Yamaha XJ6 Diversion
9.6.2009
Takavuosina Yamaha Diversionit ovat olleet luvalla sanoen hyvin konservatiivisia. Nyt mallin uuden tulemisen myötä konservatiivisuus loistaa poissaolollaan ja uusi XJ6 Diversion on suorastaan tyylikäs menopeli.
XJ6 Diversionin ensiesittely lehdistölle tapahtui jo tammikuun alkupuolella Australiassa. Koeajoreitti kierteli sekä Sydneyssä että kaupungin pohjoispuolella sijaitsevilla vaihtelevilla maanteillä. Kattavalla ja monipuolisella koeajolenkillä sai hyvän kuvan XJ6 Diversionin mutkattomista ajo-ominaisuuksista.
Paljon uutta
Yamaha XJ6 Diversion on kokonaan uusi malli, mutta sen moottori perustuu Yamaha FZ6:n voimanlähteeseen, joka on läpikäynyt perusteellisen uudistuksen. Muutoksien tavoitteena on ollut saada moottoriin hyvä vääntö alaja keskirekisteriin, pehmeä moottorin vaste sekä helppo ja tarkka kaasuun vastaavuus. Modifi oinnin kohteeksi ovat joutuneet mm. sylinterinkansi ja nokka-akselit, moottorin imu- ja pakopuoli, kytkimen ja vaihteiston käyttömekanismit sekä polttoaineen suihkutuksen ohjauksesta vastaava tietokoneohjelmisto. Pakoputkisto on saatu mahtumaan kokonaan moottorin alle. Tämä on eduksi matalaa painopistettä haettaessa. Muutosten seurauksena moottorin teho on laskenut, mutta moottorille asetetut tavoitteet on koeajon perusteella saavutettu hyvin. Moottori on luonteeltaan nöyrä ja erittäin miellyttävä käytökseltään.
Parempia ajo-ominaisuuksia tavoiteltaessa teräsputkirunko on jäykkä mutta hallitusti joustava. Runko on muotoilultaan erittäin kapea, joten kuljettaja saa jalkansa tiiviisti pyörän ympärille. Tämä korostaa kuljettajalle tunnetta, että hän on pyörän kanssa yhtä puuta. Satula on myös muotoiltu kapeaksi. Nämä eväät sekä 78,5 cm istuinkorkeus takaavat, että myös lyhyemmät kuljettajat tuntevat olonsa kotoisaksi XJ6 Diversionin puikoissa. Pyörän päälle hypättäessä ajoasento osoittautuu hyväksi. Ohjaustanko on säädettävä, joten sillä voi vielä tarvittaessa hienosäätää ajoasentoa.
Hauska ajettava
Ajossa XJ6 Diversion osoittautuu hauskaksi pyöräksi ajaa. Sydneyn aamuruuhkassa Yamaha on kevyt ja ketterä käsitellä. Pyörällä on ilo puikkelehtia ruuhkan lomassa. Ainoastaan hitaasti ryömittäessä aiheuttaa kaasun annostelu ajoittain lievää nykimistä menoon. Muuten moottori jättää itsestään erittäin positiivisen kuvan.
Mutkateille päästyä Yamaha XJ6 Diversion paljastaa lopullisesti todellisen luonteensa. Pyörällä on ilo pitää yllä reipasta menoa. Se taittuu mutkiin erittäin hyvin ja on tukeva ajettava. Alusta on tehtäviensä tasalla, eivätkä mutkissakaan olevat epätasaisuudet aiheuta kuljettajalle harmaita hiuksia. Etujarrut aiheuttavat kuitenkin pientä nurinaa. Jarrut ovat helppokäyttöiset, mutta saisivat olla tehokkaammat. Maantiellä voi todeta Diversionin varttikatteen suojaavan kuljettajaa hyvin, joten ilmavirran pyörteilyt eivät pääse liiaksi häiritsemään ajonautintoa.
XJ6 Diversion on seksikkäällä ulkonäöllä varustettu positiivinen kokonaisuus. Sillä on mukava hoitaa jokapäiväiset ajelut, eikä se pelästy pitempiäkään matkoja.

| Yamaha XJ6 Diversion | |
| Hinta | 9 980 € |
| Moottori | 600 cm³ vesijäähdytteinen rivimoottori, kaksi nokkaakselia, kaksi imu- ja pakoventtiiliä, sylinterimitat 65,5 x 44,5 mm, puristussuhde 12,2:1 |
| Teho | 57 kW (78 hv)/ 10 000 r/min |
| Vääntö | 59,7 Nm/ 8500 r/min |
| Voimansiirto | Kuusi vaihdetta, toisioveto ketjulla |
| Runko | Teräsputkirunko |
| Jousitus | Edessä teleskooppihaarukka, takana keinuhaarukka |
| Jarrut | Edessä levyt, takana levy |
| Mitat | Akseliväli 1,44m, istuinkorkeus 78,5 cm, polttoainesäiliö 17,3 l, ilmoitettu paino ajokunnossa 211 kg |
| Tiivistettynä >> | Yamaha XJ6 Diversion soveltuu monentasoisille kuljettajille sukupuoleen katsomatta ja tarjoaa hyvän vastineen rahalle. |
| Hyvää >> | Miellyttäväkäytöksinen moottori, kevyt ja ketterä ajettava, tukeva runko |
| Huonoa >> | Etujarrut saisivat olla tehokkaammat, hitaasti ryömittäessä ajoittain nykivä kaasu |
Moottori 4/2009
- 1.
-
etu katteet on kyllä aika rumat..
- 2.
-
no ei katteet ny niin rumat ole. eikös nykyään ole vähän tuollaiset karsitut mallit muodissa kun niitä kaikki näyttää muutenkin karsivan prätkistään.
