Muotilomalle Euroopan alennusmyynteihin
7.7.2009
Euroopan suurkaupunkien alennusmyynnit pidetään pääsääntöisesti vuoden alussa tammi-helmikuussa ja kesällä heinä-elokuussa. Muotifriikki ajoittaakin kaupunkilomansa näihin aikoihin. Keräsimme tietopaketin muutamasta Euroopan muotipääkaupungista.
Miten saada kaikki irti alennusmyynneistä
- Parhaat tavarat viedään aina ensin. Jos mahdollista, matka kannattaa siis ajoittaa alen alkuun, toisaalta alennusprosentit kasvavat alen edetessä.
- Innokkaimmat käyvät sovittamassa parhaat vaatteet ennen alennusmyyntien alkua, jotta shoppailu sujuisi mahdollisimman tehokkaasti.
- Vältä ruuhka-aikaa. Tyhjintä kaupoissa on yleensä arkisin aikaisin aamulla ja päivällä. Asiaan vakavammin suhtautuvat paikalliset saattavat kuitenkin ottaa töistä vapaata shoppailua varten.
- Järkevä pukeutuminen on alennusmyynneissäkin onnistumisen tae. Tungokseen kannattaa pukeutua vilpoisiin vaatteisiin myös talvialessa. Sovittamisen tulee sujua mahdollisimman sutjakasti. Hyvillä kengillä jaksaa shoppailla vaikka koko päivän.
Pariisi
Pariisi tunnetaan klassisen muodin mekkana. Muotifriikin lompakolle se voi käydä kalliiksi. Alennusmyynnit tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden saada omakseen ihanuuksia niin tavarataloista kuin eleganteista boutiqueistakin.
Tavaratalojen alkukoti tarjoaa edelleen tyylikkäimpiä ostoskokemuksia. Boulevard Haussmannilta löytyvät vierivierestä Galeries Lafayette ja Printemps, jotka arkkitehtuuriltaan edustavat belle epoque -tyyliä. Niihin kannattaa tutustua jo upean ympäristön vuoksi.
Tyylikkäitä pikkuliikkeitä taas löytyy useista Pariisin kaupunginosista. Avenue des Champs-Elysées tarjoaa katsauksen klassisiin huippumuotitaloihin kuten Chanel, Dior ja Louis Vuitton. Kadulta löytyy kuitenkin myös huokeampien ketjujen liikeitä. Myös Faubourg Saint-Honoré tarjoaa tyylikkäitä ja hieman hintavampia vaatteita. Yksilöllisempää tyyliä edustavat Marais sekä Les Halles ja Rue de Rivolin seutu.
Kaupat ovat yleensä auki ma-la klo 10-19, osa liikkeistä on maanantaisin kiinni. Osa tavarataloista ja ostoskeskuksista on auki myös sunnuntaisin. Alennusmyyntien aikaan on aukioloaikoja venytetty alkamaan aamukahdeksalta ja jatkumaan torstai-iltaisin klo 21-22 asti. Ajat kannattaa tarkistaa paikanpäällä, sillä ne ovat herättäneet myös vastustusta.
Alennusmyynnit, les soldes, alkavat vuosittain tammikuun alussa virkistämään joulun jälkeistä myyntiä ja heinäkuun toisella viikolla ennen kaupunkilaisten joukkopakoa kesäloman viettoon. Alennusmyynneistä löytyvät edullisimmat designer-vaatteet ja –asusteet. Alennukset voivat huipputuotteissakin nousta aina 80 prosenttiin.
Lue lisää vinkkejä Pariisin matkalle
Barcelona
Euroopan tyylikkäimpien kaupunkien joukkoon noussut Barcelona tarjoaa sekä kotimaista että ulkomaista muotia. Muista muotipääkaupungeista se eroaa siinä, että myös kohtuuhintaisia ostoksia voi tehdä suhteellisen helposti. Barcelonassa kannattaa katsastaa vaateliikkeiden lisäksi myös korut ja huonekalut.
