Plaza

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

16.2.2011

Kia

Kia Optima 2.0 Prestige on isoille sedaneille vakavasti otettava ja näyttävä haastaja.

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

Kia palaa taistelemaan isojen neliovisten perheautojen luokkaan. Edeltäjämalli Magentis jäi Suomessa harvinaisuudeksi. Nyt myös Euroopassa mallinimeksi palautetaan takaisin meikäläisittäinkin helpommin ääntyvä Optima, joka on ollut käytössä koko ajan USA:ssa. Kotimarkkinoilla Koreassa uutuuden takaluukussa on kuitenkin ytimekkäästi K5.

Sekä Koreassa että Yhdysvalloissa uutuuden myynti on jo alkanut, molemmissa myyntiluvut ovat ylittäneet odotukset. Amerikassa ja Aasiassa isojen sedanien kysyntä on kasvussa. Euroopassa porrasperät ovat hävinneet markkinoita farmareille ja kaupunkimaastureille. Täällä Optiman on taisteltava markkinaosuuksista tiukemmin. Hinku kokeilemaan uutuutta oli kova, mutta Eurooppaan Optima saapuu aikaisintaan kesällä. Koreassa saimme alle K5:n.

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

Menevät muodot

Eniten edistysaskeleita Optima on ottanut muotoilun saralla. Ennen massaan hukkuva perusauto on saanut Peter Schreyerin muotoilutiimiltä selkeälinjaiset itsevarmat muodot, toki aina joku irvileuka löytää piirteitä lainatun joltain muulta merkiltä.

Vanhassa laatikkomuodossa oli tietysti etunsa hulppeana tilavuutena. Uusi Optima on kasvanut hitusen pituutta ja leveyttä, mutta korkeutta on vähemmän ja coupemaisesti kaartuva kattolinja nipistää pääntiloja takana. Onneksi reilut takajalkatilat antavat varaa valua veltompaan asentoon. Takapenkki on muotoiltu voimakkaasti kahdelle, vaikka leveyssuunnassa tilaa on kolmellekin. Tavaratila on iso ja laajennettavissa matkustamoon, mutta luukku on nykytapaan lyhyt pitkälle taakse kurottavan takalasin takia.

Kilpailijoista Optima osuu tiloiltaan Ford Mondeon ja Toyota Avensiksen väliin, hintojen voisi arvata osuvan juuri kilpailijoiden alapuolelle, 25 000 euron nurkille.

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

Laadukas viimeistely

Keveän sutjakka ulkomuoto asettaa ennakko-odotuksia myös sisäilmeelle. Massiivinen kojelauta on kuitenkin kuin eri autosta. Korkea ja keskiosaltaan kuskiin päin käännetty kojelauta tekee olon turvalliseksi ja tyköistuvaksi, yksityiskohdat on viimeistelty huolellisesti. Osansa vaikutelmaan tekevät kalleimman varustelun lisäherkut ja kojelautaan asti ulottuva nahkaverhoilu.

Mittaristo ja toiminnot ovat selkeitä. Kirkas t -monivärinäyttö, eriväriset valaistukset mittaristossa ja nappuloissa ovat ehkä enemmänkin makeita kuin hillityn tyylikkäitä. Ajoasennosta saa hyvän, jos jaksaa käydä lukemattomat säätömahdollisuudet läpi.

Perusvarustelun sisältö ratkeaa tietysti vasta maahantuontineuvotteluissa, mutta tarjonnan puutteesta se tuskin jää kiinni. Lisävarustelista yltää pysäköintiavustimeen, peruutuskameraan, kääntyviin ajovaloihin ja jäähdytettyihin penkkeihin, mutta valitettavasti kaistavahteja, väsymysvaroittimia tai törmäyksenestojärjestelmiä ei vielä tähän sukupolveen esitellä.

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

Mukavaksi viritetty

Kia Optiman tekniikka on yhteistä emokonsernin sisarmallin Hyundai Sonatan korvaavan i40:n kanssa. Alustan ratkaisut ovat tavanomaiset, edessä McPherson-joustintuet ja takana monivarsituenta. Jousitus on pehmeän mukava, vaikka koeajoauton matalaprofi ilirenkaat hieman sitä häiritsivätkin. Hydraulisesti tehostettu ohjaus on tarkkuudeltaan ja tuntumaltaan yksi parhaista korealaisissa autoissa.

Ajovaikutelmia on kuitenkin tarkistettava Suomessa, niin paljon tiukempaa alustaa insinöörit lupailevat Eurooppaan eikä Suomen tiestökään ole yhtä moitteettoman sileäpintainen kuin Seoulissa. Optiman kolmen päämarkkina-alueen erilaisista vaatimuksista johtuen alustan säädöt, moottorit ja varustelu poikkeavat eri maanosissa, vaikka kori on sama.

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

Uudistetut moottorit

Koeajoautossa oli kaksilitrainen bensakone, mutta senkin euroversioon on luvassa uusi sylinterinkansi säätyvällä venttiiliennostolla ja muuttuvapituuksisilla imukanavilla. Suorituskyky vaikutti jo nytkin riittävältä, mutta muutokset lisäävät alavääntöä ja alentavat kulutusta. Kiihdytyksissä moottori kuulosti karhealta muutoin äänettömässä autossa. Vaihteisto on aina kuusilovinen joko manuaalina tai automaattina.

Toisena moottorivaihtoehtona vain eurooppalaisille tarjotaan 1,7-litraista dieseliä yhteispaineruiskutuksella ja muuttuvageometrisella turboahtimella, ensialkuun 136-heppaisena ja myöhemmin lisäksi kireämpänä 160 hv versiona. Diesel onkin varmasti Euroopassa suositumpi valinta, mutta silti olisi ollut kiva saada tänne myös jompikumpi Amerikan mallin bensamoottoreista, 2.4 (200 hv) tai 2.0 Turbo (278 hv).

Kia Optima 2.0 Prestige – Kialta valtava harppaus eteenpäin

Kia Optima 2.0 Prestige
Hintaei ilmoitettu
Ajoneuvovero128 €/v.
Moottori1999 cm³ rivibensiinimoottori edessä poikittain, 16 venttiiliä, säätyvä venttiilien nosto, kuusi vaihdetta, etuveto
Teho125 kW (170 hv) 6200 r/min
Vääntö196 Nm / 4300 r/min
Kiihtyvyys0-100 km/h 9,8 s
Huippunopeus210 km/h
Kulutus10,5 / 5,9 / 7,6 l/100 km (kaup./maant./yhd.)
CO2-päästöt180 g/km
Mitat(p/l/k) 4845 / 1830 / 1455 mm, akseliväli 2795 mm, tavaratila 505 l, omapaino 1415kg
Euro NCAPei testattu
TiivistettynäUusi Optima on jälleen kerran valtava harppaus eteenpäin Kialta niin muotoilun, ominaisuuksien kuin viimeistelynkin osalta.
Hyväätilat, hiljaisuus, mukavuus, kevytkäyttöisyys, 7 vuoden takuu
Huonoafarmarikorin ja isompien moottorien puute


Petri Munukka
Moottori 1/11

1.

Hyvän näköinen auto, mutta kun hintaa ei ilmoitettu vaikea sanoa miten houkutteleva vaihtoehto verrattuna kilpailijoihin.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös