Kia Venga - Taloudellinen ja hyvin varusteltu
2.2.2010
Isot autot ovat jäämässä pikkuautojen jalkoihin. Pieniin malleihin ladataan nyt yhä suurempia odotuksia. Kia Venga on tästä hyvä esimerkki. Autoileva Eurooppa on läpikotaisin omaksunut käsitteen ”downsizing”. Pöyhkeät maasturit ja isot tila-autot korvautuvat vähitellen pikkuautoilla. Kallis polttoaine ja ympäristöarvot kannustavat myös pienempiin moottoreihin.
Entisaikojen pikkuautotuotanto oli vähemmän intohimoista ja enemmän pakkopullan makuista. Nyt autotehtaat, Kia mukaan lukien, haluavat tarjota pienissä autoissa näyttävää muotoilua, harkittuja yksityiskohtia ja korkeaa varustelua.
Venga on 5-ovinen auto, jota eri kulttuureissa lokeroidaan hiukan eri tavoin. Kia Europen johtoporras korosti sen olevan B-segmentin MPV (Multi Purpose Vehicle), eli suomennettuna pikkuluokan tila-auto. Pääkilpailijoiksi nimettiin mm. Citroën C3 Picasso, Nissan Note, Opel Meriva ja jopa Skoda Roomster.
Suomessa autolle ei aiota lyödä tila-auton leimaa, vaan sitä mieluummin markkinoidaan eri käyttäjäryhmille sopivaksi yleisautoksi. Niinpä kilpailijakaartikin on laveampi. Täällä se asemoidaan mm. VW Polon, Ford Fiestan ja Toyota Yarisin haastajaksi, miksei myös isompien kilpailijaksi.

Euroopan kansalainen
Venga esiteltiin viime keväänä Geneven autonäyttelyssä nimellä Consept n:o 3. Yhdeksän kuukauden odotusajan jälkeen maailmaan putkahti pienokainen, joka on terve ja kaikin puolin herttainen.
Vengan sukujuuret toki lähtevät Etelä-Koreasta, mutta tulokas on kovasti eurooppalainen. Sen ulkonäkö periytyy Kian Frankfurtin Design Centrestä ja synnytyslaitos sijaitsee Hyundain tehtailla Tshekin maalla. Teknisiä yksityiskohtia on testattu ja hiottu Rüsselsheimissä Saksassa.
Pitkä akseliväli ja lyhyet etu- ja takaylitykset on mitoitettu sisätiloja ajatellen. Lisäksi Vengassa istutaan suhteellisen korkealla, mikä helpottaa paitsi näkyvyyttä liikenteessä, myös ajoneuvoon nousemista.
Kuljettajalla ei ajoasennon suhteen ole valittamista. Istuimen ja ohjauspyörän säädöt ovat riittävät ja istuin on mittasuhteiltaan sekä materiaaleiltaan miellyttävä.
Perusolemukseltaan auto on pehmeä. Ohjaustunto on sähköisille tehostimille tyypilliseen tapaan utuinen ja keinotekoinen. Jousitus on mukavuuspainotteinen, mutta ylenmääräistä pehmeyttä siitä ei ollut havaittavissa.
Polkimien toiminta on hyvin normaalia, eikä niihin tarvitse kiinnittää erityishuomiota. Vaihteisto on melko selkeä, mutta sivusuunnassa lyhytliikkeinen. Niinpä vaihde voi lipsahtaa hutiin, jos kuljettaja kiirehtii liikaa.

Runsaasti tilaa
Avaran auton takaistuimella ei vastaavaa korkeusvaikutelmaa saa kuin edessä. Istuin on matalampi ja siksi aikuismatkustajan jalat jäävät hiukan vaille reisitukea. Toisaalta jalka- ja pääntilaa on jopa yllättävän runsaasti, samoin varvastilaa on korkean etuistuimen alla riittämiin. Takaistuin on siirrettävissä pituussuunnassa (60:40-suhteessa) 13 senttiä.
Tavaratilan pohja on tasainen ja tila suorakulmainen. Pohjavanerilla on kaksi asentoa. Yläasennossa se asettuu tavaratilan kynnyksen tasalle ja kun takaistuimet kaadetaan, muodostuu laajennettuun tavaratilaan kauttaaltaan tasainen lattia. Vanerin alla on lisäksi moniosainen lokerikko.
Vengan mallipolitiikka on selkeä. Tarjolla on yksi korimalli ja kolme varustevaihtoehtoa. Lisäksi moottoreita on neljä. Näistä Suomeen tuodaan vain 1,4-litraisia bensaa ja dieseliä (90 hp). Molemmista löytyisi lisäksi 1,6-liraiset versiot.
Koeajettu 1,4-litrainen diesel on kaupunkiajossa alavääntönsä ansiosta mukiinmenevä. Maantiellä moottorin voimavarat ovat jo ajoittain koetuksella ja vaihteita saa kuusinopeuksisesta laatikosta ammentaa suhteellisen taajaan.
Vain 1,6-litraisen bensiinimoottorin yhteyteen on valittavissa 4-vaihteinen automaatti. Tehdas ei siis panosta automaatteihin, eikä sille näyttäisi olevan kaupallisia perusteitakaan. Tässä kokoluokassa autoista neljä prosenttia myydään automaattivaihteistolla.
Maininnan arvoinen seikka on paremmin varusteltuihin (EX ja TX) manuaalimalleihin kuuluva isg (Idle Stop & Go). Järjestelmä sammuttaa ja käynnistää automaattisesti moottorin ruuhkassa.
Suomen versiot ovat aina keskimmäistä varustetasoa EX, jolloin mukana on mm. ISG-järjestelmä, ajonvakautus, ajotietokone ja manuaali-ilmastointi. Hinnat ovat vielä neuvottelujen alla. Auto tulee meillä myyntiin maaliskuussa. Kia myöntää koko mallistolleen 7 vuoden tai 150 000 km pituisen valmistajan takuun.

Delta pystyssä
Uuden automallin ohella lanseerauksessa luonnollisesti kiinnosti Kian maahantuojan, Delta-Auto Oy:n vointi. Liikelaitos menetti kesällä Fiat-konsernin tuotteiden maahantuontioikeudet ja samoihin aikoihin uutisoitiin yhtiön yrityssaneeraus.
Viestintäpäällikkö Sara Hokkanen saattoi kuitenkin kertoa positiivisia uutisia. Yhtiöön on hiljattain sijoitettu 10 miljoonaa euroa.
- Pahimmasta on selvitty. Yhtiön toimintoja tervehdytetään, velkojen maksuaikataulua on nopeutettu ja autokauppa jatkuu taas normaalisti. Luonnollisesti odotamme paljon paitsi Ceed’in uudistetulta mallilta, myös tältä Vengalta. Kian markkinaosuus Suomessa putosi viime vuonna, koska entisen yhtiöjohdon strategiasta johtuen autoja ei ollut varastossa. Ei siis ollut tarpeeksi myytävää, Hokkanen valottaa.
Delta-Auton uusi johto etsii Kian rinnalle muutakin maahantuotavaa. Lada-maahantuonnin tulevaisuus näyttää melko epätodennäköiseltä, vaikka Lada International yhä omistaa viiden prosentin osuuden Delta-Autosta.
| Kia Venga | |
| Hinta | ei vahvistettu |
| Moottori | 1396 cm³ rividieselmoottori edessä poikittain, 4 sylinteriä, 16 venttiiliä, pakokaasuahdin, etuveto |
| Teho | 88 kW (90 hv)/4 000 r/min |
| Vääntö | 220/1 750-2 750 r/min |
| Kiihtyvyys | 0-100 km/h 14,5 s |
| Huippunopeus | 167 km/h |
| Kulutus | 4,5 l/100 km (yhd.) |
| CO2-päästöt | 117 g/km |
| Euro NCAP | ei testattu |
| Mitat | p/l/k 4 068/1 765/1 600 mm, akseliväli 2 615 mm, omamassa 1 267 kg, tavaratila 314-1 253 litraa |
| Tiivistettynä >> | Kia Venga vaikuttaa kaikilta osin nuhteettomalta. Hyvä varustetaso ja taloudellisuus ovat hyviä myyntivaltteja. |
| Hyvää >> | polttoainetalous, sisätilat, muunneltavuus |
| Huonoa >> | ohjaustunto |
Jari Kohonen
Moottori 1/10
- 1.
-
Tää on tämmönen Corean Corolla. En suosittelis.
- 2.
-
Koska moottori-lehti tekee Porsche 911 turbon koeajon
- 3.
-
Minkä takia sanotaan että ihmiset ajattelevat ympäristöä jataloudellisuutta auton ostossa jos oikeasti on kysymys siitä että että ei ole rahaa ostaa kunnon autoa.Ei kukaan tommoisilla koppakuoriasilla oikeasti halua ajaa,eivät ole edes kolaritilanteessa turvallisia.Hyvää uutta vuotta ekopellet
- 4.
-
Kia Venga Vaikuttaa tosi käytännölliseltä pien tila-autolta Pieni kulutuksinen
dieselmoottori selkeä mittaristo hyvä varustelu Kaikenkaikkiaan hyvä hintalaatusuhde Ja mitä vielä pitkä takuu ja käyttöturva.
Voisin ajatella vaihtoa kia Vengaan. - 5.
-
Ootkos Urpo katellu mitä se Kian ”maailman” paras takuu korvaa? Voipi tulla yllätyksiä myöhemmin ku auto alkaa hajoomaan käsiin eikä takuu yhtäkkiä korvaakkaan mitään. Korealaiset autot on ihan helvetin halvalla tehtyjä riisikippoja joista ei löydy positiivisia puolia sitten hakemallakaan.
- 6.
-
Roger, kyllä Kia sentään Corollan voittaa. On edes yritystä muotoilla muutakin kuin tuulipukukansan autoa vaikka epäonnistuukin japuskimaisen surkeasti. Ei koreaa!

3 lukijaa on pitänyt tästä artikkelista.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Koeajot syötteet:
kommentit