Uudenkarhea käytetty 17 000 eurolla
13.3.2010
Uudenkarhea käytetty on monien toiveajokki. Kalliimmat kilometrit ovat takana ja autolla vielä paljon elinvuosia edessä. Autojen hinnat alenevat parin ensimmäisen vuoden aikana melko nopeaan tahtiin.
Muutamia vuosia sitten autojen hinnat laskivat hitaammin, ja pari vuotta vanha vaihtui uuteen kohtuullisen pienellä välirahalla. Veromuutosten ja taloustilanteen vuoksi autokaupassa on eletty vaihtelevia aikoja. Monien uusien autojen hinnat ovat alentuneet. Lähtöhinta voi olla halvempi kuin pari vuotta sitten. Käytettyjen hinnoitteluun tällä on tietysti vaikutusta. Jo muutaman vuoden ajan ja erityisesti viime vuonna uusien autojen kauppa on sujunut huonosti. Niinpä uudehkoista vaihtoautoista alkaa olla pulaa, mikä vaikuttaa hintoihin. Hyvin hintansa säilyttävien käytettyjen hintaero uuteen voi olla yllättävän pieni.
Toyota on perinteisesti kuulunut normaalia paremmin hintansa säilyttäviin automalleihin. Muutkin japanilaismerkit ovat pitäneet hintansa.
Korealaisten kohdalla hintataso tuntuu vielä hakevan linjaansa. Niiden jälleenmyyntihinnat alenevat muutamia kilpailijoita hitaammin pitkän takuun ansioista. Joissain tapauksissa hintaero uuteen on yllättävän pieni, kuten Toyotallakin usein. Veromuutoksella on ollut vaikutuksensa. Merkkiliikkeet ehkä haluavat hyvittää vakioasiakkailleen enemmän korvatakseen veromuutoksista aiheutuneita hintojen muutoksia.
Uuden ja käytetyn erot
Uuden ostaja pääsee valitsemaan värin ja varusteet oman makunsa mukaan. Takuu on turvana aina täysimääräisenä. Uuden auton hintaan täytyy kuitenkin lisätä talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmitin ja mahdollisia muita varusteita kuten vetokoukku. Näistä kertyy helposti parikin tuhatta euroa lisäkuluja.
Uudehkossa käytetyssä niille lasketaan usein jonkinlainen hinta. Myöhemmin ne eivät sitten enää paljon vaikuta hintaan. Samoin vaikuttaa olevan muiden lisävarusteiden ja varustepakettien kohdalla. Kalliimmat versiot pudottavat yleensä nopeammin hintaansa, joten usein autoa vaihtavan kannattaa harkita tarkoin varustepakettien houkutusta. Kääntäen voisi todeta, että tarkka auton ostaja saattaa saada jonkin erikoisemman varusteversion tai mallin suhteessa edullisemmin.
Toyota Aurista ja Kia Ceediä löytyy käytettynä kohtuullisen paljon, joten autoista on helpompi valita hyvä yksilö. Samalla löytyy helpommin vertailukohteita, mikäli auton jokin ominaisuus arveluttaa. Kummankin ajo-ominaisuuksissa ja matkustusmukavuudessa voi löytyä arvosteltavaa, mutta vertailemalla useampaa autoa voi sulkea varsinaiset viat tai esimerkiksi renkaista johtuvat erot pois. Tämä koskee muitakin merkkejä. Rengaskoko (lähinnä leveys) ja -merkki voivat vaikuttaa yllättävän paljon auton ominaisuuksiin.
Tämän ryhmän autoja pidetään perinteisinä perusautoina, jotka eivät herätä suuria tunteita. Kuitenkin niillä on toisistaan erottuvia piirteitä. Toyota on perinteinen valinta laatua ja luotettavuutta arvostavalle. Kiaa pidetään järkiratkaisuna pitkän takuunsa vuoksi. Nissan on tässä joukossa selkeästi erilainen, enemmän käytännöllisyyttä edustava ratkaisu. Näiden mallien kanssa auton osto ei voi mennä kovin paljon pieleen, sillä ne on tehty pitkälti suuren yleisön makua ajatellen. Autot ovat vielä sen verran uusia, että pahempia kulumavikoja tuskin löytyy. Suurin vaara piilee kolaroidun auton ostamisessa, mutta näin tuoreet autot pyritään korjaamaan kunnolla. Huolellinen auton ja huoltopapereiden tutkiminen kannattaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan halpa ostos, sillä näiden hinnalla saa jo joitakin autoja aivan uutenakin.
Mikäli arvostaa autossaan eniten luotettavuutta ja kestävyyttä, silloin autojen järjestyksen voisi kääntää toisinpäin. Nissanin valinta painottuu käytännöllisyyteen ja käytettävyyteen.
Moottorin valinta: Nissan Note (2006- )
Vuonna 2006 esitelty Note on jäänyt käytettyjen markkinoilla hieman harvinaiseksi, vaikka sitä on myyty hyvin. Nissanin mallisto uusiutui nopeasti, jolloin suomalaisten suosikkimallit Almera ja Primera jäivät pois tuotannosta. Note joutui kovaan paikkaan Almeran ja Almera Tinon korvaajaksi. Yhdessä Qashqain kanssa ne ovat yrittäneet parhaansa.
Käyttöautona Note on toimiva. Periaatteessa 5-ovinen tila-autotyyppinen pikkuauto olisi juuri sitä mitä suurin osa autoilijoista tarvitsee. Ehkä oudon oloinen muotoilu ja hieman vaikeasti luokiteltava olemus saavat ostajaehdokkaat harkitsemaan. Noten olemuksessa on jotain samaa kuin vanhemmassa konsernisisaressaan, ensimmäisen polven Renault Scenicissä.
Moottorivalikoiman pienin 1,4-litrainen sopii parhaiten kaupunki- ja taajama-ajoon. Maantiellä täysi kuorma päällä se on hieman alamittainen. Suurempi 1,6-litrainen ja Renaultin diesel ovat parempia maantiekäytössä.

Muovautuu tarpeen mukaan
Noten vahvuuksia on tilojen monikäyttöisyys. Takapenkkiä voi liikutella eteen tavaratilan lisäämiseksi tai taakse jalkatilan lisäämiseksi. Pitkän akselivälin ansiosta takapenkille on myös melko helppo mennä. Tavaratilan välipohja helpottaa joissain tapauksissa tavaroiden sijoittelua ja pitää ostoskassit helpommin pystyssä.
Kohtuullinen kulutus on pienehköjen moottoreiden hyviä puolia. Vastaavasti ne ovat suurilla nopeuksilla turhan äänekkäitä. Nissan on panostanut Notessa ajomelun vaimentamisen jo korirakenteissa, mutta renkaat tuottavat turhan paljon melua karheilla asfalttiteillämme.
Noten omistajat pitävät autossaan erityisesti sen monikäyttöisistä tiloista ja kohtuullisista käyttökuluista. Ajomukavuutta huonoilla teillä tosin valitellaan, sillä jousitus on melko kova kuoppaisille teille. Nissaninkaan laatu ei tunnu enää olevan vanhojen mallien tasoa. Englannissa valmistettavat mallit käyttävät englantilaisten alihankkijoiden osia, joiden laatu ei kovan hintakilpailun vuoksi yllä japanilaisten osien tasolle. Niinpä uudehkostakin Notesta kannattaa tutkia etupään nivelien kunto, sekä tarkistaa normaalisti kuluvat kohteet. Bridgestonen valmistamat ensiasennusrenkaat kuluvat myös nopeasti.
Ovien keskuslukituksen toiminnassa on ilmennyt ongelmia monen muun merkin tavoin. Osasyynä monissa autoissa on monimutkaisten lukitussysteemien käyttövirheet. Notessa on ilmennyt myös jonkin verran elektroniikkavaivoja, joihin syy on löytynyt ecu-yksiköstä. Se ohjaa monien laitteiden toimintaa. Joskus auton sumuvaloja tai pyyhkijöitä ei ole saatu sammumaan katkaisimesta. Apu on löytynyt ecu:n ohjelmoinnin kautta. Joissakin tapauksissa on koko laite jouduttu uusimaan.
Nissanin takuuaika on kolme vuotta/100 000 km, joten tämänkaltaiset vaivat hoituvat vielä takuun kautta.
Tekniset tiedot
Hinnat ja vuosimallit: n. 17 000 eurolla on myynnissä 2007-08 Noteja, joilla ajettu on keskimäärin 30 000 - 50 000 km
Moottorivaihtoehdot: 1.4 (65 kW/88 hv), 1.6 (81 kW/110 hv), 1.5 dCi (63 kW/86 hv), 1.5dCi (76 kW/103 hv)
Voimansiirto: viisiportainen tai kuusiportainen (1.5 dCi 103 hv) tai neliportainen automaattivaihteisto (1.6 110 hv), etuveto
Kulutus: l/100 km (yhd.) : (1.6) 6,6 l (1.5 dCi 86 hv) 4,5 l
Päästöt: g/km: (1.6) 155 g/km, (1.5 dCi 86 hv) 116 g/km
Rengaskoko: 175 /65R15 tai 185 /55R16
Mitat: pituus 4100 mm, leveys 1690 mm, korkeus 1550 mm
Omamassa: (1.6) n. 1160 kg
Tavaratila: 280-437 l/1332 l
Perävaunupaino: (1.6) jarruton 750 kg, jarrullinen 1000 kg
Huoltoväli: 20 000 km
Vakuutusmaksut: pääkaupunkiseudulla bonus 0%, liikenne 648 €/vuosi, täyskasko 629 €/vuosi (50% bonus) Huom! suuntaa antava, kysy omasta vakuutusyhtiöstäsi tarkemmin
Hyvää: tilat, monikäyttöisyys, kulutus
Huonoa: kovahko jousitus, moottorin äänet ja ajomelu suurissa nopeuksissa
KIA Ceed (2007- )
Slovakiassa valmistettava Ceed on merkin ensimmäinen Euroopassa suunniteltu malli. Sen päämyyntivaltti on pitkä takuu, sillä hinta ei enää ole juurikaan kilpailijoita halvempi, ainakaan paremmilla varusteilla. Kian takuu on seitsemän vuotta, josta viisi vuotta on voimassa täysi takuu ja kaksi viimeistä vuotta takuu kattaa vain moottorin ja vaihdelaatikon. Takuun kilometriraja on onneksi Nissania ja Toyotaa pitempi (150 000 km). Vastineeksi maahantuoja on hyvin tiukka huoltojen suhteen. Käytettyä ostavan kannattaa tarkistaa, että Kian huollot on tehty valtuutetussa huollossa, jolloin takuu jatkuu omistajanvaihdoksenkin jälkeen ilman ongelmia.

Miellyttää monia
Ceed ei juurikaan eroa pahimmista kilpailijoista. Se on tehty tarkkojen markkinatutkimusten perusteella hieman Corollan tapaan miellyttämään mahdollisimman monia autoilijoita. Kia on suunniteltu nuorekkaampaan makuun kuin saman konsernin Hyundai i30. Enemmän tilaa tarvitseville löytyy myös farmarimalli. Ceedin omistajat ovat pitäneet autonsa tiloista, vaikkakin takapenkin tilat jäävät aikuisille hieman pieniksi. Tavaratilaa on kohtuullisesti ja se on muodoltaan hyvä. Viimeistely ja työlaatu ovat oivallista, mutta monista kojelaudan ja ovien oudohko muovimateriaali on hankala puhdistaa pölystä. Ajoltaan Kia on hyvä, mutta liukkaalla ohjaustuntuma voisi olla tarkempi. Jousitus on hieman pintakova huonoilla teillä, kuten harmittavan monessa muussakin autossa. Suojalistattomat kyljet saavat helposti naarmuja. Pitkä takuu miellyttää, mutta sen suuret huoltokulut eivät.
Kiassa ei ole vielä ilmennyt kovin vakavia vaivoja. Vaihteensiirtovaivat ovat yleensä korjautuneet uusilla öljyillä. Ohjausvaihteita on vaihdeltu ja jarrut ovat joissakin kuluneet nopeasti. Yliherkkä kaasupoljin joissain autoissa on vaikeuttanut ajoa liukkaalla, mutta se korjautuu yleensä ohjelmoinnilla.
Ceedin perusmalliin (LX) ei ole kuulunut ajonvakatusta (esc) eikä luistonestoa vakionavarusteena. Muuten turvallisuusvarusteet ovat Kiassa hyvää tasoa. Ilmastointi on pitänyt tilata erikseen. On hyvä muistaa, että nykyisin ilmastointilaitteettoman nuoren käytetyn myynti voi olla vaikeaa.
Tekniset tiedot
Hinnat ja vuosimallit: n 17 000 eurolla on tarjolla Kiaa vuosimalleina 2007-09, joilla on ajettu n. 25 000 - 45 000 km
Moottorivaihtoehdot: 1.4 (80 kW/109 hv), 1.6 (90 kW/122 hv), 2.0 (105 kW/143 hv), 1.6 CRDi (66 kW/90 hv), 1.6 CRDi (85 kW/115 hv), 2.0 CRDi (103 kW/140 hv
Hyvää: ajettavuus, tilat, takuu, turvavarustelu
Huonoa: huoltokulut, ohjaustuntuma liukkaalla, jousituksen pintakovuus
Toyota Auris (2007- )
kiloToyota Auris esiteltiin 2007 Corollan monikäyttömallien seuraajaksi. Äkkipäätä Auris ja Corolla vaikuttavat hyvin samanlaisilta, mutta Euroopassa suunniteltu ja valmistettu Auris omaa sopivasti omaa luonnetta. Tuntuvin ero tilankäytössä monikäyttöisyyden ohella on takamatkustajien paremmat tilat. Ero muodostuu lähinnä korkeudesta. Ajoltaan Auris on myös hieman sporttisempi ja sedanmallinen Corolla enemmän mukavuuspainotteinen. Ulkonäöltään autot eroavat, mutta se on puhtaasti makuasia. Tekniikka on samanlaista ja hyväksi tunnustettua. Toyotan moottorit edustavat hyvää nykyaikaista tasoa niin kulutuksen kuin suorituskyvynkin suhteen. Moottorivalikoima on laaja ja autoa on saatavissa 3- ja 5-ovisena.

Persoonatonta laatua
Toyotan tapaan työnlaatu on hyvä, mutta samalla melko persoonaton. Varustelu on myös hyvä, vaikkakin joidenkin varusteiden (mittaristo) moderni ilme voi vaikuttaa turhalta kikkailulta. Korin muotoilussa on nykyautojen tapaan muotoilu ajanut käytännöllisyyden ohi muutamissa kohdissa. Paksut etupilarit peittävät näkyvyyden etuviistoon turhan tehokkaasti eivätkä pienet sivuikkunat peilin edessä riitä korjaamaan vaivaa. Näkyvyys taakse on heikko, varsinkin sadekeleillä, koska takalasin pyyhin on liikuttavan pieni. Vakuutusyhtiöt varmasti ”tykkäävät” nykymuodista, jossa veistokselliset kyljet jätetään ilman suojalistoja. Toyotan parhaita puolia luotettavuuden lisäksi ovat hyvät tilat. Ajo-ominaisuudet ovat myös pääosin hyvät, mutta Toyotan perisynti on yhä oudohko ohjaustunto. Olisivatko Toyotankin renkaat turhan leveät ja matalat?
Auriksen vioista ei ole kuulunut suurempaa hälyä, eikä takaisinkutsuja ole ollut. Ajokilometreistä riippuen on hyvä tarkistaa jousituksen ja iskunvaimentimien kunto. Jarrut ovat myös kuluvaa tavaraa, kuten valopolttimot. Sähkölaitteiden toimivuus on aina varmistettava. Tässä hintaryhmässä Auris on kallein, mikä ilmenee suurempina ajokilometrilukemina. Hintaero uuteen voi olla hämmentävän pieni, joten kannattaa pyytää tarjous myös uudesta.
Toyotan takuu on kolme vuotta/ 100 000 km, joka jatkuu omistajanvaihdoksen jälkeenkin mikäli auto on huollettu valmistajan ohjeiden mukaan.
Tekniset tiedot
Hinnat ja vuosimallit: n. 17 000 eurolla löytyy 2007-08 vuosimallin Toyotia, joilla on ajettu noin 40 000 - 60 000 km
Moottorivaihtoehdot: 1.33 (74 kW/101 hv) 1.4 (71 kW/97 hv), 1.6 (91 kW/124 hv), 1.8 (108 kW/147 hv), 2.0 D-4D (93 kW/126 hv), 2. 2D-4D (130 kW/177 hv)
Hyvää: tilat, moottoreiden ominaisuudet, ajettavuus
Huonoa: tahmea ohjaustunto, näkyvyys etuviistoon ja taakse
Teksti: Ilpo Mikkonen
Kuvat: Moottori ja valmistajat
Julkaistu Moottori-lehdessä 1/10
