Sukulaissielusi on Hollannista
1.8.2008
Sinun sukulaissielusi maisema levittäytyy punaisten ja keltaisten tulppaanien katveessa ja tehokkaiden taivasta tavoittelevien tuulimyllyjen tyyssijoilla. Nosta siis katseesi Alankomaiden suuntaan!
Alankomaat on tunnettu varsinkin tuulimyllyjen, tulppaanien, kanavien, puukenkien ja suvaitsevaisuuden maana. Sinulle se kaikki on sopivan kansainvälinen ja avarakatseinen sekoitus, jonka maisemassa tunnet viihtyväsi.
Näissä sukulaisiselun maisemissa tuntee olevansa suurissakin maailman kylissä, mutta ei kuitenkaan liian kaukana kotoa ja teillä tuntemattomilla. Alankomaissa ruokapöydästäkin löytyy monenmoista suomalaiseen makuun sopivasti tuttua: on runsaasti leipää, perunaa, kalaa, lihaa ja vihanneksia. Aterioilla maistuvat lisäksi kuitenkin vahvasti erilaiset etniset säväykset, joiden joukossa ovat muun muassa siirtomaa- ja maahanmuuttajakansan mukanaan kuljettamia indonesialaisen, turkkilaisen, kiinalaisen ja malesialaisen keittiön antimia. Ennakoluulottomana ja avarakatseisena sinä oletkin valmis kokeilemaan.
Uteliaisuus tai ennakkoluulottomuus värikkään kansainvälisissä ympyröissä ja ruokapöydässä ei olekaan näissä maisemissa ollenkaan pahitteeksi. Sinussa on myös aimo annos luonnonystävää ja täällä maaseutu houkutteleekin vaikkapa pyöräilemään elämyksiä kohden. Kulinarististen elämysten lisäksi pidät estetiikasta ja Alankomaissa kauneudella onkin runsaasti tilaa levittäytyä maisemaan.
Alankomaissa asuva sukulaisiselusi liikkuu mieluusti Amsterdamin maisemissa ja shoppailee kansainvälisyyttä sykkivässä maastossa mielihalujensa kyllyydestä, mutta hän seilaa myös mieluusti maailman merillä aina Karibialle saakka. Aruballa elämänmeno ja ihmiset ovat rentoja ja sekös sopii sinulle ja luonteellesi vallan mainiosti!
- 1.
-
Olen sen verran monesti käynyt Amsterdamissa ja Hollannissa yleensäkin, etten juurikaan osaa sitä kokea sukulaissielupaikakseni. Näyttää olevan niitä testejä, joihin tulos on lähinnä arvottu, mutta eihän näitä nyt tarvitse niin vakavasti ottaakaan…
- 2.
-
Kyllä minä ainakin otan vakavasti tällaisen testin, enkä ala suinkaan julkisesti sitä väheksymään!
- 3.
-
Pieleen meni.. Olisin kuvitellut tuloksen viittaavan enemmän Italiaan, Unkariin, Balkanille. Hollannissa on ollut mukava muutaman kerran käydä, mutta ei sykähdytä.
