Plaza

Teiden suolaus

Puolet suomalaisista ajaa säännöllisesti suolatuilla teillä, mutta yhdeksällä kymmenestä on suolauksesta mielipide. Noin puolet pitää suolauksen määrää sopivana. Kolmasosa toivoo suolauksen vähentämistä, alle neljäsosa puolestaan sen lisäämistä. Mitä mieltä olet itse? Äänestä ja kommentoi!

Suolataanko teitä mielestäsi

Katso tilanne vastaamatta

1.

Kurjaahan suolasumussa on ajella mutta turvallisuusvaikutuskin on kiistaton. Mikään ei ole niin vaarallista kuin yllättävästi jäinen tienpinta.

Suolauksen painopistettä pitäisi siirtää koko teiden suolaamisesta vaaranpaikkojen täsmäkäsittelyyn: suolataan risteykset, rampit, sillat ja vaaralliset mutkaiset ja mäkiset osuudet mutta suorat linjaosuudet voisi jättää vähemmällekin suolaukselle. Alkusyksystä ja loppukeväästä suolaa pitäisi levittää enemmän, kun liukkautta ei osata odottaa samalla tavalla kuin sydäntalvella.

Suomessa itse asiassa suolataan teitä aika vähän muuhun Eurooppaan verrattuna.

2.

Ei tarvii suolata,paitsi lohta.On vaa ennakoitava ja sovitettava ajotapa kelin mukaan eikä ajaa kuin kesällä,mikä tuntuu olevan monella se ainut keli vaikka on tavi ja välillä hyvinkii liukasta.Jarruille suola kaikkein pahinta,koska niitä ei voi oikein ruostesuojata.Nii että se on asenteesta kiinni!

3.

Kumma juttu että pohjoisessa pärjätään ilman suolausta,onkohan lumi ja jää
jotenkin erillaista kun etelässä.

4.

järjetöntä saastuttaa luonto ja pohjavedet.tuskin tekee hyvää autollekkaan.pitäisi jokaisen ymmärtää ajaa kelin mukaan.

5.

Tällä vuosituhannella ei pitäisi enää olla näin järjetöntä touhua kuin teiden suolaus puhutaan ympäristön suojelusta toisella suupielellä todellisuudessa tuhotaan ja saastutetaan vapaasti markkinavoimien tarpeita mukaillen ja odotas kun pakkaset laskee lähelle 0 niin se kylväminen alkaa taas kuivat tiet tynkky suolataan niin etteivät vahingossakaan kuivuisi loska lentää ja suola syö autoja joka puolestaan lisää vahvojen tuulilasin pesuaineiden käyttöä se edelleen rasittaa ja myrkyttää luontoa vaihtoehtoja kyllä on ja kehitetään jatkuvasti mikä mättää ettei niitä voi ottaa käyttöön nyt kun se ympäristön suojelu on oiva verotuksen kohde maaseudulla kyykytetään mummoja ja paappoja vesistönsuojeluohjelmilla!!! hävetkää päättäjät!

6.

Ihan liikaa suolataan !! Ymmärrän mäki-osuudet raskasta kalustoa varten mutta tasamaalle kylväminen on ihan turhaa. Jokainen opetelkoon ajamaan talvella ja liukkailla ja ennakoimaan. Siitä on ympäristöhaittoja sekä kulkuneuvolle haittoja.

7.

Suolaaminen täysin järjetöntä. Raskas kalusto voi napista heittää kettinkiä alle jos alkaa lipsumaan mäessä ja kuumana heitetty hiekka pysyy tiessä kuin koi pedissä. Suola sattuu vaan olemaan edullisempi levitää mut kuka niitä laskee luonnon ongelmia ja muita mahdollisia jarrusatuloiden ruostumisia

8.

”Kumma juttu että pohjoisessa pärjätään ilman suolausta,onkohan lumi ja jää
jotenkin erillaista kun etelässä.”