Shoppailuun Barcelonassa kuuluvat suuret tavaratalot kuten El Corte Ingles, FNAC, Heron City, Centre Comercial de les Glories, Maremagnum ja El Triangle. Barri Goticin kaupungiosasta löytyy käsityö- ja antiikkimarkkinoiden lisäksi monia sympaattisia pikkuliikkeitä, joissa on tarjolla nuorten suunnittelijoiden vaatteita.
Tunnetuimmat merkit kuten Chanel, Armani, Cartier, Miró, Mont Blanc tai Zara löytyvät Plaça Catalunyalta, Passeig de Gràcialta ja Diagonalilta. El Ravalin alueen kansainvälinen tunnelma tarjoaa hyvän kodin vaihtoehtoiselle pukeutumiselle, levykaupoille ja etnisille ruokakaupoille.
Kaupat ovat yleensä auki maanantaista lauantaihin klo 9/10-20:30/21. Pienet liikkeet Barcelonassa sulkevat ovensa iltapäivällä siestan ajaksi yleensä klo 14-16. Supermarketit ja El Corte Inglés -tavaratalo tekevät poikkeuksen. Sunnuntaiaukioloa on rajoitettu, mutta esim. La Ramblan liikkeet ovat yleensä auki läpi viikon.
Alennusmyynnit pidetään usein tammikuun toisella viikolta helmikuun loppuun sekä heinä-elokuussa, kun kaupat haluavat päästä eroon edellisen kauden varastoistaan. Alennukset ovat yleensä 20-50% ja alen lähestyessä loppuaan jopa 70%.
Lontoo
Lontoo on muotikaupunkien valioluokkaa. West Endissä on mukava kulkea liikkeestä liikkeeseen. Tärkeimpiä shoppailukatuja ovat Regent Street ja Oxford Street, joka tunnetaan yhtenä Euroopan vilkkaimmista ostoskaduista. Täältä löytyy Selfridges-tavaratalo ja useimmat monikansalliset liikeketjut.
Knightsbridge on legendaarisen Harrods-tavaratalon koti. Sen Bond Streetille ovat majoittuneet kuuluisimmat suunnittelijat kuten Gucci ja Armani.Carnaby Street puolestaan on viime vuosina houkutellut muodin viimeisimpiä tuulia seuraavia liikkeitä. Myös Covent Gardenista löytyy monia hauskoja pikkuliikkeitä.
Lontoon liikkeet ovat tyypillisesti auki ma-la 9-17:30, osa ostoskeskuksista palvelee klo 20 asti. Monet liikkeet ovat nykyään auki sunnuntaisinkin, ja kansalliset lomapäivät (bank holidays) ovat suosittuja shoppailupäiviä, joihin ajoitetaan myös alennusmyyntejä.
Lontoon kesäalennusmyynnit alkavat jo kesäkuussa ja jatkuvat heinäkuun loppuun. Vuoden suurin alennusmyynti on kuitenkin tammikuussa, jolloin edellisen vuoden tuotteet myydään pois. Alennukset liikkuvat 25-50% tienoilla. Harrodsin alennusmyynti on Lontoon kuuluisin, koska sitä mainostetaan näkyvästi ja myyntiin tuodaan erityisiä alennustuotteita.
Lontoo on kuuluisa myös markkinoistaan
Milano
Milanosta löytyy muodista innostuneille niin kalliita putiikkeja, tavarataloja kuin varastomyymälöitäkin. Huippumuoti löytyy ns. muotineliöstä: Via Montenapoleone – Via della Spiga – Via del Gesù – Via Manzoni. Lähikaduilta löytyvät pienemmät designer-liikkeet. Tyylikkäin nuorisomuoti ostetaan Via Torinolta. 1800-luvulla rakennettu Galleria Vittorio Emanuele II on katettu ostoskatu, jolta löytyy tyylikkäitä pikkuliikkeitä. Outlet-liikkeitä
Liikkeet ovat yleensä auki 9:30-13 ja 15-17:30. Suurimmat liikkeet saattavat jättää siestan väliin. Lähes kaikki liikkeet on suljettu sunnuntaisin ja monet myös maanantaiaamuina. Kaupungin keskustasta löytyy nykyään kuitenkin muutamia muoti- ja muita liikkeitä, jotka avaavat ovensa myös sunnuntaisin. Joulukuussa useimmat liikkeet palvelevat sunnuntaisin.
