Plaza

Belize, Karibia, Guatemala, sukellusmatkat, kalastusmatkat

Saavumme Chetumalista prameasti suoralla vesitaksilla Belizen puolelle ja suuntana ”paratiisisaari”. Vaikka Madonna kauniisti siitä laulaa, ei San Pedron kaupunki saa matkalaisia vielä haukkomaan henkeään. Haukkomista aiheuttaa korkeintaan hintataso ja palvelun törkeys.

San Pedron kaupunki Ambergris Caye -saarella on siis matkalaisten ensimmäinen pysähdyspaikka Belizessä. Nyt ollaan sentään Karibianmerellä, vesi on kauniin väristä ja lämpöistä, sää kuin saduista, mutta kun ei sytytä, niin ei sytytä. No vaikka ihmiset ja kaupunki muuten ei laulun veroisia olekaan, tarjoaa alue mitä mahtavinta merenalaista luontoa, tästä olemme Madonnan kanssa samaa mieltä.

Haita ja rauskuja

Matkalaiset eivät pääse ihan San Pedron rannasta snorklaamaan Barrier Reefille, vaan sinne on hommattava kuljetus. Hinta ei miellytä, mutta pakkohan maailman toiseksi suurimpaan koralliriuttaan on käydä tutustumassa. Suunnaksi otetaan Shark & Ray Alley ja Hol Chan Marine Reserve, niinkuin ottaa moni muukin.

Snorklausmatka ei tuota pettymystä, vesi on suhteellisen kirkasta ja nähtävää on mukavasti. Ensimmäisenä on vuorossa Hol Chan Marine Reserve. Heti veteen mennessä eteen tulee kilpikonna ja kymmeniä erilaisia kaloja. Muutamia metrejä eteenpäin ja ohi uiskentelee ensimmäinen hai, kohta nähdäänkin jo keihäsrauskuja. Matka jatkuu, eteen tulee vielä isohkoja tarpooneja, joita olisi mukava päästä myös kalastelemaan. Korallit ovat myös hyvin näyttäviä, niiden suojista pilkistää aika-ajoin vihreä mureena, jonka purukalustoa on syytä ihailla hieman etäämmältä. Shark & Ray Alley osoittautuu nimensä veroiseksi, alueella uiskentelee lukuisia haita ja rauskuja, molempia päästään myös ihan taputtelemaan.

Tarpoonia jigillä

Pari päivää San Pedroa saa riittää ja suunnaksi otetaan Caye Caulker -saari, josta on tarkoitus lähteä myös sukeltamaan. Vesitaksimatka kestää puolisen tuntia ja huomattavasti pienemmälle saarelle saavutaan paahtavan auringon säestäessä. Hiki virtaa, kun matkalaiset etsivät sopivaa majoitusta, tarjontaa kyllä löytyy, mutta hinnat ovat vieläkin tavattoman korkeita (noin 8,5 €/yö). Rannallakaan ei viitsi nukkua, joten kiskurihinta on maksettava.

Hostelli tarjoaa kanootit, joten nyt on aika siirtyä pilkille. Pilkkikelit ja -vedet ovat hieman erilaiset, kuin mihin on Suomessa tottunut. Pienehköjä kaloja näkyy kyllä, mutta tarjotut jigit eivät kelpaa. Sitten iso tumma hahmo uiskentelee nopeasti poukamaan ja pyörähtää jigin perään. Hetkinen, noin neljän kilon tarpooni on nappaamaisillaan jigiin, mutta ehkä onneksemme ei kuitenkaan, syödään siis vaan makaroonia.

Illalla pitää vielä käydä kokeilemassa, jos nyt sattuisi olemaan parempi syönti. Iltakaan ei tuota tulosta, vaikka tapahtumia riittää. Jälleen isohko tarpooni survaisee jigin vierestä, hetkeä aiemmin ovat kalastajat yhdessä tuumin päättäneet nostaa pilkit pois ohi uiskentelevan keihäsrauskun tieltä. Liian isoja kaloja on tarjolla, kalastusvälineisiin nähden.

The Great Blue Hole

Muutaman päivän kestänyt hintatiedustelu sukelluksista päätetään ja hommataan sukellusretki, suuntana Lighthouse Reef ja siellä erityisesti Blue Hole. Koko päivän kestävän matkan aikana suoritetaan kolme sukellusta, joista ensimmäinen Blue Holeen aina 40 metrin syvyyteen saakka.

Aamulla anivarhain matkalaiset poimitaan laiturilta mukaan ja noin parinkymmenen vesipedon matka alkaa. Viimeisestä sukelluksesta on kulunut jo kahdeksan kuukautta, eikä edes sukelluskortti sattunut mukaan, kaikki on siis kunnossa. No, sähköpostivahvistus kurssien suorittamisesta onneksi riittää ja päästään sukeltamaan.

Noin kahden tunnin venematkan jälkeen saavutaan Blue Holen päälle, keskellä koralliriuttaa olevalle noin 110 metriä syvälle ”kraaterille”. Paljon siitä on puhuttu ja odotukset ovat sen mukaiset, hieman kyllä epäilyttää mahtaako sukellus tarjota kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sukellus sujuu hyvin, vaikka taukoa edellisestä onkin. Tavoitesyvyys saavutetaan nopeasti, sitten on aikaa noin kahdeksan minuuttia sukellella vedenalaisten stalagmiittien ja stalagtiittien välissä ja katsella syvänsiniseen syvyyteen.

Mittari näyttää lopulta, että 42 metrissä tuli käytyä. Kaloja ei juurikaan sukelluksen aikana näy, korkeintaan jokusia kymmeniä, normaalisti satoja tai tuhansia. Noin viiden metrin syvyydellä suoritetaan pakollinen safety stop. Siihen saavuttaessa näkyy kaukaisuudessa hai. Itseltäni tilanne menee lähes kokonaan ohi ja ehdin nähdä vain vaaleahkon hahmon, niitähän tämä reikä piti olla täynnä. No josko seuraavat sukellukset tarjoavat enemmän nähtävää, kyllä.

Kaksi seuraavaa sukellusta suoritetaan vajaan kahdenkymmenen metrin syvyyteen. Noilla sukelluksilla nähdään runsaasti kaloja. Osa uiskentelee aivan iholla kiinni; barracudat ja keihäsrauskut eivät ihan niin lähelle tule. Hyvin tyytyväinen olen myös nähtyyn merihevoseen. Kaikin puolin sukellusretki oli hyvin järjestetty, palvelu pelasi ja ruokaa ja juomaa oli riittämiin. Pienestä Blue Hole -pettymyksestä huolimatta oli hienoa päästä jälleen sukeltamaan.

Kalle

Kuvagalleria