Melkeinpä rohkenisin väittää että on. Etelän suurempi liikennetiheys kiillottaa jään tehokkaasti ja hieroo jopa pakkaslumesta todella liukkaan jääkalvon asfaltin pintaan. Niinpä etelässä ei juuri pääse ajamaan _lumella_ vaan tiet on joko sulia tai _jäässä_. Tämä talvi on poikkeus mutta yleensä liukkaan kelin ajokokemustakaan ei kerry samalla tavalla kuin pohjoisessa.

Harvemman liikennetiheyden teillä on myös paremmin tilaa liukasteluun, jos kuljettajalle sattuu virhearvio. Yleensä tietä vielä reunustavat kunnon lumipenkat. Toisin on pk-seudun kehillä, missä ajellaan kolmen kaistan täydeltä peilijäällä työmaiden shikaaneissa kuin kesäkelillä ikään.

9.

ETELÄ SUOMESSA ON MUKA AINA KIIRE.EI TARVI KUN MENNÄ OULUUN NIIN SIELLÄ KAAHATAAN KUN OLIS MUKA JONNEKKIN IHMISILLÄ HOPPU. LÄHTEE AJOISSA ETTÄ KERKEÄÄ AJOISSA PERILLE.SILLÄ MET POHJOISSUOMALAISET OPIMME ARVIOIMAAN TIEN LIUKKAUDEN JA VAARAT.

10.

Kiistaton tosiasia on että juuri suolattu tie aiheuttaa auton hallinnan menetyksiä enemmän kuin suolaamaton. Lumisohjossa autoa ei voi ohjata ja tulee esim nokkakolareita. Suolaus aiheuttaa nämä oho tilanteet. Suolaus saa tukea myös vakuutusyhtiöiltä lisääntyneiden kolareiden niihin liittyvien korjauksien kautta.
Suolaus myöskään ei vaadi ammattitaitoa tiepitäjiltä ja voidaan käyttää halpaa työvoimaa.

Asioita josta vaietaan.

11.

voiko olla tyhmempää kuin leviyyää tielle suolaa aiheuttaa vaaratilanteita ja tuhoaa luontoa Äly hoi missä kunnon nastarenkaat

12.

Suolaus on turhaa. Se vaan on halpaa saastuttamista. Tieliikenne on Suomessa otsakurttuista kaahaamista. Asennekysymys on tämä kelikin. Ei ihme ettei ihmisillä kohta ole minkäänlaista arviointi- ym. ennakointikykyä. Onko liikaa vaadittu, että ihminen voisi sen verran ajatella omilla aivoillaan, ettei tarttesi lähettää kännykkään tekstiviestiä esim. hiekoitetusta kävelytiestä. Kyllä jumankauta pitää olla aikaa ja oma-aloitteisuutta katsoa, onko kesä vai talvi hypätessään porttikongista kadulle.

13.

Suolaaminen vain huonontaa etelän liiikenteessä olijoiden ajotaidot ja sitten ajetaan koko ajan niinkuin olisi kesä. Teiden suolauksen lopetettua, jos olisi aina liukasta osattaisiin varmasti ajaa paremmin kelin mukaan. Miksi täällä etelässä pitäisi käyttää talvirenkaita jos teitä suolataan. Märällä asvaltilla paras rengas olisi kesärengas. Talvirengan on tarkoitettu lumelle ja jäälle eikä märälle asvaltille. Mitään hyvä sanottavaa suolauksesta ei kyllä keksi. Muutetaan vaan sitä veden jäätymis pistettä 0 asteesta -3 asteeseen. Ketäköhän tässä nyt viilataan linssiin.

14.

10.2.2010, aamulla n. klo 07.20 lämpötilan ollessa 12 astetta pakkasen puolella - arvatkaapa, mikä oli liikkeellä Helsingissä Itäväylältä Viikintien suuntaan? No, suolaa levittävä kaupungin kuorma-auto tietysti! Ihmisen ei varmasti tarvitse olla tienhoitotehävissä ollakseen tyhmä, mutta täytyy taatusti olla tyhmä päästäkseen joko suola-auton kuljettajaksi, tai sitten kuljettajaa käskyttävkäksi työnjohtajaksi. Kumpi taho lieneekään vastuussa näistä järjettömyyksistä?

