Plaza

Tšernobyl – Elossa, mutta pysyvästi erilainen

8.8.2007

Ukraina, Tšernobyl, ydinvoimalat

Heinäkuinen aamu valkenee aurinkoisena Kiovassa. Kellon lähestyessä yhdeksää aamulla, itsenäisyyden aukion laidalla sijaitsevan Kozalskiy-hotellin edustalle alkaa kertyä ihmisiä. Lopulta hotellin kulmalle kurvaa Solo East Travel -yhtiön pikkubussi. Matkalle lähtijät ovat maksaneet osan matkastaan etukäteen VISA-kortilla, ja loppuosa matkasta maksetaan kadulla. Käteisellä, ja ilman kuittia. Paljonko summasta päätyy matkatoimiston kassaan, ja paljonko sieltä edelleen verottajalle, sitä voi vain arvailla.

Olisi matkan kyllä voinut maksaa kokonaan VISA-kortillakin, mutta sillä tavoin se olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi. Nyt matkan hinta itseltäni oli yhteensä hieman yli 100 dollaria, ja itselleni iloisena yllätyksenä matkalle lähtijöitä olikin enemmän kuin alun alkaen luulin, joten matkan hinta oli edullisempi kuin mihin olin varautunut. Matkan hinta nimittäin riippuu siitä, mikä sattuu olemaan osallistujien lukumäärä. Tällä kertaa matkalle lähti 16 henkilöä. Ryhmästämme kaksi oli USA:sta, kaksi Australiasta, neljä Suomesta, ja muut muista Euroopan eri maista.

Solo East Travelin järjestämä retki sujui muutoin jouhevasti, paitsi että minä ja muutama muukin oli varustautunut kuumaan päivään vain lyhythihaisella paidalla, shortseilla ja vesipullolla. Nyt selvisi, että Tšernobyliin ei shortsit jalassa pääse. Jalassa pitää olla umpinaiset kengät, sukat ja pitkät housut. Paita saa olla lyhythihainen. Tšernobylissä vaara vaanii maassa. Vain asfaltille on sallittua jalallaan astua. Jos vahingossakin astuu ruoholle tai multaiseen maahan, saattaa kenkään tarttua radioaktiivisia hiukkasia. Jos ne eivät poislähtötarkastuksessa pesemällä irtoa, voidaan kengät kokonaan takavarikoida. Jostain syystä tieto vaatetusvaatimuksesta ei kuitenkaan ollut kaikille saapunut, ja kaiken lisäksi matkanjärjestäjältä, olivat varavaatteet sattuneet unohtumaan. Mutta eipä hätää, eräs amerikkalainen turisti oli juuri vaihtamassa hotellia, joten hänellä oli kaikki matkalaukut mukanaan. Hän sitten tarjosi varavaatteet tarvitseville, ja matka saattoi alkaa aikataulunsa mukaisesti tasan klo 9.

Matkatoimiston edustaja piti bussissa lyhyen tervetulopuheen ja kävi ennen lähtöä läpi kaikki tärkeimmät turvamääräykset. Perillä rakennuksiin ei enää nykyisin saa kävellä sisälle. Ne ovat kuulemma romahtamisvaarassa. Rakennuksista on myös revitty irti kaikki arvokas, esimerkiksi ikkunat ja nyt jopa portaiden suojakaiteet. Siitäkin syystä turistin olisi vaarallista liikkua rakennusten sisällä. Lisäksi ennen bussin lähtöä käytiin läpi kaikki Tšernobyliin pääsyn ja siellä oleskelun edellytykset, jotta asiat kontrollipisteellä ja perillä sujuisivat hyvin.

Meitä ohjeistettiin, että kyseessä on ainakin paikallisten asukkaiden mielestä erittäin surullinen paikka, joten paikkaan tuli suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella. Riemusta hyppelyä, kikattelua ja muuta rajatonta riemua ei paikanpäällä kovin hyvällä katsottaisi. Asianmukaisen vaatetuksen lisäksi Tšernobylin matkalle tarvitaan passi. Rajatarkastus on jopa tiukempi kuin valtakunnan rajalla. Alle 18-vuotiailta on alueelle pääsy kielletty, samoin selvästi päihtyneet voidaan puhalluttaa, ja tarvittaessa käännyttää tarkastuspisteeltä takaisin. Näillä puhein meille toivotettiin hyvää matkaa, Tšernobylissä perillä odottaisi toinen opas.

Parin tunnin bussiajelun jälkeen saavuimme ensimmäiselle tarkastuspisteelle. Samanlaisia tarkastuspisteitä oli alueen sisällä vielä useita lisääkin. Vartijat eivät missään matkan varrella osanneet sanaakaan englantia. Ensimmäiselle tarkastuspisteelle tultaessa vartija kysyikin bussissa olijoilta osasiko joku venäjää. Onneksi joku vapaaehtoinen ilmoittautuikin heti, joten hän sitten opasti muita, jokaisen piti tulla yksi kerrallaan ulos bussista ja näyttää passinsa vartijalle. Vartija vertasi passin tietoja siihen nimilistaan, jonka matkatoimisto oli heille etukäteen faksannut. Kun kaikki täsmäsi, sai kävellä portista alueen sisälle. Tyhjä bussi oli sillä välin ajanut puomien ohi sille puolelle odottamaan. 16 matkustajan tietojen tarkistamiseen kului 15-20 minuuttia. Tarkastuspisteellä oli myös wc, mutta varsin alkeelliset. Ennen matkalle lähtöä on siis syytä käydä WC:ssä, kun vielä kunnolliseen jossain pääsee.

Tšernobylin kaupunki

Saapuminen Tšernobyliin oli ainakin itselleni melkoinen yllätys. Olin kuvitellut, että kaupunki olisi autio ja kuollut, mutta siellä olikin liikettä ja vilskettä suhteellisen paljon. Yksi bensa-asema oli avoinna, samoin kauppa, kahvila ja baari olivat toiminnassa aivan kaupungin keskustassa. Informaatiopisteellä odotti oppaamme. Nousimme pois bussista, ja astuimme jonkinlaiseen kokoushuoneeseen. Kaikki seinät olivat täynnä valokuvia onnettomuudesta, sen siivoamisesta, sekä karttoja muita käyriä ja käppyröitä. Näiden avulla oppaamme selvällä ja sujuvalla englannin kielellä kertoi onnettomuudesta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Harmillista vain, että oppaan kertomus ainakin osittain oli niin sanottu ”virallinen totuus” tapahtumien kulusta. Tätä sanamuotoa hän itse käytti, kun joku ryhmästä huomautti, että lähistöllä ollutta Pripjatin kaupunkia ei suinkaan evakuoitu kahden tunnin kuluttua onnettomuuden tapahduttua, vaan vasta kolmantena päivänä. Siihen asti asukkaat olivat parvekkeiltaan ja talojen katolta katsoneet tulipaloa. Opas kuitenkin pysyi omassa kertomuksessaan, ja selvitti että hänen piti kuitenkin asiat kertoa näin.

Nykyisin Tšernobylin kaupungissa asuu 50 ihmistä, ja kaupungin ympärillä 300 lisää. Juomavetensä he saavat omista kaivoistaan, ja veden radioaktiivisuus mitataan joka kuukausi. Ennen onnettomuutta Tšernobylissä asui noin 20 000 ihmistä. Vaikka vakituisesti asuvia ei paljon ole, niin töissä käyviä on sitäkin enemmän. Päivittäin 4000 tuhatta ihmistä käy ydinvoimalan alueella töissä. Siellä korjaillaan koko ajan onnettomuusvoimalan ympärillä olevaa sarkofagia. Toiset 4000 ihmistä tekevät erilaisia muita töitä, tukien näiden voimalatyöntekijöiden työtä. Työntekijöillä on paljon vapaa-aikaa, koska voimalassa on lyhyet työvuorot. Sisällä olevat työskentelevät kerrallaan 2 minuuttia, ja ulkona olevat tehtävästä ja työn sijainnista riippuen joko 20 minuuttia tai 40 minuuttia. Sen jälkeen pitää tulla Tšernobyliin, odottaa junaa tai bussia, mennä kotiin, ja tulla seuraavana päivänä uudestaan töihin. Kuukausipalkka Tšernobylissä työskentelevillä on aivan samaa luokkaa mitä Ukrainassa muutoinkin, ainoastaan työajat ovat lyhyet.

Erityispiirteenä Tšernobylin kaupunkikuvassa oli joka suuntaan risteilevät putkistot. Ne kulkivat noin puolisen metriä maan pinnan yläpuolella, tukien varassa, ja ylittivät kaikki kadut 2-3 metrin korkeudella. Kyseessä oli onnettomuuden jälkeen asennettuja uusia putkistoja. Koska maata ei voitu säteilyn takia kaivaa, putket oli pitänyt vetää maan pintaa pitkin.

Vielä ennen voimala-alueelle lähtöä pysähdyimme Tšernobylissä palomiesten muistopatsaalla. Lisäksi kävimme sotamuistomerkillä, jonne oli nyt lisätty myös voimalaonnettomuuden muistomerkki. Siinä onnettomuuden johdosta kuolleiden nimet oli ryhmitelty niin, että ensimmäisillä sarakkeilla olivat 1986-1991 kuolleiden nimet, joita oli neljän sarakkeen verran. Sitten tulivat oli kaksi saraketta 1991-1996 kuolleiden nimiä, ja lopuksi kahdella sarakkeella oli lueteltu 2001-2006 kuolleet. Sen jälkeen oli muistomerkissä vielä pari saraketta tyhjää tilaa. Kävimme myös jokirannassa ruostuneita laivan hylkyjä ihmettelemässä. Muita paikkoja meille ei Tšernobylissä näytettykään, vaan matka jatkui voimala-alueelle.

Vaarallinen voimala

Voimala sijaitsi Tšernobylin ja Pripjatin kaupunkien välissä siten, että Tšernobyl on noin 15 kilometriä voimalasta etelään ja Pripjat noin 3-4 kilometriä voimalasta pohjoiseen päin. Onnettomuushetkellä tuuli kävi länteen ja pohjoiseen, joten Pripjatin kaupunki saastui huomattavasti enemmän kuin Tšernobyl.

Voimalaan vievä tie seurasi lauhdevesikanaalia, jonka varrella ensiksi vastaan tulivat viides ja kuudes reaktori. Niiden rakentaminen jäi kesken, eikä onnettomuuden jälkeen niiden rakentamista enää jatkettu. Muutama päivä onnettomuuden jälkeen reaktorit 1-3 kuitenkin käynnistettiin uudestaan. Reaktorit 1-3 suljettiin vasta vuonna 2000, eli 14 vuotta onnettomuuden jälkeen. Siihen asti ihmiset kävivät uudelleen käynnistetyissä ydinvoimaloissa töissä aivan normaalisti, huolimatta korkeista säteilyarvoista.

Ohitettuamme keskeneräiset viidennen ja kuudennen reaktorin saavuimme rautatiesillalle, josta oppaamme heitti altaassa oleville kaloille leipää. Sillalla kuvaaminen oli kielletty, ja opas varmistikin että poistuessamme bussista jokainen oli jättänyt kameransa bussin penkille. Joku joukostamme jo ihmettelikin, että onko altaassa mutanttikaloja. Kalat olivat todella isoja, isoimmat monnit olivat ihmistä suurempia, ehkä 2-3 metrisiä, ja niitä oli todella paljon, mutta eivät ne mielestäni kovin erikoisilta näyttäneet. Kummalliselta tuntuneen kalojen kuvauskiellon lisäksi valokuvaaminen oli kiellettyä kaikilla tarkastuspisteillä, mutta muuten alueella sai valokuvata aivan vapaasti.

Lopulta saavuimme neljännen reaktorin sarkofagille, jonka juurella oli myös onnettomuuden muistomerkki. Muistomerkillä, noin 100 metrin päässä itse reaktorista, saimme filmata reaktorin sarkofagia noin 15 minuutin ajan. Tätä lähemmäs reaktoria ei päästetä, ja kyseisessä kohdassa säteily oli oppaan mukaan noin 20-kertainen normaaliin verrattuna. Tunnin aikana olisi saanut yhtä paljon säteilyä kuin normaalisti koko kuukauden aikana yhteensä. Tästä matkamme jatkui Pripjatin kaupunkiin, matkalla oli vielä pysähdys korkealla rautatiesillalla, jossa pysähdyttiin ottamaan valokuvia voimala-alueesta joka näkyi komeasti metsän yli. Toisessa suunnassa, kivenheiton päässä näkyivät jo Pripjatin kerrostalot.

Pripjatin autiokaupunki

Pripjat on nykyisin täysin kuollut ja autio kaupunki. Sisääntulobulevardi johtaa suoraan kaupungin keskustorille, jonka ympärillä on entiset kaupat, ravintolat, hotellit ja vapaa-ajan keskukset. Vähän taempana on vielä puisto ja huvipuisto laitteineen.

Viivyimme Pripjatin kaupungissa toista tuntia. Kun käveli yksikseen niin etäälle, ettei enää nähnyt eikä kuullut ryhmän toisia jäseniä, niin kaupunki oli aivan äänetön. Sillä hetkellä ei edes tuullut. Ympärillä nököttivät autiot kerrostalot, joista oli varastettu ikkunat ja kaikki arvokkaampi tavara. Olisi luullut, että jo 20 vuotta yksin olleet jo selvästi hauraat talot olisivat olleet täynnä pääskysen pesiä, muurahaisia ja muita eläimiä. Mutta mitään ei näkynyt. Tietyt eliölajit, esimerkiksi sammal ja erilaiset pajupensaat näyttivät viihtyvän hyvin, ja ne olivatkin jo vallanneet kadut ja rakennukset lähes kokonaan. Mutta perhosia, kärpäsiä ja muita ötököitä en muista nähneeni ainuttakaan. Ei näkynyt lintujakaan, ei kuulunut linnunlaulua, ei heinäsirkan siritystä, ei mitään. Korkeiden tornitalojen kattoja koristivat sirpit ja vasarat ja muut neuvostotunnukset.

Pripjatin jälkeen olimme nähneet kaiken, ja palasimme Tšernobylin keskustaan nauttimaan lounasta. Se olikin todella hyvä, käsittäen alkupalat, sopan, liharuuan ja jälkiruuan. Ei kuitenkaan alkoholijuomia, jotka erittäin kiinteästi kuuluvat ukrainalaiseen ruokapöytään, mutta Tšernobylin alueellahan ei saanut liikkua päihtyneenä.

Matka kokonaisuudessaan oli erittäin mielenkiintoinen ja miellyttävä kokemus. Joskin järjestelyiden suhteen parantamisen varaa toki olisi. Ensinnäkään tieto Tšernobyliin vaadittavasta pukeutumisesta ja papereista ei ollut tavoittanut kaikkia ryhmän jäseniä etukäteen. Onneksi kaikilla nyt oli kuitenkin passi mukana, joten niitä ei tarvinnut lähteä aamulla pikkubussilla mistään hakemaan. Itsenäisyyden aukiolla sijaitseva Kozalskiy hotelli oli lähtöpaikkana aivan loistava. Sijaintina se oli tarkka, ja lähistöllä oli myös metroasema. Paluupisteeksi olisi kuitenkin pitänyt valita aivan joku muu paikka, vaikkapa joku kaupungin laidalla oleva metroasema. Nyt bussin palatessa Kiovaan noin klo 19 illalla, kaupungissa oli edelleenkin valtava iltaruuhka. Bussi juuttui ruuhkaan melkein kahdeksi tunniksi. Matkustajat jäivät pois bussista yksi toisensa jälkeen aina kun ohitettiin jokin sopiva metroasema.

Matkaan lähtiessä, ja varsinkin ensimmäiselle tarkastuspisteelle saavuttaessa, oli hetken aikaa vähän orpo olo. Onneksi kuitenkin matkustajien joukosta löytyi joku joka osasi hyvin sekä venäjää että englantia. Samoin matkanjärjestäjä olisi voinut myös hyvinä vinkkeinä neuvoa matkaan lähtijöitä ottamaan mukaansa paitsi riittävästi juomavettä, myös jotain pientä purtavaa. Missään kaupoissa emme poikenneet matkalla eikä Tšernobylin alueella liikkuessa. Nyt lounaalle ehdittiin vasta klo 15-16 aikoihin. Ihan mukava reissu meillä kyllä oli näinkin.

Matkan suurin riski – johon myös vähiten voi vaikuttaa – on mielestäni säätila. Meillä kävi todella hyvä tuuri, kun aurinko paistoi, tosin ehkä vähän liiankin kuumasti. Paluumatkalla Kiovaan iski ensin ukkoskuuro ja sitten rankkasade. Jos ukkoskuuro olisi saapunut jo muutaman tunnin aikaisemmin, se olisi varmasti latistanut tunnelmia, ja kävelyllä autiokaupungin kaduilla olisi kastunut likomäräksi. Matka on kuitenkin varattava vähintään 2 viikkoa etukäteen, jolloin on annettava matkanjärjestäjälle kaikki tarvittavat tiedot (passin numero, oma nimi täydellisesti, ammatti, kansalaisuus jne.). Matkaa varatessaan ei siis voi muuta kuin toivoa, että sää olisi hyvä. Jos matkalle ei lähdekään, menettää 50 dollarin suuruisen varausmaksun. Jos matkan aikana jotain menisi pieleen, tai sattuisi jotain vakavampaa, aina voi soittaa kännykällä apua. Vastoin joitakin tietoja, kännykät toimivat kaikkialla, Tšernobylin keskustassa kuuluvuutta on täydet 5 palkkia.

Retkiä Tšernobyliin järjestää ainakin kaksi matkatoimistoa:
Solo East Travel
Sam Travel Company

Teksti ja kuvat: Mika Rautio