Plaza

New York

Upper West Side ja Sinulle on postia

15.10.2006

Yhdysvallat, New York, elokuvamatkat, Nora Ephron

Vuosia sitten New Yorkin matkalla ostin kirjan, joka esitteli, mitä kaikkia Manhattanin paikkoja on vilahdellut eri elokuvissa.

Huvittavuus on siinä, että monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa miljöö vilahtaa vain pikaisesti ja varsinainen elokuva on tehty ihan joissain muualla. Toisekseen voi kysyä miksi pitäisi kiertää paikkoja elokuvien jäljiltä, kun voi nauttia ja kerätä omia kokemuksia.

Sinulle on postia

Matkailumielessä yksi hyvistä New York –matkaopaselokuvista on Sinulle on postia. Ohjaaja Nora Ephron on sijoittanut elokuvan Keskuspuiston länsipuolelle (Upper West Side) ja halunnut nimenomaan kuvata ison kaupungin yhden alueen kotoisuutta, melkein pikkukylämäisyyttä. Useat tapahtumapaikat ovat sisältä ja ulkoa aitoja, jopa yksi elokuvan kodeista (Birdien, jota Jane Stapleton esittää).

Kauppa kulman takana

Jos haluaa tehdä Sinulle on postia –kierroksen, hyvä aloituspaikka on Meg Ryanin esittämän Kathleen Kellyn lastenkirjakauppa. Kirjakaupaksi lainattiin 69. kadulla sijaitseva juusto- ja antiikkiliike (106 West, 69nd Street, Amsterdam ja Columbuksen välissä). Sisus on tehty studioon, mutta ulkokuvat paikan päällä. Tom Hanksin esittämän Joe Foxin kirjakauppa oli tyhjillään olevaan liikehuoneistoon elokuvaa varten rakennettu kirjakauppa. Rakennus oli niin elokuvassa kuin todellisuudessakin ihan lähellä lastenkirjakaupaksi valittua.

Kohti pohjoista

Kirjakaupasta on hyvä jatkaa Broadwayta pohjoiseen päin. Yhdet lounastreffit oli elokuvassa sovittu hot dog –paikkaan Gray´s Papaya (2090 Broadway). Ja ihan lähellä on Verdi Square, pieni puistikko, jossa Broadway ja Amsterdam Avenue risteävät pohjoiseen. Se vilahtaa heti elokuvan alun animaatiossa, sitten sitä kautta töihinsä kävelevät niin Joe kuin Kathleenkin. Elokuvan loppupuolella samaisen kulman puistonpenkillä pariskunta syö hedelmiä ja flirttailee.

Jos jatkaa Amsterdamia pitkin ylös, sen ja Columbuksen välissä oleva 78. kadun osuus oli Kathleenin kotikatu, niin muistaisin. Korttelin Columbuksen puoleisessa päässä on Ocean Grill (384 Columbus Ave.), jonka terassilla pariskunta syö ystävystyttyään lounasta.

Veneet ja jauhot

79. kadun Hudson-joen puoleisessa päässä on pienvenesatama, jossa Foxit säilyttävät veneitään. Sieltä voi Joen tapaan huudella terveisiä New Jerseyn puolelle. 80. kadun ja Broadwayn tienoille sijoittuu moni elokuvan paikoista: Starbucks, josta molemmat hakevat aamukahvinsa ja H&H Bagels (2239 Broadway), joka jauhontuoksuineen kuului Joen koiran ulkoiluttamisreitin varrelle. Lähellä on myös Zabar’s–ruokakauppa (2245 Broadway), jonka Ephron joukkoineen sai käyttöönsä yhdeksi yöksi filmin tekoon. Sieltä lähistön asukkaat oikeastikin hakevat herkkunsa.

Cafe Lalo

Reilun korttelin päässä on ravintola Louie’s (441 Amsterdam Ave.), jossa Kathleen ja miesystävänsä Frank (Greg Kinnear) yhteisesti huomaavat, että on aika erota.

Muutama katu pohjoiseen ja ollaan Cafe Lalon (201 W 83rd St.) luona, johon nettiystävykset Kathleen ja Joe olivat sopineet tapaamisen. Sanomatta on tietysti selvää, ettei tämä eurooppalaistyylinen ravintola ole aivan edullisimmasta päästä. Mutta miljööseen tutustuu hyvin elokuvassakin.

Pitkä matka piipahtaa

Sen verran fiktion vapauksia ohjaaja on ottanut, että välimatkat eivät aina ole loogisia. Birdien ja Kathyn lounaspaikaksi valitsema Barney’s Greengrass (541 Amsterdam Ave., 86. ja 87 kadun välissä) on oikeasti lähes parinkymmenen korttelin päässä naisten työpaikasta. Sama epäjohdonmukaisuus oli aikoinaan elokuvassa Smoke, jonka päähenkilöt, kaverukset lähtivät Brooklynissa sijaitsevasta tupakkakaupasta muka piipahtamaan tähän samaan lounaspaikkaan.

Pari unikkoa

Aika pitkä kävelymatka Joelta olisi ollut kotiosoitteesta 152 Riverside Dr (87. kadun päässä) kirjakauppaansa. Johdonmukaisempaa on, että hän sopii ratkaisevan tapaamisen Kathleenin kanssa muutaman korttelin päähän kodistaan. Elokuvan loppukohtaus on kauniissa, Hudson-joen rannalla olevassa puistossa (Riverside Park at 91st St). Se kelpasi ohjaajan mukaan sellaisenaan elokuvan tekoon, jälkeenpäin filmille lisättiin vain muutama unikko.

Reitit

Reitistä kiinnostunut voi syöttää yllämainitut osoitteet esimerkiksi Google Mapsin New Yorkin karttaan.

Elokuvasta kiinnostunut löytää osan paikoista esittelyineen myös elokuvan nettisivuilta. Siellä on Upper West Side –kierros, jossa myös suppea elokuvan paikkojen ja ravintoloiden esittely.

Leena Mallat

1.

Amerikan paikkoja on nähnyt telkkarissa niin valtavasti että tuntuu kun olisi ollut siellä vaikkei olekkaan.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös