Plaza

Audi Sport Quattro S1 ryhmä B - Parasta B-ryhmää

14.11.2009

Audi, ralliautoilu, ralliurheilu

Parasta B-ryhmääRäjähtävä kiihtyvyys, kuumaan ohjaamoon lepattavien katteiden välistä tunkeutuva pöly, viisisylinterisen turbomoottorin kiihkeä rähinä - nämä ovat tunnelmia aikakoneesta, jonka nimi on Audi Sport Quattro. Se paiskaa kyytiläisen suoraan 1980-luvulle, jolloin miehet olivat rautaa ja autot lasikuitua.

Ralliautoilun hullujen vuosien legendaarinen B-ryhmä tuhoutui omaan mahdottomuuteensa runsaat 20 vuotta sitten. Henri Toivonen ja hänen italialainen kartanlukijansa Sergio Cresto menehtyivät Korsikan rallissa 1986. Vuotta aiemmin italialainen Attilio Bettega oli menettänyt henkensä samankaltaisessa ulosajossa.

Niinpä B-ryhmä lakkautettiin turvallisuussyistä vuodesta 1987 lähtien. Kuuden vuoden mittainen aikakausi jätti kuitenkin pysyvät jälkensä automaailman historiaan. Merkittävin seikka oli neliveto, joka B-ryhmän myötä oli tullut jäädäkseen autoteollisuuteen.

Yksi B-ryhmän järjettömimmistä, brutaaleimmista ja samalla rumuudessaan upeimmista luomuksista oli tänä vuonna satavuotista taivaltaan juhlivan Audin Sport quattro S1 - eli legendaarinen ”pätkä-Quattro”.

Parasta B-ryhmää

Autoilun kummallinen nelivetohistoria

Yksi ralliautoilun synnyttämistä merkittävistä innovaatioista oli nelivedon kesyttäminen henkilöautoiluun. Audi kävi jo 1970-luvulla testaamassa uusia mallejaan Suomen Lapissa.

Tehtaan ylpeys, 200 Turbo osui jääratatestiin samanaikaisesti Ranskan armeijan tarpeisiin kehitetyn maastoauton, VW Iltiksen kanssa. Testissä kävi niin, että pelkistetty sotilasmaasturi päihitti Audi 200 Turbon jääratakierroksella, kerta toisensa jälkeen. Tämä luonnollisesti koetteli insinöörien ylpeyttä, mutta se myös sytytti idealampun. Miksipä emme kokeilisi nelivetoa henkilöautoon?

Audi laati kaikessa hiljaisuudessa paketin, jossa tuohon aikaan vielä harvinainen turbomoottori yhdistettiin vieläkin harvinaisempaan nelivetojärjestelmään. Vaikka auton ajettavuudessa oli suuria puutteita, oli lopputulos niin raju, että koko automaailman todellisuutta järkyttänyt keksintö oli syntynyt.

Parasta B-ryhmää

Rallimaailman mullistus

Samoihin aikoihin Audin projektin kanssa oli vireillä rallisääntöjen tarkistus, joka salli nelivetoautot Norsunluurannikon MM-osakilpailussa vaikeiden olosuhteiden takia. Audilta esitettiin, ettei oikeutta turhaan rajattaisi yhteen kisaan. Kansainvälisessä autoliitossa luultavasti ajateltiin, että kukaan ei voi olla niin hullu, että ajaisi maastoautolla rallia, joten pyyntö hyväksyttiin.

Saksalainen, Ruotsissa asunut ja jonkin aikaa myös suomalaisella lisenssillä kilpaillut Freddy Kottylinsky palkattiin tehtaan testiajajaksi.
- En ollut varsinainen ralliajaja, ajoin vain testejä, koska ratakilpailuissa sattui sopivasti tauko tuohon aikaan, Kottylinsky muistelee.
- Ajoimme testien päätteeksi Suomen Pohjola-rallissa, jossa voitin ja Michele Mouton sijoittui kolmanneksi. Hänen vauhtinsa ei tuolloin riittänyt parempaan, koska hän ei hallinnut vielä vasemman jalan jarrutusta. Sitä ei ollut tapana käyttää takavetoisissa autoissa, joilla vielä tuohon aikaan pääasiassa kilpailtiin, Kottylinsky jatkaa.

Tässä vaiheessa kuvaan astui Hannu Mikkola, joka oli kaudella 1979 hävinnyt maailmanmestaruuden yhdellä pisteellä. Suomalainen oli kuuma nimi kuljettajamarkkinoilla.
- Audi kutsui minut kokeilemaan prototyyppiään. Ajattelin olla kohtelias ja käydä tutustumassa tähän ihmeeseen.

Parasta B-ryhmää

Mikkola kuvasi ensimmäistä versiota järkyttäväksi, mutta päätti silti vastata myöntävästi Audin tallipaikkatarjoukseen. Yhdellä ehdolla:
- Lupauduin Audin kuljettajaksi, mikäli talli lykkäisi MM-sarjaan osallistumista vuodella.

Tehtaan johto pohti asiaa yön yli ja päätyi Mikkolan kannalle. Näin suomalainen kilpaili kauden 1980 muilla merkeillä, mutta kehitti samaan aikaan Audia voittajaksi.

