Seat Exeo 2.0 TDI CR Sport
9.8.2009
Seat esitteli uuden perheauton, jonka perusta on kotoisin Audilta. VW-ryhmään kuuluva espanjalainen Seat yllättää tuomalla myyntiin uuden keskikoluokan perheauton, joka perustuu maailman menestyneimpiin kuuluvaan perheautomalliin, Audi A4:ään.
Tässä ajatuksessa on paljon järkeä eikä se oikeastaan ole Seatilla mitään uuttakaan, kun muistelee ajassa tarpeeksi taaksepäin esimerkiksi yhteistyömalleja Fiatin ja Ladan kanssa.
Seat Exeo kehitettiin piirustuspöydältä valmiiksi asti 23 kuukaudessa. Nykyistä edellisestä Audi A4:stä jatkokäyttöön otettuun koriin muotoiltiin uusi keula ja perä Seatin tapaan. Voimalinjaa tuoreutettiin VW-ryhmän uusimmilla moottoreilla ja vaihteistoilla.
Moottorit ovat siis pitkästä aikaa Seatilla taas pitkittäin Audin tapaan, mutta quattro-nelivedon mahdollisuudesta ei esittelyssä vielä haluttu sanoa mitään.

Sisätiloissa laatuvaikutelma on leimaa antava. Kojetaulu on Audi Cabrioletista, pyöreät mittarit taas Seatin omaa suunnittelua. Jos ohjauspyörän keskellä ei olisi isoa Seatlogoa, voisi luulla istuvansa baijerilaismerkin ohjaamossa. Seatin markkinointijohtaja Pedro Elorduy kehaiseekin Exeon olevan Seatin tähän asti laadukkain malli.
- Tämän auton sisustus saa jokaisen autoon istahtavan rakastumaan Exeoon, maalaili Elorduy tyytyväisenä Espanjan koeajotilaisuudessa. Exeo aloittaa Seatilla myös uuden nimisarjan, se on pitkästä aikaa ensimmäinen malli, jolla ei ole sikäläisen kaupungin nimeä.
Vielä jokin aika sitten Seat tunnettiin Suomessa parhaiten pikkuautovalmistajana, mutta ei enää. Suomen Seatin edustaja Jari Salmi kertoo kysynnän painottuvan pikemminkin isompaan ja varustellumpaan päähän ja moottoreista dieseleihin. Tähän saumaan Exeo sopinee hyvin.
Hyvästit pumppusuuttimille
Koeajoimme uudella kaksilitraisella common rail -dieselillä motorisoidun ja Sportvarustellun Exeon. 170 hv:n diesel ja 6-nopeuksinen käsivalintavaihteisto toimivat täsmällisesti yhteen. Isolla väännöllä ja isolla pykälällä ajo on nautinto. Täsmällistä ajokäytöstä painottavat myös suuntavakaa ohjaus ja hyvän tuen antavat Sport-varustelun etuistuimet. Mutkaisilla teillä Exeo on kaarteessa luonteeltaan lievästi aliohjautuva sorttia. Se on ominaisuus, jonka Audi paransi uusimpaan A4-korimalliinsa.
Nopeuden mukaan säätyvä ohjaustehostus on Exeon vakiovaruste tehokkaimmissa malleissa. Sport-varusteluun kuuluvat 20 mm matalammat jouset ja jäykemmät iskunvaimentajat ovat perusteltu tilaus, jos haluaa ketteryyttä mutka-ajoon eikä niinkään perheautomaista pehmeyttä pitkille taipaleille.

Ajossa Exeo on hiljainen kumppani myös dieselinä. Uudet yhteispaineruiskutusdieselit ovat edellisiä pumppusuutinnakuja meluttomampia, vähäpäästöisempiä ja pihimpiä. Koeajettu malli täyttää Euro5-päästönormit partikkelisuodattimineen.
Exeon muita moottorivaihtoehtoja ovat 143 hv 2.0 TDI ja bensiinimoottorit 1.6 l 102 hv, 1.8 turbo 150 hv ja 2.0 TSI 200 hv. Koko mallistoon on saatavana 6-pykäläinen manuaalivaihteisto. Portaaton Multitronic-automaatti on tulossa TSI:hin 2009 aikana ja syksyllä tulee myös 120-hevosvoimainen diesel.

