Plaza

autot, moottoripyörä, pienet autot, pakettiautot, kaasuttimet, hallintalaitteet, mopo, huumori

60-luvun alussa Man-saarella valmistettiin pieni erä pientä autoa. Autoksi kutsuminen tosin voi olla liioittelua, sillä kolmipyöräinen lasikuitukoppi painaa vain 59 kiloa ja on rekisteröity moottoripyöräksi. Erittäin harvinaista Peel P50:ttä tehtiin vain 53 kappaletta, joista yksi on meillä Suomessa!

Eipä ole aiemmin tullut sellaista autoa vastaan, jonka voi yksinään nostaa pakettiauton kyytiin. Peel P50 on hiukan ostoskärryjä suurempi lasikuitukorinen kolmipyörä, jonka saa takahelmassa olevasta kahvasta helposti nostettua pystyyn vaikka yhdellä kädellä. Kahva on vakiovaruste myös siksi, että autossa ei ole peruutusvaihdetta.

P50:ttä esitellyt autoharrastaja Timo Ruoho muisteleekin huumorilla Suomen Kääpiöautoyhdistyksen tapahtumassa järjestettyä ajokilpailua, jossa tehtävänä oli parkkeerata Peel P50 ahtaaseen rakoon. Peruutustyylejä oli kuulemma yhtä monta kuin kuskejakin.

Venetehtaan auto

Man-saarella toimiva, lasikuituveneitä ja moottoripyörien katteita valmistava Peel Engineering Company lanseerasi superpienen tieliikennekulkuneuvon vuonna 1962.

Lasikuidusta muotoillun korin ohjaamossa on kuljettajan istuin ja tärkeimmät hallintalaitteet. Tehtaan esitteen mukaan tilaa on vieläpä ostoskassillekin. Kolmipyöräisessä P50:ssä vetävä pyörä on takana ja ohjauspyörän käännöt välittyvät asfalttiin kahden etupyörän avulla. Erillistä runkoa ei ole.

Mopon 49 cm3 kaksitahtimoottori on korin alla oikealla puolella, joten vasemmalle kaartuvia kurveja ei kannata ottaa kovin urheilullisesti kantaten.

Huippunopeutta kyllä löytyy ajo-ominaisuuksiin nähden urheilullisesti. 60 km/h on kovaa kyytiä reilun metrin pituisella autolla. Kun P50:llä ajaa, on kaivonkansiakin syytä väistää tai ylittää ne varovasti.

Pienten pyörien ja pullean lasikuitukorin yhdistelmän ajo-ominaisuudet eivät ole täsmälliset. Jos auto joutuu äkilliseen sivuttaisliikkeeseen, nostaa se mielellään toista etupyöräänsä.

Yksiovinen ohjaamo

Peel P50:n koosta saa parhaan käsityksen, kun autoon yrittää sisään. Kookas ohjauspyörä estää tehokkaasti normaalin autoonastumistyylin. Yksioviseen ohjaamoon pujotetaan ensin oikea jalka ratin oikealle puolelle. Vasta sitten voi istahtaa puutarhatuolia muistuttavalle pikkuistuimelle. Istuin koostuu putkikehikosta ja siihen kiinnitetystä pehmustekankaasta.

Polkimia on kolme kappaletta, koska vaihteisto on käsikäyttöinen. Pykäliä on kolme, ja käyttäjien mukaan ne kaikki ovat liian isoja. Lusikan kokoisia polkimia voi isolla talvikengällä painaa vahingossa kahta yhtä aikaa. Siksi koeajajaa neuvotaankin ajamaan vaikka sukkasillaan.

Ratin keskiössä sijaitsevilla katkaisijoilla käytetään vilkkuja, pitkiä ja lyhyitä valoja sekä äänitorvea. Käsijarru on oikealla puolella lattialla.

Näppärää käytännöllisyyttä P50:ssä edustaa ohjaamon jalkatilasta löytyvä pieni ja pyöreä huoltoaukko, josta voi laittaa kaasuttimen ryypyn päälle siististi sisätiloista käsin.

Tehtaan omassa Peel P50 -mainosfilmissä autoa esiteltiin erityisesti rouville sopivana kulkuneuvona. Tämä taltio kannattaa ehdottomasti katsoa micromuseumin internetsivuilta.

Kuljettajan paikalta näkyvyys ulos on erinomainen ja ajoasennon kanssa varmasti oppisi elämään. Oikea sivuikkuna aukeaa liukumalla ja tuulilasin pyyhkijäkin löytyy varustelistalta.

Arvo nousee

Maailman pienimmäksi autoksi tituleerattu Peel P50 oli vastaus kallistuviin energiahintoihin jo 60-luvun alussa. Suomeen yksi P50 kulkeutui 60-luvun puolivälissä. Auto jäi tiettävästi ainoaksi yksilöksi maassamme. Kotimaisessa tyyppikatsastuksessa P50 määriteltiin moottoripyöräksi. Tehtaan ilmoittama omamassa on 59 kg, mutta suomalaisiin papereihin merkittiin painoksi aikoinaan 100kg.

Maailmallakin Peel P50 on erittäin harvinainen, vaikka kunnossa säilyneiden yksilöiden määrä on poikkeuksellisen suuri. Alun perin parisataa puntaa maksaneesta autosta joutuu nykyään pulittamaan jopa useita kymmeniä tuhansia.

Suomalaisen P50:n nykyinen omistaja Paavo Kesti onnistui hankkimaan auton 500 markan hintaan. Kääpiöautoharrastaja Kesti on käyttänyt autoa yhdistyksen eri tilaisuuksissa. Harrasteautona P50 on helppo, sillä kevytmoottoripyöräksi rekisteröityä kolmipyörää ei tarvitse katsastaa.

Peel P50:n konseptista voisi hiukan päivitettynä olla myös tämän päivän autoksi. Yhden henkilön siirtäminen paikasta A paikkaan B sujuu tämänkin kokoisella laitteella ihan kelvollisesti.

Vuosina 1965-1966 Peel Engineering valmisti myös toista miniautoa samalla teknisellä perusratkaisulla. Rinnakkaismalli oli hiukan sporttisemmin muotoiltu ja nimeltään Peel Trident. Tätä kuplamaisella läpinäkyvällä kuomulla varustettua Peeliäkin valmistettiin vain noin 50 kpl.

Teksti: Timo Toiviainen
Kuvat: Antti Hentinen

Moottori 1/09