Kausi 1981 toi merkille ja sen ykköskuljettajalle maailmanmestaruuden. Meno oli murskaavaa, sillä edelleen takavetoisilla autoilla kilpailleet Ford, Lancia, Talbot, Renault ja kumppanit saivat vain Audin pitopöydistä tippuneita murusia.

Yli 20 vuotta myöhemmin

Stig Blomqvist nappasi myös MM-kultaa Audilla. Sen lisäksi yrmy ruotsalainen keräsi meriittilistalleen useita voittoja.

Kilpakumppaneiden ja tallitovereiden keskuudesta Blomqvist ei saanut aktiiviurallaan sydänystäviä. Sanotaan, että Blomqvistin voitontahto oli niin suuri, ettei edes tallitovereille herunut vinkkejä, olipa kysymys rengasvalinnoista tai auton säädöistä.

Maailma on muuttunut, mutta mies on ennallaan. Runsaat 20 vuotta myöhemmin Blomqvist ohjastaa Audin kutsumia toimittajia menneisyyteen B-ryhmän kulta-aikojen huikeimmalla laitoksella, Sport quattrolla. Hän ei kuitenkaan halua suuremmin vaihtaa ajatuksia kyydittävien kanssa.

Välikö hällä, onneksi Blomqvistin työkalu antaa riittävästi ajattelemisen aihetta. Jo jokin aika sitten 60 vuotta täyttänyt kuljettaja piiskaa 40 vuotta nuorempaa sotaratsua edelleen tyylikkäästi
- ja raivoisan kovaa. Muutaman kilometrin testilenkillä 476-hevosvoimainen S1 saavuttaa vaivatta lähes 200 km/h nopeuden.

Jo liikkeelle lähtö on elämys. Auton rengastus on vaatimaton, mutta laite ampuu taipaleelle kuin suihkuhävittäjä. Mutkiin B-ryhmäläinen taipuu paljon kankeammin kuin nykypäivän rallivaunut, mutta valtavat voimavarat helpottavat ajamista. Kiinteällä nelivedolla varustettua soraohjusta voi helposti suunnata kaasupolkimella. Voima ei lopu ja luisut ovat pitkiä…

Koko ajotuokion ajan raastavan upea moottorin jyly ja ohjaamoon tunkeutuva pöly muistuttavat, että nyt eletään mennyttä aikaa. Nykyään jopa ralliautot ovat sivistyneet valtavasti. Harmittavan lyhyen nautintohetken jälkeen olen vakuuttunut, että ne ovat jopa liian kesyjä. B-ryhmäläisen lasikuitukatteiden suojissa sykkii sellainen elämä, jota ei muualla voi enää kokea.

Parasta B-ryhmää


Teksti: Jari Kohonen
Kuvat Jari Kohonen ja Audi

Moottori 9/09

1.

Meinasin jo lopettaa näiden Moottori-lehden netti juttujen lukemisen Toyota/ekoauto painoitteisten juttujen takia, mutta nyt(VIHDOIN) tuli semmonen artikkeli et oksat pois. Tuon Audin kuvailemiseen ei sanat riitä. Uskomaton auto uskomattomalta ajalta.

2.

Sulla taitaa olla pieni mulkku kun et kestä Toyotaa. Miksihän Toyota on maailman myydyin auto ja Corolla maailmanhistorian myydyin yksittäinen automalli.

3.

En kehtaisi kaukoidän autosta kaupungilla ulos nousta. Auton pitää olla Saksasta: Mersu, Bemari tai Audi. Ei tarvitse selitellä mitään ylimääräistä.

4.

Samaa mieltä. Saksasta ne parhaat\kestävimmmät pelit tulee. Laatu maksaa. Jenkit sitten erikseet<3

5.

Tietääkseni volkkari ja ooppelikin on saksasta. se viimeistään romuttaa kaikki kuvitelmanne sakuautojen ylivertaisuudesta. helvetillisiä romuja joissa ovet jäätyy talvipakkasilla auki.

6.

KAIKKIEN autojen komponentit tehdään nykyään pääasiassa kauko-idässä , tekijät on euroopassakin olleet pääasiassa turkkilaisia ja polakkeja sekä zekkejä . ja kaikista autoista tulee vanhana ooppeleita : siis saksalaisia hahahh

7.

ja PATONKI SEN OLLA PITÄÄ!!!!

8.

Tietääkseni audi(kin) Taitaa olla volkkari,eihän audi osaa enää tehdä edes moottoriaan itse,sekin on jo VAG konsernin tekeleitä.. ja kaikille jotka ei ymmärrä niin lyhenne VAG tulee Volgswagen Aktiengesellschaft Group..itsellänikin on kyll Audi ja joka osassa on Volkkarin merkki!

Toyota tietääkseni kuitenkin aika pitkälle tekee itse vielä esim.moottorinsa ja sen suunittelutyön..ja sen osissa ei vilahtele kyllä ainakaan niin paljoo muitten yhtiöitten leimat..samoin pätee myöskin Honda..yms,yms..

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös