Subaru Outback 2.0 TD - Sopivasti maastokelpoinen
7.2.2010
Legacyn uudistuttua myös sen korotettu farmarimalli Outback sai uuden muodon. Sukulaisuus Legacyyn näkyy auton ulkonäössä, mutta erojakin on. Korkeutta on kahdeksan senttiä enemmän ja leveyttä neljä. Myös raideleveyttä on sentin verran runsaammin. Maavaraa on maastokelpoisesti 20 cm.
Moottorivaihtoehtoja on kolme. Bensiiniboxereista 2,5-litrainen on tuttu Legacysta, samoin 2-litrainen diesel. Näiden lisäksi Outbackiin on valittavissa uusi 3,6-litrainen bensiinimoottori.
Legacyn tapaan polttoaineen kulutusta on leikattu mm. lisäämällä vaihteiden määrä kuuteen. Lisäksi peruutusvaihde on uudessa versiossa synkronoitu. Aiemmin peruutusvaihteen kytkeytymisessä on ollut ongelmia, mutta sen kakistelu on nyt historiaa.

Uusitun manuaalivaihteiston ohella käytössä on uusi ketjukäyttöinen, portaaton Lineatronic-vaihteisto. Hienosti toimiva vaihteisto ei valitettavasti ole yhdistettävissä dieselmoottoriin. Sellainen on toki yhä kehitteillä, mutta koska Subarun päämarkkinaalueilla dieselin kysyntä on vähäistä, on projekti saanut tehdä tilaa muille hankkeille. Tällä hetkellä voimavaroja tiettävästi suunnataan vaihtoehtopolttoaineisin ja erilaisiin hybridityyppisiin konsepteihin. Niinpä automaattidieseliä saataneen vielä odottaa pitkään.
Outbackissa ovat Legacyn tapaan noteerattavissa parantuneet sisätilat, suurempi tavaratila, isommat takaovien aukot ja kaltevuus säädettävä takaistuin. Alusta on jämäkkä, mutta sopivalla tavalla progressiivinen, joten epämukavaa kovuutta ei normaaliajossa ole havaittavissa.
Koeajo toteutettiin osittain Porvoon liepeillä Premier Parkissa. Ajoharjoittelukeskuksen maastorata oli paikoin hyvinkin vaativa, mutta Outbackille sen kiertäminen oli leikintekoa. Jopa pikku yllätyksen tarjosi mäkipidätin, joka piti auton paikallaan lähes pystysuorassa ylämäessä. Liikkeelle lähtö onnistui juoheasti, kunhan muisti ensin herättää moottorin. Diesel ja pienempi bensamoottori vaativat hiukan kierroksia, jotta moottori ei olisi sammunut mäkilähdössä.
Legacysta tuttu tekniikka, jossa moottori on kiinnitetty apurunkoon, toimii hienosti myös Outbackissa. Meluntorjunnan ohella uusi tekniikka parantaa kolariturvallisuutta. Outback onkin saavuttanut jo hyvät tulokset Australian NCAP:n sekä amerikkalaisen IIHS:n kolaritesteissä. EuroNCAP- testiä ei autolla vielä ole tehty.

| Subaru Outback 2.0 TD | |
| Hinta | Alkaen 35873 € |
| Moottori | 1998 cm3 vastaiskudieselmoottori edessä pitkittäin, 4 sylinteriä, 16 venttiiliä, yhteispaineruiskutus, pakokaasuahdin, partikkeli-suodatin, neliveto |
| Teho | 110 kW (150 hv)/3 600 r/min |
| Vääntö | 350 Nm/1 800-2 400 r/min |
| Kiihtyvyys | 0-100 km/h 9,7 s |
| Huippunopeus | 195 km/h |
| Kulutus | l/100 km 6,4 (yhd.) |
| CO2-päästöt | 167 g/km |
| Euro NCAP | ei testattu |
| Mitat | p/l/k 4775, 1820, 1605 mm, akseliväli 2745 mm |
| Tiivistettynä >> | Outback on sopivasti maastokelpoinen olematta kuitenkaan huojuva maasturi. Myös auton sisätilat, varustelu ja yleinen mukavuustaso ovat henkilöautomaisia piirteitä. |
| Hyvää >> | tilat, mukavuus, suorituskyky maastossa |
| Huonoa >> | automaatin puute dieselissä |
Jari Kohonen
Moottori 12/09
- 1.
-
Uncle Ben's wannabe-maasturi.
- 2.
-
Se tärkein jäi puuttumaan eli onko Subaru auto ?
- 3.
-
@2
Subaru on auto ja vieläpä hyvä sellainen - 4.
-
eikö noi japsit oo pellihelistimiä kaikki tyynni ?
- 5.
-
Takana 5 vuotta huoletonta aikaa(vikoja, mitä ne on?) ja varmaa etenemistä.
Seuraava auto lienee tämä tällä kertaa diesel-versiona.Lumella ja liukkaalla neliveto ehdoton.
Matalan auton etu tuntuu siinä, kun nostaa kanoottia katolle,
silti maavaraa reilusti. - 6.
-
kyllä japsit on loistoautoja verrattuna johonkin kadetteihin…
- 7.
-
Älä sano, harvassa kadetissakaan oli automatisoitu, pohjaantallautuva kaasupoljin.
- 8.
-
jos teitä ruikuttajia ei japsit kiinnosta,miksi roikutte näillä palstoilla?olen nähnyt listan ja kyllä takaisinkutsuttujen joukossa on myös saksalaisia pirssejä,vieläpä premiumeja.
