Plaza

Pallas - Pieni ja persoonallinen

1.9.2009

hiihtokeskukset, Pallas

PallasPallas on pieni ja tunnelmallinen laskettelukeskus tuntureiden keskellä. Kansallispuiston tuntumassa sijaitseva keskus ei ole koolla pilattu, mutta ei myöskään kiireellä tai liiallisilla ihmismassoilla.

Ainutlaatuisen Pallaksesta tekee myös se, että sen tuntureita voidaan pitää monesta syystä maan parhaimpana telemark-hiihtoalueena. Tunturiryhmään kuuluu toistakymmentä keroa 30 kilometrin matkalla. Vastaavanlaisia oloja ei monestakaan paikasta löydy.

Pallas kuuluu Lapland Hotelsin omistukseen, samoin kuin Ylläs-Ski ja Olos. Jos mielii tutustua vaihteleviin laskumaisemiin, kannattaa ostaa samantien yhteislippu. Keskukset ovat alle 45 minuutin ajomatkan päässä toisistaan, joten vaihtoon ei liiemmin aikaa kulu.

Maastohiihto

Muonion Mainiot Ladut on muoniolaisten matkailuyritysten ja kunnan yhdessä rakentama ja ylläpitämä latuverkosto. Koneella kunnostettua latuverkostoa on n. 200 km. Osa laduista kulkee kansallispuiston alueella. Suosittuja hiihtokohteita ovat mm. Nammalkuru, Vuontispirtti, Raattama, Jeris, Olos ja Torassieppi. Kevään kohokohta on päästä hiihtämään Hetta-Pallas väli. Tunturi Lapin kuntia yhdistää myös ladut, jolloin innokkaimmille hiihtäjille tarjoutuu mahdollisuus noin tuhannen latukilometrin kokemiseen.

Oheispalvelut

Laskettelun ja hiihtämisen ohella Pallakselta löytyy muutakin puuhaa. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston opastuskeskus sijaitsee hotellin pihassa, ja sieltä löytyy dia- ja videoesityksiä, reittien opastus sekä mahdollisuus tunturitupien varaamiseen. Lapin Safarit -yritys tarjoaa opastettuja retkiä ja monipuolista ohjelmatarjontaa. Torassiepissä voi kokeilla poroajelua, safareita, takkapororetkiä ja tutustua poroelinkeinoon.

Pallas ei ole mikään after skin luvattu mekka. Keskuksen hotellista löytyy kuitenkin mm. hirsiravintola 150:lle sekä baari. Karnevaalit, tanssi-ilta ja letunpaisto kuuluvat myös talven viikko-ohjelmaan. Kaikkinensa Pallas on rauhallinen paikka luontoa ja rentouttavaa hiljaisuutta arvostaville laskettelijoille.

Ainutlaatuinen majoitustarjonta

PallasPallaksen hotelli oli Suomen ensimmäinen tunturihotelli. Hotellin historia on muutenkin mielenkiintoinen: Suomen Matkailijayhdistys rakennutti Aulis Hämäläisen suunnitteleman hotellin vuonna 1938. Talvella turistit kuljetettiin hotelliin poroilla. Hotelli oli sodan aikana saksalaisten sotilaiden lomanviettopaikkana, kunnes he perääntyessään vuonna 1944 räjäyttivät hotellin. Neljä vuotta myöhemmin avattiin kuitenkin uusi Pallas-hotelli, jota ei ole kukaan päässyt räjäyttämään.

Niinpä hotelli tarjoaa vielä tänäkin päivänä hiihtokeskuksen vieraille majoituksen 63 huoneen voimin. Hotellista löytyy myös kaksi saunaa, oleskelutilat, kirjasto, suksivuokraamo, suksien huolto- ja säilytystilat sekä lähistöltä tilaussauna Vatikurun lammen rannalta.

Lue lisää ja tarkista huoneiden varaustilanne hotellin kotisivulta.

Huhuileva hiihtokoulu

Pallakselta löytyy Suomen toiseksi vanhin hiihtokoulu: jo vuonna 1965 perustettu Pallaksen Pöllöt. Hiihtokoulussa on yhdistetty maastohiihto, tunturiretket, laskettelu sekä hiihtokeskuksen ohjelmapalvelut. Koulu ilmoittaa tavoitteekseen saada asiakkaat tutustumaan toisiinsa. Vapaa-ajan ohjelmia suunnitellaan yhdessä ja vain mielikuvitus on rajana.

Kulkuyhteydet

Lähin lentokenttä sijaitsee Kittilässä, jonne on Pallakselta 45 minuutin ajomatka. Rautatieasema löytyy puolestaan Kolarista, jonne matka kestää 1,5 tuntia. Kätevin tapa saapua Pallakselle on siis oma auto.

Pallaksen verkkosivut

Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin
Osallistu Lumiloma-keskusteluun!

 

Kuvagalleria

1.

Ylläs on Ykkönen, mutta Pallas voittaa maisemillaan. Hyvät talvi ja kesä reitistöt. On kuin olisi luonnon taivaassa.

2.

Minkälainen ja minkätasoinen latuverkosto Pallaksella on?

3.

Pallas on aivan loistava paikka! Parasta siellä on hiljaisuus ja pimeys. Ei ole samanlaista hulinaa ja hössötystä kuin Levillä. Ikävä kyllä olen kuullut että Pallakselle suunnitellaan nyt rakennettavan muiden hiihtokeskusten kaltaista ”turistirysää”. Todella sääli jos Pallaksen kaltainen hiljainen paikka menetetään.

4.

Olen aivan samaa mieltä edellisen kanssa!
Toivottavasti Pallas säilyy entisellään!
Olemme menossa nyt viikolla 13/ 2009.
Tup

5.

Olimme viime viikon eli 13 Pallaksella.
Ihanaa! Kelit hienot ja aurinko paistoi koko ajan.
Ja hotelli kodikas, tunnelmallinen! Hyvä palvelu ja ruoka!
Kirjoittaja sama kuin edellinen.

6.

Toivottavasti hotellia altaan laajentamaan ja pallasta rakentaa että saisi töitä, kut tuo maisemakhaan ei elätä työtöntä.
13,2,2010. kirvesmies

7.

Niin, asiassa kyllä monta puolta!
Töitä soisin sinulle. Mutta jos rakennat(te) Pallasta, säilyttäkää
tunnelma ja tyyli!
Ei todellakaan mitään Levin kaltaista paikkaa eikä hotellia!

8.

Mut taas ens keväänä olisi tarkoitus Pallakselle tulla!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös