Taivalvaara - Vaaratonta talven riemua Taivalkoskella
13.3.2010
Aivan Lapin etelärajalla sijaitsevan Taivalkosken keskustan tuntumassa kohoaa Taivalvaara. Tämä Pohjois-Suomen mittakaavassa varsin keskivertokokoinen hiihtokeskus ei joudu lainkaan häpeämään tarjonnaltaan, vaan Taivalvaarasta löydät toimintaa monenlaisen lumilomailijan makuun.
Rinteessä ja sen juurella
Taivalvaaran rinteillä on tarjota jokaiselle jotakin. Rinteitä keskuksen laelta kiemurtelee kuusi ja niiden vaikeusasteet palvelevat vaativintakin laskijaa. Lasten kanssa laskettelu onnistuu kuitenkin mainiosti, sillä mustan luokituksen rinteelle on vastapainona helpompiakin osuuksia.
Suurin vaihtelu pohjalta huipulle saavuttaa 80 metrin korkeuseron ja pisin rinne venyttäytyy 700 metrin mittaiseksi, joten keskuksen kaksi hissiä saavat pyöriä varsin vinhasti, jotta laskijat pääsevät mäkeen sujuvasti. Tavallisten rinteiden lisäksi Taivalvaarasta löytää snowparkin, jossa kokeneemmat laskijat voivat nauttia vauhtiannoksensa.
Rinteiden kupeessa sijaitseva rinnekahvio on mainio levähdyspaikka lumen pöllytyksen lomassa. Jotta ainoaksi laskettelukokemukseksi ei kuitenkaan jäisi kahvion ikkunan takaa mäkien suuntaan luotu kaihoisa katse, on hiihtokouluopetustakin tarjolla vasta-alkajille.
Lomapäivien ajaksi on hyvä suunnitella jotain laskettelurinteen ulkopuolista toimintaa ja sen paikan täyttävät mainiosti esimerkiksi safariajelut tai lumikenkäkävelyt.
Murtomaahiihto
Lumikengillä lampsimisen jälkeen tekee hyvää päästä hiukan liukkaampien menopelien pariin. Sopivan pituisen murtomaahiihtoladun Taivalvaaran kupeesta löytää niin keltanokka kuin kokenutkin hiihtäjä. 6,5 kilometrin valaistun osuuden lisäksi keskuksen luota lähtevät 15 ja 25 kilometrin reitit.
Majoitus ja ruokailu
Onnistuneen loman avaintekijöinä ovat itse tekemisen lisäksi tietenkin peruspilarit ruoka ja lepo. Vain noin kahden kilometrin päässä Taivalkosken keskustasta sijaitseva hiihtokeskus antaa ihanteellisen mahdollisuuden hyödyntää paikkakunnan kaikkia palveluita. Tutustu eri majoitus- sekä ruokailumahdollisuuksiin Taivalkosken matkailusivuilla. Oiva valinta esimerkiksi hotellista ja altaassa rentoutumisesta kiinnostuneelle on Hotelli Herkko.
Vieraile Taivalvaaran kotisivuilla
Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin
Osallistu Lumiloma-keskusteluihin