Alennusmyynnit sijoittuvat heinä- ja tammikuulle. Helmi- ja lokakuussa järjestettävät muotiviikot synnyttävät liikkeisiin ruuhkia ja vaikeuttavat muutakin liikkumista kaupungilla. Elokuussa osa liikkeistä sulkee loma-ajaksi.
Berliini
Tyylit vaihtelevat Berliinissä laidasta laitaan, mutta kaupunki tunnetaan erityisesti kokeilevan ja underground-muodin kotina. Vaatteita, kenkiä, koruja ja asusteita löytyy täältä edullisesti.
Kurfürstendamm, tai tuttavallisemmin Ku’damm, on Berliinin tunnetuimpia bulevardeja ja pullollaan maailmankuulujen suunnittelijoiden liikkeitä. Friedrichstraße on berliiniläisten perinteinen ostoskatu, joka on viime vuosina noussut uuteen suosioon. Täältä löytyy muun muassa ranskalainen tavaratalo Galeries Lafayette.
KaDeWe eli Kaufhaus des Westens on manner-Euroopan suurin tavaratalo. Myyntipinta-alaa tavaratalolla on huimat 60 000 m², josta 20 000 m² on omistettu muodille. Tänä vuonna KaDeWe juhlii 100-vuotissyntymäpäiviään. Galeria Kaufhof -tavaratalo Alexanderplatzilla panostaa tasokkaaseen shoppailuun upouusissa tiloissaan. Potsdamer Platz Arkaden on moderni tavaratalo tavallisine houkutuksineen. Historiallisella Alexanderplatzilla sijaitsevasta ostoskeskus ALEXAsta löytyy kauppoja H&M:stä Ralph Laureniin.
Useimmat liikkeet Berliinissä avaavat ovensa klo 9-10. Pienemmät liikkeet ovat auki klo 20 asti, suuremmat liikkeet ja tavaratalot saattavat olla auki klo 21/22 asti. Sunnuntaiaukiolo on rajoitettu muutamiin viikonloppuihin.
Winterschlußverkauf eli talviloppuunmyynti alkaa virallisesti tammikuun viimeisenä maanantaina ja kestää 12 päivää. Käytännössä alennusmyynnit kestävät koko tammikuun. Kesän alennusmyynti (Sommerschlussverkauf) alkaa perinteisesti heinäkuun viimeisenä maanantaina ja jatkuu elokuun alkupuolelle. Kesälläkin aloittavat kauppiaat alennuksensa jo aiemmin, ja parhaat tavarat on varsinaisen alen alkaessa jo viety.
Berliinin markkinat ovat oiva vaihtoehto shoppailunnälkäiselle
Teksti: Hanna Näsänen
- 1.
-
Pariisin kesäalennusmyynnit eivät suinkaan ala heinäkuun toisella viikolla vaan reilusti kesakuun puolella, tänä vuonna ke 24.6. Aloituspäivä on sama koko maassa. Heinäkuussa on jo myöhäistä tehdä hyviä löytöjä.
- 2.
-
New Yorkkiin pääsee liki samalla hinnalla kuin Pariisiin.
Nykin hinnat ovat aivan eri luokkaa joten matkan hintakin tulee takaisin kun vähän shoppailee :-) Merkkituotteet ovat todella halpoja, levikset n. 20€. Samoin hupparit,
T-paidat, kauluspaidat , puserot, skeittikengät , lippikset, kaikki mistä olet
tottunut maksamaan maltaita maksaa paljon vähemmän dollareissa saati sitten euroissa. Kuvia New Yorkista : http://www.saunalahti.fi/~vavauh/
