Plaza

MeriTeijo Ski - Rinneurheilua ympäri vuoden

1.9.2009

hiihtokeskukset, MeriTeijo Ski, Salo

SuksilleEteläisen Suomen monipuolisessa matkailukeskuksessa Teijon maisemissa rinneurheilukausi kestää koko vuoden läpeensä.

Korkeuseroa näissä maisemissa on 80 metriä. Rinteitä löytyy alueelta yhteensä kymmenen. Yksi niistä on lastenrinne. Pisimmällä rinteellä on mittaa 600 metriä. Kaikki rinteet ovat lumetettuja ja yhtä lukuunottamatta valaistuja. Hissejä MeriTeijo Skissä on viisi kappaletta.

Turvalliset rinteet, monipuoliset aktiviteetit, tapahtumat ja kansanjuhlat houkuttelevat merimaisemaan vaikka koko perheen voimin. Lapsille löytyy leikkinurkka myös sisätiloista ja ulkona voi laskettelun lomassa pistäytyä myös hyvin pulkkamäessä. Hiihtokoulusta voi varata niin yksityis- kuin ryhmätuntejakin.

Haasteita on varmasti aivan jokaiselle. Varsinkin lumilautailijat nauttivat vauhdin huumasta. Paippi, quarter, eri tason boksit ja reilit sekä street eivät jätä hurjapäisintäkään kylmäksi.

Murtomaahiihto

Hiihtolatuja MeriTeijo Ski:n alueelta löytyy kaksi kilometriä. Teijon retkeilyalueella vaelluspoluilla latuja on kuitenkin lumitilanteesta riippuen 12-25 kilometriä.

Majoitus ja after-ski

Meri-Teijossa ja Meri-Ruukissa on tarjolla mökkimajoitusta. Aivan laskettelurinteiden ja hiihtolatujen läheisyydessä on asuntovaunupaikkoja.

Rinneravintola Skihaus Bistrossa nälkä lähtee leikiten. Valittavana on niin pika-aterioita kuin peruslounaitakin.

Kulkuyhteydet

Pääkaupunkiseudulta MeriTeijoon on matkaa noin 130 km, Turusta 72 km, Hangosta 65 km ja Salosta 21 km. Talvikaudella kulkee Turusta Paimion ja Salon kautta Skibussi MeriTeijoon. Omalla autolla matka Helsingistä käy Salon kautta, Turusta Halikon läpi.

MeriTeijoSkin verkkosivut

Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin

1.

Hyvä Meri-Teijo! :)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös