Suomu - Napapiirillä sijaitseva hiihtokeskus
5.12.2009
Suomulla laskemisen riemusta ja perinteisen hiihdon rennosta tunnelmasta on voinut nauttia jo vuodesta 1965. Suomulla voi laskea niin aloittelijat kuin konkaritkin: rinteitä löytyy hyvin eritasoisia.
Suomulla on 13 rinnettä, joista 4 on valaistu. Pohjoispuolen rinteet ovat punaisia ja mustia, eli ne sopivat kokeneelle laskijalle. Pohjoispuoli sopii myös lautailijoille ja suksitaitureille, jotka haluavat haastaa itsensä hyppyreissä, bokseissa, kumpareilla ja reileillä. Mikäli temppuilu ei kiinnosta, onnistuu perinteinen lautailu myös itärinteissä.
Rinteiden etelä- ja itäpuoli ja hiihtokeskuksen eturinteet sopivat sen sijaan aloittelijoille ja leppoisaan laskuun. Lapsille on oma naruhissillä varustettu rinne Suomun itäpuolella. Suomun itäpuolelta, Puolukkapolun rinteeltä löytyy viihtyisä, suojainen makkaran paistoon sopiva laavu, jossa voi levähtää laskettelun lomassa. Suomulla on perusrinteiden lisäksi 400 metriä pitkä tekniikkarinne.
Mikäli haluat opastusta esimerkiksi perinteisessä hiihdossa, alppihiihdossa tai lumilautailussa, voit hyödyntää Suomutunturin hiihtokoulua. Hiihtokoulu on auki päivittäin hissien aukioloaikana klo 10-17. Hiihtokoulu tarjoaa myös lumikenkäretkiä, joissa patikoidaan Suomutunturin huipulle. Muita aktiviteetteja Suomulla ovat esimerkiksi huskysafarit, rekiajelut tai pilkkiretket.
Majoitus
Suomulla voi asua tasokkaassa hotellissa, kätevässä hiihtohotellissa, kotoisassa mökissä tai isommassa lomahuoneistossa. Majoituskohteista suurin osa sijaitsee aivan rinteiden tuntumassa, joten rinteille tai laduille pääsee heti aamusta jalan, ilman erityisiä kuljetuksia. Lähellä sijaitsevia hotelleja ovat esimerkiksi Hotelli Suomutunturi ja A la Carte Lapland Oy. Suomun mökkivälitys vuokraa mökkejä lumilomien ajaksi.
Hieman kauempana rinteistä sijaitsevia majoituskohteita on Räisälän kylässä (5,5 km päässä Suomusta), Viitostien varrella (noin 8 km päässä) sekä Kemijärven kaupungin keskustassa (42 km päässä Suomusta). Lisäksi mökkeilystä pitävät voivat majoittua kauempana rinteistä lähialueiden mökkikylissä.
Murtomaahiihto
Koska suurin osa majoituksesta sijaitsee aivan lähellä rinteitä, alkavat murtomaaladutkin monissa lähihotelleissa lähes heti, kun astuu majoituskohteensa ovesta ulos. Hoidettuja latuja Suomulla on yhteensä 70 km, joista 20 km on valaistu. Latujen varrella on yli 30 numeroitua opastekotaa, joissa on mahdollisuus vilkaista latukarttaa, josta ilmenee muun muassa latujen suositeltava kulkusuunta.
Murtomaahiihtäjä pääsee Suomulla nauttimaan kauniista vaaramaisemista ja hyvin hoidetuista laduista. Latumaksua ei suomalaisen tavan mukaan peritä hiihtäjiltä, vaan ainoastaan mökkien ja yritysten omistajilta.
Kulkuyhteydet
Suomulle pääsee niin autolla, junalla, bussilla kuin lentäenkin. Majoituspaikat järjestävät joskus kuljetuksia lentokentiltä ja rautatieasemilta. Kannattaa majoitusvarausta tehdessä tiedustella mahdollisista kuljetuksista.
Junalla Suomulle saavuttaessa lähin rautatieasema on Kemijärvellä, josta on puolentunnin ajomatka Suomutunturille. Mikäli sinulla on auto, jonka haluaisit ottaa mukaan, mutta et jaksaisi ajaa koko matkaa Suomulle, on autojuna kätevä vaihtoehto. Etelästä tulee päivittäin yöjuna Kemijärvelle, josta on sesonkiaikaan kuljetus Suomulle. Bussilla Suomulle pääsee Kemijärven lisäksi Kuusamosta ja Rovaniemeltä.
