Modernia Jazzia - Koeajossa Honda Jazz
14.1.2009
Hondan uusin pikkuautomalli soittaa Jazzia jo kolmannessa polvessa. Uutta ovat reilummat sisätilat ja sutjakat muodot. Moottorivalikoima rajoittuu kahteen bensiinikäyttöiseen voimanlähteeseen.
Jazzin ensimmäinen sukupolvi oli vasta markkinoiden tunnustelua ja kakkosmalli varsinaisesti aloitti myynnin. Kolmanteen sukupolveen panostetaan nyt tosissaan. Nyt kun ympäristöasiat vellovat ostajien mielessä, on pikkuautosegmentti noussut Hondallakin entistä tärkeämmäksi.
Kolmas Jazz on kasvanut pituutta 55 ja leveyttä 20 milliä. Akseliväli on venähtänyt 50 milliä, mutta paino pysynyt ennallaan.
- Aiemmin meillä oli tarjolla kaksi varusteversiota, nyt niitä kuusi. Kaksi moottorivaihtoehtoa ovat bensiinillä käyvät 1,2 litran (90 hv) ja 1,4 litran (100 hv), kertoo Hondan maahantuojan edustaja Mikko Lääperi.
Molemmat 4-sylinteriset ovat tuttuja, mutta nyt ajan tasalle päivitettyjä moottoreita. Edellisen Jazzin kaksiventtiilikoneet ovat nyt neliventtiilisiä i-vtecmalleja ja sitä myötä tehot ja väännöt ovat kasvaneet. Tarkkoja kulutuslukemia ei vielä julkaistu, mutta maahantuojan mukaan molempien moottoreiden yhdistetty lukema tulee mahtumaan 5-6 l/100 km haarukkaan.
Jazzin vaihteistoksi on tarjolla joko viisivaihteinen, ekovaihtamisvalolla varustettu manuaali tai 1,4-litraisen koneen yhteyteen robotisoitu Civicistä tuttu i-shift-vaihteiston. Entinen, ostajien keskuudessa kohtuullisen suosittu perinteinen automaatti on korvattu tällä pihimmällä kuusiportaisella automatisoidulla vaihteistolla, jossa pykälää voi vaihtaa myös rattipainikkeista.
Pikkuautoksi avara
Uuden Jazz-tyylin matkustamo on avara ja valoisa. Siitä pisteet suunnittelijoille. Näkyvyys on hyvä ja takapenkillä istuu isokin ihminen ilman ahtautta polvissa ja pääntilassa. Yleensä paksut a-pilarit on onnistuttu tekemään näkyvyyttä haittaamattomiksi. Takaistuimen istuinosan voi nostaa kätevästi etureunastaan ylös. Takapenkin saa sileäksi yhdellä kädenliikkeellä, pääntuet taittuvat automaattisesti pois tieltä. Ilman vararengasta tavaratilan (399 l) lattian alle jäävä tila kasvattaa sen vetoisuutta 64 litralla.
Etumatkustajilla on asiallisesti tukevat penkit. Kuljettajalla on korkeuden säätö. Ajoasento ei ole niin pysty kuin monissa tällaisissa pullukkamallisissa koreissa. Sisätilojen materiaaleista kojetaulu ja oviverhoilut ovat halvahkon oloista kovaa muovia. Istuinverhoilukankaan tasokkuus vaihtelee varusteluversion mukaan.
Jazz on kiva ajettava. Moottoreiden ääni on etäistä sirinää ja pienemmänkin ykskakkosen vääntö riittää kaupunkiajoon. 1,2-litraisella vauhtia tätyy kyllä generoida lyhytliikkeisen vaihdekepin ahkeralla heiluttelulla. Liukaskiertoinen pikkukone ei kuitenkaan pahemmin valita täysillä kierroksillakaan ajosta.
1,4-litraisen moottorin ja ishift-automaatin yhdistelmä vaati ensi alkuun totuttelua pykälien väliseen odotteluhetkeen. Rattipainikkeilla itse vaihtaminen antoi ajoon enemmän jouhevuutta ja vähemmän nyökkäilyjä. Uusi automaatti pitää kulutuksen edeltäjää pienempänä.
Ajonvakautus kaikissa
Jazzin sähköisesti tehostettu hammastanko-ohjaus on uudessa mallissa edellistä jäykempi kääntää. Se antaa mukavanjämäkän ajotunnon. Huonoa sen sijaan on keskialueella esiintyvä tunnon puute.
1,4-litrainen ja manuaalivaihteisto ovat malliston pirtein yhdistelmä.
Pyörät ovat 15- tai 16-tuumaiset varusteversiosta riippuen. Molemmissa rengasmelu tasaisella asfaltilla tuntui vähäiseltä.
Dieselit Honda jättää isompiin malleihinsa. Pienissä autoissa Honda-kuskien on tyytyminen bensiiniin. Turboja tai muita erikoisuuksia ei ole näköpiirissä.
Jazzin jousitus ja iskunvaimennus on saatu toimimaan hiljaisesti terävien kuoppien läpilyövää kumahdusta lukuun ottamatta. Tavaratilan välipohjasta kuului natinaa ohjaamoon kuoppatiellä ajettaessa.
Jazzin turvavarusteluun kuuluu esc-ajonvakautus kaikissa malleissa, mikä on tässä kokoluokassa vielä kohtuuharvinaista herkkua.
| Honda Jazz 1.4 i-shift | |
| Hinta | Alkaen 18 600€ |
| Moottori | 1 339 cm³ rivimoottori edessä poikittain, 4 sylinteriä, 16 venttiiliä, etuveto |
| Teho | 73 kW (100 hv) / 6 000 r/min |
| Vääntö | 127 Nm/4 800 r/min |
| Kiihtyvyys 0-100 km/h | 13,6 s |
| Huippunopeus | 180 km/h |
| Kulutus | Ei ilmoitettu |
| CO2-päästöt | Ei ilmoitettu |
| Pituus | 3 900 mm |
| Leveys | 1 695 mm |
| Korkeus | 1 525 mm |
| Akseliväli | 2 500 mm |
| Omamassa | 1 082 kg |
| Euro NCAP | Ei testattu |
| Tiivistettynä | Uudessa Jazzissa on paljon onnistuneen tuntuisia ratkaisuja. |
| Hyvää >> | Miellyttävä ajettavuus, takatilat, näkyvyys ulos |
| Huonoa >> | Sisustan muovimateriaalit, ohjaustunto keskialueella |
Timo Toiviainen


