Kiivaasti - Pakko päästä liikkeelle!
9.8.2008
Menojalkasi rummuttaa melko kiivaasti tahtia - joulu ei tee ajankohtana sille poikkeusta. Sinun onkin suorastaan pakko päästä liikkeelle!
Onneksi joulun aikaan riittää menohaluiselle kotimaan kamarallakin yllin kyllin menoa ja meininkiä. On joulumyyjäisiä, pikkujoulurientoja, joulujuhlia, joulukonsertteja ja paljon muita erilaisia ”menoja” ja tapahtumia.
Kun menojalka vipattaa, kannattaakin ottaa jouluna jalat reippaasti vaan alleen ja mennä sielunsa kyllyydestä joulurientoihin mukaan. Ja mikäli tilaisuus tarjoutuu ja pääsee irtautumaan kotoisista kuvioista vaikka pitemmällekin joulunviettoon, miksipä suotta epäröimään: joulu kasvaa myös uusista kokemuksista ja perinteet eivät putoa kelkasta, vaikka joskus repäisisikin vaikka kunnolla.
Menohaluisen jouluiseksi suunnaksi kannattaa ottaa ensin vaikkapa Matkalaukun sanainen maisema ja jouluinen Tallinna. Ja jos lahkeet lepattavat vieläkin leveämmin, pistäydy vaikka lukaisemassa Thaimaan maisemissa saakka.
