Sotkanrinteet - Lasketteluperinteitä Pohjanmaan lakeuksilla
1.9.2009
Nyt laskettelemaan koko perheen voimin Pohjanmaan lakeuksille! Liekö vain toiveajattelua vaiko totisinta totta? Tästä pääsee hyvin selvyyteen, kun suuntaa suksineen rohkeasti Pohjanmaalle ja sen vanhimpaan laskettelukeskukseen Kauhajoen maisemiin. Päämääränä matkalaisella on Sotkanrinteet.
Pieni mutta pippurinen laskettelukeskus löytyy lakeuksien keskiöstä. Ja eipä tarvitse tämän jälkeen enää kysellä Pohjanmaalla toiveidensa perään.
Riemua rinteissä ja hilpeyttä hiihtoladuilla
Hiihtolatuverkostot pantiin alulle ja laskettelurinteet saivat Sotkanrinteillä lähtölaukauksensa jo vuonna 1975. Pari vuotta myöhemmin lasketteluintoinen kansa pääsi jo rinteisiin ja laduille. Ja siitä lähtien Sotkanrinteet ovat pitäneet pintansa. Tunnelma laskettelurinteillä on aidosti leppoinen.
Sotkassa liu’utaan leppoisasti kolmella rinteellä. Kaksi rinteistä on pituudeltaan noin 600 metriä ja yksi rinne on pienoishissillä varustettu harjoittelurinne, jonka käytöstä ei tarvitse maksaa mitään. Lasketteluharrastuksen saloihin perehtyminen on nyt houkuttelevaa.
Laskettelusettejä, monoja, suksia, sauvoja ja lumilautoja löytyy niitä tarvitsevalle hiihtokeskuksen omasta välinevuokraamosta. Suksien tai laudan päällä pysymiseen puolestaan löytyy luistoa, pitoa ja oikeat otteet keskuksen hiihtokoulusta jokaisen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Koulutetut laskettelunohjaajat opastavat rinneharrastuksen pariin asiantuntevasti.
Rinteistä pääsee vaivatta suksimaan myös ladulle maastoon. Murtomaahiihtoon soveltuva kattava latuverkosto löytyy aivan rinnealueen läheltä. Osa laduista on valaistuja. Pikkuväki puolestaan ilahtunee pulkkamäestä, mistä löytyy myös mukavasti vaihtelua laskettelun lomaan.
Pikku purtavaa ja isompaankin nälkään
Rinnealueella on kahvio – Sotkapirtti - jonne voi poiketa liukujen lomassa lepotauolle ja vaikkapa pullakahville. Sotkapirtti on avoinna aina rinteiden aukioloaikoina. Kahvilan antimilla taltuttaa myös hyvin pikkunälän ja kovempaankin nälkään löytyy särvintä.
Tapahtumatarjontaa
Rinteissä on laskettelukauden aikana monipuolista lasketteluhenkistä ohjelmaa: laskettelukilpailuja sekä lasten ja aikuisten rinnetapahtumia monen muun aktiviteetin ohella. Tapahtumatarjontaa kannattaa pitää silmällä hiihtokeskuksen omien kotisivujen kautta.
Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin
Osallistu Lumiloma-keskusteluihin