Käytännöllisyydessä Exeolle voi laskea miinusta takajalkatilojen niukkuudesta ja sedanin tavaratilan pienestä lastausaukosta. Tavaratila sinänsä on 460 litrallaan luokan normaalikokoa.
Turvallisuutta Exeossa korostavat jo Reference-perusvarusteluun kuuluvat 7 turvatyynyä, ajonvakautus ja monipuoliset lastenistuinkiinnikkeet. Lisävarustelistalla mielenkiintoinen uutuus on eristelasit, jotka hiljentävät akustiikkaa ja eristävät lämpöä.
Ei lastentauteja
Seat Exeo on poikkeuksellinen uusi automalli siinä suhteessa, että uutta mallia usein vaivaavat lastentaudit on jo korjattu edellisen valmistajamerkin puolesta. Automyyjät voivat aloittaa kaupanteon huoletta, sillä kansa tietää mitä saa. Exeot valmistetaan Espanjassa Seatin tehtaalla, minne tuotantolinja siirrettiin 1200 rekan toimesta Audilta Ingolstadtista. Kapasiteettia on 450 kpl päivävalmistukseen asti. Myynti Suomessa on alkanut ja esimerkiksi 170 hv diesel maksaa alkaen 31 122 euroa. Edullisin malli 1.8T Reference on hinnaltaan 25 987 €. Farmarimalli ST seuraa perässä loppuvuodesta.

| Seat Exeo 2.0 TDI CR Sport | |
| Moottori | 1968 cm3 rividieselmoottori edessä pitkittäin, 4 sylinteriä, 16 venttiiliä, yhteispaineruiskutus, pakokaasuahdin, etuveto |
| Teho | 125 kW(170 hv)/4200 r/min |
| Vääntö | 350 Nm/1750 r/min |
| Kiihtyvyys 0-100 km/h | 8,4 s |
| Huippunopeus | 229 km/h |
| Kulutus | 8,1/ 4,6/ 5,9 l/100 km (kaup./maant./yhd.) |
| CO2 -päästöt | 153 g/km |
| Mitat p/l/k | 4661, 1772, 1 430 mm, akseliväli 2 642 mm |
| Tiivistettynä >> | Exeo perustuu hyväksi koettuun Audi-perustaan höystettynä uusimmilla voimalinjoilla ja Seat-mausteilla. |
| Hyvää >> | Laadun tuntu, turvallisuus, kohtuuhinta |
| Huonoa >> | Takajalkatilat ei kokoluokan kärkeä, mittarit kirkkaalla valolla heikosti luettavissa. |
Timo Toiviainen
Moottori 4/2009
- 1.
-
TÄMÄHÄN ON UUSIMALLIVERSIO,EIHÄN TÄTÄ OLE LANSEERATTU SUOMEEN VIELÄ.EIKÖS ENSIMMÄISET BENSAMALLITKIN TULE MYYNTIIN VASTA SYYSKUUSSA VAIKKA NIITÄ ON OLLUT JO HEINÄKUUSSA TIAUKSESSA
- 2.
-
osta tojota
- 3.
-
Phyh, korean audi, en osta.
- 4.
-
Jos et muuta saa niin tojota. Toi on kyllä makeen näkönen ja tosi hyvään pohjaan tehty!
- 5.
-
Wannabe Audi hyvältähän tuo näyttää, mut ei se Audi oo ja saa viel vajaa vetosena.
- 6.
-
Ote tekstistä: ”Tässä ajatuksessa on paljon järkeä eikä se oikeastaan ole Seatilla mitään uuttakaan, kun muistelee ajassa tarpeeksi taaksepäin esimerkiksi yhteistyömalleja Fiatin ja Ladan kanssa.”
En ole kuulllut, että Lada olisi koskaan tehnyt yhteistyötä Seatin kanssa. Seat teki kyllä aikanaan lisenssillä Fiat-malleja, mutta aloitti yhteistyön VW-konsernin kanssa jo vuonna 1982.