Ota osaa Lumiloma-keskusteluun!
Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin
- 1.
-
Suomu on todellisuudessa hanurista. Mikään ei toimi, hotellit on homeessa, rinteitä ei huolleta niinkuin pitäisi ja kaikki lehtijutut ko paikasta on valetta. Älkää missään nimessä menkö sinne.
- 2.
-
Suomu valittiin taas kerran lomakohteeksi. Mökeistä lyhyt matka rinteeseen tai laduille, voi lähteä mökin rappusilta sukset jalassa (takaisin ei sitten jaksakaan, mutta hinaus auttaa…).
Rinteet hyvässä kunnossa, itärinteillä todelliset aurinkorinteet ja tämmöinen laskettelutaidoton voi päästä ylös moottorikelkalla katselemaan maisemia. Hiihtolenkin taukopaikalla vaikka munkkikahvit tai sitten lettuja Itä-Suomun kodassa, Timo pitää huolen nälkäisistä snow-scoottaajista tälläkin lomalla.
Ja nyt mennään myös kotaravintolaan illalliselle, edellisestä kerrasta onkin aikaa 7 vuotta. - 3.
-
Suomun vanha homeinen hotelli on nyt kaatopaikalla ja uuden siiven elementit ovat kohoamassa 3 kerroksiseksi uudeksi siiveksi tämän 2009-2010 talven aikana. Vanhan hotellin tunnelmallinen Kota-ravintola on vielä paikallaan ja tunnistettavissa, vaikka sisätilat ovat täydellisesti remontoitu talvella 2008-2009 samalla kun sisääntulo ja muutkin julkiset tilat remontoitiin täysin. Yläkerran huoneremontista viime vuodelta saa hyvän käsityksen viimeisen muodin mukaisista yleisistä WC-tiloista.
Kaikki lehtijutut eivät ole valetta. Itä- Suomulla voi käydä katsomassa uutta vuonna 2009 valmistunutta 31 loma-asunnon kokonaisuutta, jossa on nykyaikaisia omakoti ja paritaloa muistuttavia loma-asuntoja.
Kemijärven kaupunki myy lisää tontteja alueelta ja tekee koko alueen kattavaa kaukolämpö, vesi- ja viemäriverkkoa.
Alueella on siis paikoitellen paljonkin rakennustöitä menossa. Kehitystä kun ei tapahdu ilman rakentamista.
Hotelli Arctic Circle on sivussa näistä uudistustöistä ja sinne kelpaa kyllä vaativammankin asiakkaan majoittautua. Hotelli on rakennettu 2004-2005 ja on ulkoisesti vaatimaton, mutta sisältä yllättää mukavasti.
Niiden jotka haluavat laskea ja hiihtää, eivätkä viihdy discoissa kannattaa lähteä Suomulle, siellä kun on vielä toistaiseksi liian vähän vuodekapasiteettia hissikapasiteettiin verrattuna.
Kemijärveläisen vierailijan kommentti piti varmaan paikkansa elokuussa, kun hiihtokeskus oli kiinni remonttien johdosta. - 4.
-
Viikko 9 2010 pettymys…RParhaat rinteet varattu hiihtoseuran käyttöön ja VAIN NIITÄ rinteitä hoidettiin kunnolla. Ei pieni lumentulo voi olla hiihtokeskusksessa ongelma.
Hiihtoladut hoidettiin vasta kun muut asiat oli saatu tehtyä. Kuulin hotellin johdon kommentitn maastohiihtäjälle: ”ei me keskitytä latuihin vaan maksaviin rinneasiakkaisiin (eli hiihtoseuraan)” Tämän kommentin vielä antoi hyvin alentavalla äänensävyllä puhelimitse asiasta palautetta antaneelle maastohiihtäjälle.
On mennyt homma Suomulla ihan väärään suuntaan. Kävin keskusteluja usean lomalaisen kanssa ja moni tulee ”äänestämään jaloillaan” seuraavana vuonna valitessaan talviloma kohdettaan…
En suosittele enää Suomua kellekkään….
