevien lisävalojen kieltäminen.

Ohjasi eteen

Mies, 24, ajoi yöllä Opel Omega 3.0 -henkilöautolla valtatietä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 50, ajama Scania-rekka. Kohtaamistilanteessa Opel ohjautui viistosti vastaantulevien kaistalle ja autot törmäsivät. Törmäyksen jälkeen rekka suistui oikealle ojaan. Opel sinkoutui pientareelle. Opelin kuljettaja kuoli. Rekan kuljettaja loukkaantui.

Tapahtumahetkellä oli pimeää. Sää oli pilvipoutainen ja lämpötila -21. Kestopäällysteisen tien ajourat olivat paljaat. Nopeusrajoitus oli 100 km/h.

Tlk

Opelin kuljettaja ohjasi rekan eteen.

Suositukset

Rekan kuljettajien kutsuminen kriisihoitoon. Ammattiliikenteessä toimiville terveydentilan ja työkyvynarvio välittömästi kuolemaan johtavien liikenneonnettomuuksien jälkeen.

Paleltui mönkijän alle

Mies, 49, ajoi myöhään illalla Bombardier Outlander 400 -maastomönkijällä yhdystietä metsätalousvaltaisella alueella. Loivan kaarteen ja sitä seuranneen loivan alamäen jälkeisellä suoralla mönkijä ajautui vasemmalle ulos tieltä 30–40 km/h -nopeudella. Sisäluiskassa mönkijä pyörähti ympäri. Kuljettaja jäi mönkijän alle ja kuoli.

Tapahtumahetkellä oli pimeää. Sää oli pilvipoutainen ja lämpötila noin -25. Tien pinta oli lumipolanteinen ja siinä oli irtolunta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Vahvassa humalassa ollut kuljettaja nukahti. Kuljettaja jäi mönkijän alle, eikä päässyt pois 300 kiloa painavan mönkijän alta. Kuoleman aiheutti paleltuminen. Kuljettajan asenne liikenneturvallisuuteen oli piittaamaton.

Mönkijä oli maastoajoneuvo, joilla ei saa ajaa tieliikenteessä. Korkean nelipyörämönkijän hallinta on vaikeaa. Mönkijän eturenkaat olivat kuluneet ja takana oli uudet maastorenkaat. Kaikissa renkaissa oli korkeat rengaspaineet. Vasen raidetanko oli väljä. Edellä mainituista syistä mönkijän hallitseminen liukkaalla ja lumipolanteisella tiellä oli vaikeaa.

Suositukset

Mönkijän kuljettajille pakollinen ajoneuvon käsittelyopetus myös talviolosuhteissa, oikean tilannenopeuden ja mönkijän hallinnan vaikeuden korostaminen. Alkolukko. Ajoneuvon menettäminen valtiolle toistuvista liikennejuopumuksista. Valistusta maastoliikenteeseen tarkoitetun ajoneuvon soveltumattomuudesta tieliikenteeseen. Valistusta tutun liikenneympäristön riskeistä. Mönkijöille vuosikatsastuspakko. Mönkijöiden turvallisuuden kehittäminen.

Sairauskohtaus autojonossa

Mies, 76, ajoi iltapäivällä Lada 110 -henkilöautolla valtatiellä autojonossa 80 km/h -nopeudella. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi naisen, 20, ajama Opel Omega 80 km/h -nopeudella. Molemmat kuljettajat käyttivät turvavyötä.

Loivan kaarten lopussa Ladan nopeus hidastui ja auto ajautui loivasti vastaantulevien kaistalle. Opelin kuljettaja havaitsi kaistalleen ajautuvan Ladan. Kuljettaja vähensi nopeuttaa ja ohjasi oikealle, mutta Lada törmäsi Opeliin. Autojen törmäysnopeus oli noin 60 km/h. Törmäyksen jälkeen Lada kulkeutui vasemmalle aurausvalliin. Ladan kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä oli päivänvalo. Satoi lunta ja lämpötila oli -2. Tien pinta oli luminen ja jäinen. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Ladan kuljettaja sai sairauskohtauksen ja menetti autonsa hallinnan. Hän kuoli sairauskohtaukseen. Kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Opelin kuljettaja ei voinut väistää enempää, koska esteenä oli korkea aurausvalli. Turvavyön käyttö esti loukkaantumisen.

Suositukset

Ajosuuntien erottaminen rakenteellisesti vilkkailla valtateillä. Iäkkäiden kuljettajien vuosittaiset lääkärintarkastukset. Matalammat aurausvallit.

Äkillinen sairauskohtaus

Mies, 68, ajoi aamupäivällä Citroën Saxolla yhdyskatua 20 km/h -nopeudella. Jyrkän kaarteen jälkeen Citroën suistui oikealle päin aurausvallia. Auto pysähtyi aurausvalliin ja jäi käyntiin. Auton moottoritila syttyi palamaan. Kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä oli päivänvalo. Sää oli pilvipoutainen ja lämpötila -20. Tien pinta oli luminen. Nopeusrajoitus oli 30 km/h.

Tlk

Kuljettaja sai ajaessaan äkillisen sairauskohtauksen ja kuoli sairauskohtaukseen. Citroënin moottoritilan syttymiseen ei löytynyt selkeää syytä. Ilmeisesti moottoritila ylikuumeni tai törmäyksestä aiheutui sähkölaitteiden oikosulku.

Humala, vauhti ja renkaat

Mies, 51, ajoi yöllä Toyota Corollalla valtatietä taajaman ulkopuolella huomattavaa ylinopeutta. Autossa oli edessä matkustajana nainen, 32. Suoralla auto joutui sivuluisuun ja suistui oikea kylki edellä ojanluiskaan. Toyota törmäsi ensin valopylvääseen ja sen jälkeen hirviaitaan. Auto törmäsi vielä pieniin puihin ja jäi lopulta kyljelleen puita vasten. Matkustaja kuoli ja kuljettaja loukkaantui.

Tapahtumahetkellä oli pimeää. Tievalaistus alkoi onnettomuuspaikalta. Sää oli kirkas ja lämpötila -29. Kestopäällysteisen tien ajourat olivat paljaat. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Vahvassa humalassa ollut kuljettaja menetti autonsa hallinnan. Kuljettajalla oli taustalla useita rattijuopumuksia ja hänen ajo-oikeutensa oli hiljattain palautettu pitkän ajokiellon jälkeen. Kuljettaja oli ollut myös päihdeseurannassa. Kuljettajan oikean silmän näkökyky oli huomattavan huono.

Auto oli katsastamaton, liikennekäytöstä poistettu ja ajokiellossa. Matkustajan istuin oli irrotettu kiinnityksestään. Lisäksi autossa oli sekarengastus. Takana oli kesärenkaat ja edessä talvirenkaat, joiden nastat olivat kuluneet ja katkeilleet. Auton ilmanvaihto oli sisäkierto-asennossa, mikä saattoi aiheuttaa tuulilasin huurtumista kovalla pakkasella.

Suositukset

Alkoholistien päihdeseurannan ja hoitoonohjauksen tiukentaminen säädöksin. Päihdehuollon uudistus. Poliisin liikennevalvontaresurssien ja -välineistön lisääminen. Alkolukon ja nopeudenrajoittimen asennusvelvollisuus riskiryhmille. Turvavyön käyttämättömyys ajokieltoon johtavaksi liikennerikkomukseksi. Kovempi sanktio liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käyttämisestä. Poliisille lisää keinoja katsastamattoman auton käytön estämiseksi.

Päihteet myrkyttivät

Mies, 37, ajoi illan suussa Mercedes-Benz Sprinter -pakettiautolla kantatietä 70–80 km/h -nopeudella. Autossa oli etuistuimella matkustajana tyttö, 9. Molemmat käyttivät turvavyötä. Erittäin loivassa oikealle kääntyvässä kaarteessa yhdystien liittymän jälkeen auto ajautui oikealle ulos tieltä. Mercedes-Benz kulki lumisessa ojanluiskassa hidastuvalla vauhdilla ja törmäsi lopulta suunnistustaulun pylvääseen. Kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä oli pimeää. Tieosuus oli valaistu. Sää oli kirkas ja lämpötila -7. Tien pinta oli ajourissa jäinen ja muuten luminen. Nopeusrajoitus oli 80 km/h. Tiellä on automaattista nopeusvalvontaa.

Tlk

Kuljettaja oli voimakkaasti päihtynyt. MDPV:n ja lievästi alkoholin vaikutuksen alaisena hän ei enää pystynyt hallitsemaan autoaan. Hän menehtyi MDPV:n ja alkoholin aiheuttamaan myrkytystilaan. Kuolemaan myötävaikutti olennaisesti kuljettajan sydänsairaus, josta hän todennäköisesti ei tiennyt.

MDPV on uusi huume, jonka vaikutuksesta ei vielä ole tarkkoja tietoja ja jota ei ole vielä luokiteltu virallisesti huumausaineeksi. Kuljettaja oli todennäköisesti myös väsynyt. Kuljettajan asenne liikenneturvallisuuteen ja lainsäädännön normeihin oli todennäköisesti piittaamaton.

Turvavyö suojasi matkustajaa loukkaantumiselta. Pakettiauton kuormatilassa olleita rakennustarvikkeita ei ollut kuormattu ja sidottu asianmukaisesti. Lievästä törmäyksestä huolimatta osa kuormasta iskeytyi kuormatilan seinään ja osa levisi kuormatilaan.

Suositukset

MDPV:n luokitteleminen virallisesti huumeeksi. Tiedotusta MDPV:n vaarallisuudesta, tietoa myös valvoville viranomaisille. MDPV:n toteamisvalmiuksien kehittäminen. Autoihin teknisiä laitteita, jotka valvovat kuljettajan tilaa. Päihdeongelmista kärsivien hoitoonohjauksen kehittäminen. Tiedotusta kuljettajien vastuusta omasta ja muiden turvallisuudesta.

Ohitus aura-auton takana

Mies, 44, ajoi aamulla henkilöautolla kantatietä aura-auton perässä. Autossa oli edessä 32-vuotias matkustaja sekä takana 13-vuotias matkustaja. Hänen perässään ajoi henkilöautolla mies, 48, korkeintaan 100 km/h -nopeudella. Mies lähti ohittamaan edellään ajanutta henkilöautoa. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 59, ajama linja-auto, jossa oli 25-vuotias matkustaja.

Linja-auton nopeus oli korkeintaan 80 km/h. Ohittava henkilöauto törmäsi ohituksen aikana linja-auton keulaan. Törmäyksen jälkeen henkilöauto sinkoutui päin ohitettua henkilöautoa. Ohittaneen auton kuljettaja kuoli ja linja-auton matkustaja sekä ohitettavan auton etumatkustaja loukkaantuivat.

Tapahtumahetkellä satoi lunta. Tien pinta oli luminen ja siinä oli tuiskuavaa, kinostunutta lunta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Henkilöauto lähti ohitukseen, vaikka näkyvyys oli lumisateen ja aura-auton nostattaman irtolumen takia huono. Kuljettajalla oli kiire. Tutkinta on kesken.

Liukastui puristuksiin

Mieskuljettajan, 46, henkilöauto oli myöhään iltapäivällä juuttunut seututiellä lumipenkkaan. Kuljettaja yritti saada autoaan pois penkasta. Hän nousi autosta, liukastui ja jäi puristuksiin auton oven alle. Kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Tien pinta oli luminen. Tuiskusi ja tiellä oli kinostunutta irtolunta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h. Tutkinta on kesken.

Kulkeutui rekan kaistalle

Mies, 48, ajoi iltapäivällä henkilöautolla valtatietä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 62, ajama linja-auto. Molempien autojen nopeus oli korkeintaan 80 km/h. Suoralla henkilöauto ajautui linja-auton kaistalle ja autot törmäsivät. Henkilöauton turvavyötä käyttänyt kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä oli kuiva talvikeli. Sää oli kirkas. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle. Tutkinta on kesken.

Henkilöauto kääntyi eteen

Mies, 75, ajoi aamulla henkilöautolla kantatietä kyydissään etuistuimella 65-vuotias matkustaja. Henkilöauton nopeus oli rajoituksen mukainen tai hitaampi. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 40, ajama rekka. Rekka ajoi korkeintaan 100 km/h -nopeudella.

Henkilöauto lähti kääntymään vasemmalle rekan eteen. Autot törmäsivät. Lisäksi onnettomuudessa oli osallisena miehen, 60, kuljettama pakettiauto. Kaikki osapuolet käyttivät turvavyötä. Henkilöauton kuljettaja kuoli. Henkilöauton matkustaja ja pakettiauton kuljettaja loukkaantuivat.

Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Tien pinta oli luminen. Tuiskusi ja tiellä oli kinostunutta irtolunta. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Henkilöauto kääntyi vastakkaisesta suunnasta lähestyneen rekan eteen. Rekan kuljettaja ajoi lievää ylinopeutta. Tutkinta on kesken.

Ajautui toisen kaistalle

Mies, 19, ajoi yöllä henkilöautolla valtatietä korkeintaan 80 km/h -nopeudella. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 44, ajama rekka. Suoralla henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja autot törmäsivät. Henkilöauton kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Tien pinta oli jäinen ja jääpolanteinen. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle. Tutkinta on kesken.

Arviovirhe ohituksessa

Mies, 19, ajoi myöhään iltapäivällä henkilöautolla valtatietä maksimissaan 100 km/h -nopeudella. Kuljettaja lähti ohittamaan edellään korkeintaan 80 km/h -nopeudella kulkenutta henkilöautoa, jota ajoi nainen, 51. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 26, ajama rekka korkeintaan 80 km/h -nopeudella. Ohittava henkilöauto törmäsi rekkaan. Ohittavan auton kuljettaja kuoli.

Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Tien pinta oli luminen. Ajourat olivat paljaat. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tlk

Ohittavan henkilöauton kuljettaja teki arviointivirheen. Hän ajoi liian suurella tilannenopeudella. Tutkinta on kesken.

Kaikki kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet tutkitaan Suomessa lakisääteisten tutkijalautakuntien toimesta. Moottori julkaisee tutkijalautakunnan tapausselostuksen ja suositukset tiivistelmänä. Toivomme, että kolareiden todellisten syiden esiin nostamisella voitaisiin vähentää vastaavista syistä johtuvia uusia kolareita.

Takaisin ylös