15.

JÄRJETÖNTÄ !!!!!!!!!! Nykyautoilla / huippurenkailla / ajonhallintajärjestelmillä, tai sitten ei, mutta kuitenkin nyky-teillä ja kunnon kalustoilla, mistä huolehtii kotimainen KATSASTUS ja POLIISI, pärjätään aivan loistavasti kuivalla ajoradalla, ilman tuota …kelin suolasohjoa. Olen huomioinut kaakonkulmilla, että etenkin ylityöaikaan sekä mieluiten viikonloppuisin sitä ” myrkkyä ” ajetaan kaikkein kiihkeimmin. Eipä voi kuin arvailla mistähän ko. ajnkohdat mahtavat pääsääntöisesti johtua.–Oiskohan
tienattavalla ” liksalla ” sekä vuodeksi kerrallaan budjetoidulla määrärahan
pakkosäilyttämisellä mitään tekoa asiassa ????????????????????????????????????????????
Kuinkahan muuten pärjäilimmekään n. 40 vuotta sitten ilman suolaa ja jopa ympärvuotisesti suvikumeilla, tai ainakin kehnoimmilla renkailla kuin nykyään ????? Muistan vallan hyvin kuinka ajelin kaiken sorttisia teitä talvisin
esim.senaikaisella piikkinokka Skoda Oktavialla super !! mm.vielä takavetoinen ja takapyörät sisäänpäin linkussa,johtuen senaikaisista jousituksista. Seuraava sohloni olikin BLMC,n. koirankoppi-MINI.Tosi pinineen pyörineen.Tuolloin ei katuja suolattu,silti aina noilla ” sohloilla ” pysyttiin ojien välissä, eikä kolareita ajettu 18 vuotiaanakaan.Senaikaiset talvet olivat taatusti vähintäänkin yhtä vauhtelevia kuin nykyään.–On ne ajat nykyään.

16.

JÄRJETÖNTÄ !!!!!!!!!! Nykyautoilla / huippurenkailla / ajonhallintajärjestelmillä, tai sitten ei, mutta kuitenkin nyky-teillä ja kunnon kalustoilla, mistä huolehtii kotimainen KATSASTUS ja POLIISI, pärjätään aivan loistavasti kuivalla ajoradalla, ilman tuota …kelin suolasohjoa. Olen huomioinut kaakonkulmilla, että etenkin ylityöaikaan sekä mieluiten viikonloppuisin sitä ” myrkkyä ” ajetaan kaikkein kiihkeimmin. Eipä voi kuin arvailla mistähän ko. ajankohdat mahtavat pääsääntöisesti johtua.–Oiskohan
tienattavalla ” liksalla ” sekä vuodeksi kerrallaan budjetoidulla määrärahan
pakkosäilyttämisellä mitään tekoa asiassa ????????????????????????????????????????????
Kuinkahan muuten pärjäilimmekään n. 40 vuotta sitten ilman suolaa ja jopa ympärvuotisesti suvikumeilla, tai ainakin kehnoimmilla renkailla kuin nykyään ????? Muistan vallan hyvin kuinka ajelin kaiken sorttisia teitä talvisin
esim.senaikaisella piikkinokka Skoda Oktavialla super !!!!!!!! mm.vielä takavetoinen ja takapyörät sisäänpäin linkussa,johtuen senaikaisista jousituksista. Seuraava sohloni olikin BLMC,n. koirankoppi-MINI.Tosi pienineen pyörineen.Tuolloin ei katuja suolattu,silti aina noilla ” sohloilla ” pysyttiin ojien välissä, eikä kolareita ajettu 18 vuotiaanakaan.Senaikaiset talvet olivat taatusti vähintäänkin yhtä vauhtelevia kuin nykyään.–On ne ajat nykyään PÄÄTTÄVILLÄ HERRANPOJILLA !!!!!!

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös