Plaza

Mustavuori - Tampereella laskettelee koko perhe

1.9.2009

hiihtokeskukset, Mustavuori, Tampere

SuksilleTampereen länsilaidalta löytyy koko perheen oivallinen laskettelukeskus Mustavuori. Tämän lähempänä kaupunkilaista eivät rinteet voi olla.

Rinteessä ja sen juurella

Mustavuoren rinteissä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Rinteille kelpaakin tulla vaikka koko perheen voimin. Rinnealueelta löytyy myös välinevuokraamo, suksihuolto, skishop, hiihtokoulu ja rinnekahvio.

Mustavuoressa on kaikkiaan kolme valaistua rinnettä ja yhtä monta hissiä. Pisimmällä rinteellä on mittaa 350 metriä ja suurin korkeusero näissä maisemissa on 59 metriä. Yksi rinteistä on varattu lapsille.

Murtomaahiihto

Rinteiden lähimaastosta löytyy myös mainioita latuja murtomaahiihdon harrastajille. Valaistuja latuja on käytössä kaikkiaan 16 kilometriä. Latujen kunnossapidosta huolehtii Tampereen kaupunki.

Majoitus ja after-ski

Mustavuoren hiihtokeskuksen yhteydessä ei ole majoitusta, mutta Tampereen hotellit, hostellit ja leirintäalueet ovat lähistöllä. Tutustu Tampereen majoitustarjontaan Go Tampereen sivuilla. Myös iltaviihdettä on Tampereella tarjolla vaikka millä mitalla.

Kulkuyhteydet

Mustavuori sijaitsee Nokiantien varrella Tampereen länsilaidalla. Matka sinne käy kätevästi Paunu busseilla 70 ja 71. Myös omalla autolla rinteet löytyvät helposti.

Mustavuoren verkkosivut

Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin
Osallistu Lumiloma-keskusteluun!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös