Plaza

Suomi

Matkalaukun kävijät ovat jälleen avanneet sanaisen arkkunsa. Tällä kertaa oli aiheena kesäreissu kotimaassa. Suomenmaata on koluttu etelärannikolta pohjoisen perukoille unohtumattomilla matkoilla.

Rukan kesätaikaa

Ruka tuntureineen ja laskettelurinteineen on helppo liittää talveen, lumeen ja pakkaseen. Näin olin mielessäni tehnyt minäkin ja kun kerran en laskettelua, enkä oikeastaan hiihtoakaan harrasta, ei Ruka todellakaan ole käynyt mielessä lomakohteita valittaessa. Vaan sattuipa Hra Kohtalo puuttumaan peliin  tarjotessaan minulle ja lapsilleni muutaman päivän Rukan reissun keskellä upeinta kesää ja pakko myöntää, että Kuusamon silmiähivelevään luontoon jäi pala sydäntä.

Lyhyt lento on mannaa lapsiperheille. Etelän kohteiden rinnalla laskeutuminen Kuusamoon oli huikea kokemus. Vettä, metsää, vettä metsää… Suomen monimuotoisuus ilmastakatsottuna oli silmiähivelevä. Matka kentältä matkailukeskukseen oli lyhyt ja taksikuski teki parhaansa vastaillessaan kuopukseni kysymystulvaan.

Tiedä sitten johtuiko turistien vähyydestä vai mistä, mutta palvelu, jota Rukalla saimme oli loisteliasta. Majoitus oli huippuluokkaa ja neljässä päivässä lihoimme useamman kilon herkkujen seurauksena.

Matkamme sisälsi ohjelmaa, joka laittoi äidin haukkomaan henkeä ja lapset kiljumaan riemusta; maastopyöräily ja navigointisuunnistus olivat lämmittelyä koskenlaskulle, seinäkiipeilylle ja kanoottiretkelle. Rukan kesäinen liukumäki sai meistä vakiasiakkaat ja rohkenenpa sanoa, että taisi mennä sata rikki lasten laskettelukerroissa! Itse kuljin metsäpolkua kuunnellen luontoa, hiljaisuutta, elämää.

Rukalta siis löytyi kaikille jotakin. Ennenkaikkea sieltä löytyi luontoa, jollaista ei ruuhkasuomessa asuessaan tajua olevankaan. Sieltä löytyi yhdessätekemistä ja sieltä löytyi esimerkillistä asiakaspalvelua.

Vieläkään en ole hiihto- enkä lasketteluihminen, mutta paikan nimeltä Ruka muistan aina ja luulenpa, että palaan vielä joskus etsiskelemään sitä sinne unohtunutta sydämenpalastani, kunhan vaan en samalla menettäisikin sitä lisää.

Teksti ja kuvat: Ruka-fani

Neitsytmatka yöttömään yöhön

Muistan vieläkin sen sinertävän valon, joka ei öisinkään täysin hävinnyt. Ja hiljaisuus, sen saattoi melkein tuntea. Oli juhannus Inarilla.

Olimme odottaneet mieheni kanssa tätä matkaa vanhempieni kelohonkamökille melkein vuoden. Pakkasimme jännittyneinä laukkumme ja Aida-koiramme mukaan. Ja sitten matkaan, jota kuulemma kestäisi peräti 16 tuntia. No, otimme myös ajomatkan “seikkailuna” eikä vain pakollisena välikuviona.

Ajoimme läpi Suomen ja mieheni käytteli ylpeänä uutta autonavigaattoriaan, josta olikin ihan oikeasti iloa ja hyötyä meille, kunhan äänet pidettiin kääntymisten jälkeen kiinni.

Vaikka uudessa autossamme oli ilmastointi,  ei matkasäämme olisi voinut olla parempi, puoli pilvinen. Koiramme nukkui koko matkan rauhallisena ja pääsi tietenkin tankkaus-tyhjennys-tauoille sekin.

Tein terävän havainnon loppu matkasta, mitä “ylemmäs” kiipesimme Suomi-neidon helmaa, sitä pienemmäksi kävi puusto ja loppuvaiheessa lyhenivät hirvivaaramerkkien eläinten jalatkin. Varoitukset olivatkin tarpeen, sillä poroja touhusi tiellä aivan rauhassa siellä täällä. Tuntui, että torvensoitotkin olivat niille vain tervetulomusiikkia. Oli pakko ikuistaa pari itsepäistä sarvipäätä “filmille”.

Vihdoinkin saavuimme todelliseen korpeen, Lapin kairaan! Tunne oli sanoinkuvaamaton. Mahtava Inarin järvi pilkotteli kitukasvuisten, mutta niin kauniiden mäntyjen lomitse sieltä täältä.

Olimme pitäneet vanhempani ajan tasalla matkan edistymisestä ja siellä he jo odottivatkin kuohuviinin kera kämppänsä pihalla. Ja kupliva tarjoiltiin Lapin kuksasta, tietenkin!

Vaikka oli myöhäinen ilta, oli se kuuluisa yöttömän yön valoisuus ihmeellistä! Ei tietoakaan väsymyksestä. Oli pakko kahlata kirkkaaseen ja kylmään rantaveteen. Hiekkapohja oli kauniisti “rullalla”, oli kiva jättää sinne jalanjälkensä. Siunattu digikamerani! Ei loppunut “filmit” kesken siitä. Sain otettua niin upeita kuvia, jotka jäivätkin meille arvokkaiksi muistoiksi.

Lomaviikkomme aikana saimme ihmetellä muinaisia lapinkansan asumuksia, Siida-museon ihmeitä ja Karhunkivelle kiipesimme satoja portaita pitkin. Näkymät olivat päätä huimaavia ja kamera lauloi.

Kohta olikin jo kotimatkan aika. Onneksi satoi, oli helpompi sanoa näkemiin Lapin lumolle. Se on aivan totta, mitä puhutaan Lapin hulluudesta, tai’asta, mutta se pitää itse kokea. Ja me koimme sen! Vielä nytkin tätä kirjoittaessani olen sen lumoissa.

Teksti: Nina Vikman

Kesäteatteriin Turkuun

Tänä vuonna ja niin monena vuonna aiemminkin teemme kesäreissun Turkuun  kesäteatteriin. Olemme molemmat syntyneeet Helsingissä jossa myös asumme. Ystävät ja sukulaiset rajoittuvat KHki-Kotka-Hamina akselille, joten sukuloimaan maalle emme voi mennä ja niimpä pätimme jo vuosia sitten, että käydään kesäteatterissa eri kaupungeissa ja näin samalla näemme tätä kaunista Suomenmaata.

Lähdimme siis Helsingistä kohti Turkua. Ilma oli kaunis, taivaalla vain muutama pilvenhattara. Matkalla katselimme kesämaisemia ja odotimme näkyisikö lehmiä laitumella. Ne ovat nykyisin harvinainen näky Suomen luonnossa. Eikä niitä tälläkään matkalla näkynyt kuin kahdessa talossa olevan ulkosalla. Hevosia sen sijaan näytti olevan hyvin usean talon pelloilla. Liekö suomen kansa vaurastunut pitämään hevosia lehmien sijaan?

Matka etenee rauhallisesti, pysähtelemme missä milloinkin, jalottelemme, syömme jäätelöt ja hörpäämme kahvit. Ihailemme rypsipeltojen kaunista keltaisuutta, kuin maasta päin tuleva aurinko. Ei ole heinätkään enää seipäällä niinkuin ennen, vaan maassa on valkoisia suuria keriä. Aika hauskan näköisiä ovat, mutta mietityttää, miten heinä voi muovin sisällä? Pysyykö se hyvänä ja tuoreena?

Matkalla tulee kauniita järvimaisemia ja upeita metsiä, joissa ikihongat humajaa. Oikein loman tuntua. Tiet ovat nykyisin hyvin suoria ja paikoin äänivallit estävät näkyvyyden. Jotta maisemia voisi ihailla täydellisesti, olisi ajettava pikkuteitä, mutta siinä kuluu liiaksi bensaa, joka nyt jo on huikean kallista.

Turkuun päästyämme ilmottaudumme hotelliin ja sen jälkeen kaupungille syömään ja kesäteatteriin. Turun Samppalinna on hyvin kesätuntoinen paikka. Ihanalla paikalla, siellä jos missä pääsee sekä kesä- että teatteritunnelmaan. Teatteriesityksen jälkeen menemme Aurajoen varrella olevan ravintolalaivan yläkannelle nauttimaan kauniista kesäillasta, ihmisten seurasta ja hyvästä viinistä! Ihmiset ovat ihan erilaisia Turussa kuin Helsingissä. Miten kaupunki voi ihmistä niin muuttaa?

Ilta alkaa jo hämärtää, on lähdettävä hiljalleen hotellia kohden ihaillen samalla Aurajokea, Turun Tuomiokirkkoa ja muita kauniita rakennuksia, joita matkan varrella kohtaamme. Alkuperäiselle helsinkiläiselle matka Turkuun on todellinen elämys eikä siihen koskaan kyllästy. Ensi kesänä teemme saman matkan ja silti saamme taas erilaisia kesävirikkeitä, joilla jaksaa aina seuraavaan kesään.

Teksti: Terttu Kaleva

Unohtumaton makuelämys Porin Silakkamarkkinoilla

Silakkamarkkinoilla koin uskomattoman ihanan makukokemuksen. Esittelyssä fileoitiin selostuksen kera ahvenia. Ne laitettiin molemminpuolin pannulle ja maustettiin usealla eri mausteella, viimeksi pehmeän hyväilevällä uutuudella karhulaukalla.

Valmista tuotetta jaettiin yleisölle aika tuhdit annokset ja voitte uskoa, etten sinä päivänä moneen tuntiin laittanut suuhuni mitään muuta. Niin hyvää se oli ja maistui pitkään suussa. Esittelijä kysyikin, pitäisikö ohje julkistaa ja sanoin kyllä ja nyt odottelen koska se jostain tulee esille.

Teksti: Oribi