Plaza

Syöte on sopivan lähellä

1.9.2009

Iso-Syöte, Pikku-Syöte, Syöte, hiihtokeskukset

Syötteen kävijäpiiri koostuu laskettelua ja hiihtoa harrastavista perheistä. Hiihtokeskuksen asiakkaat arvostavat luonnon rauhaa, hyviä latuja ja ruuhkattomia rinteitä sekä yksilöllistä palvelua. 

Ulkomaiset asiakkaat etsivät luontoa, lunta, hyvää henkilökohtaista palvelua, rauhaa ja lumiaktiviteetteja. Merkittävä osa ulkomaisista asiakkaista tulee Englannista, Hollannista, Saksasta ja Venäjältä. Kansainvälistä menoa ei siis Syötteeltä puutu.

Syöte-Shopilla on uudet liiketilat. Asiakkaita palvelee elintarvikemyymälä, kahvio ja tiloissa on myös aula ja yleisötiloja mm. nettipiste. Pärjänkievari, takarinteiden rinneravintola, on laajentanut ravintolatilojaan tuntuvasti: uudessa ravintolassa on tilaa n. 370 neliömetrin verran. Lisäksi Pärjänkievarin yhteydessä on kaksi tilaussaunaa ja kuntosali.

Pärjänkievarin vaunualueen langaton wlan-verkosto palvelee vaunualueen asiakkaita. Alueella on myös rakennettu ja valaistu uusia kevyen liikenteen väyliä.

Hotelli Syötekeskuksella on yli 80 2-4 hengen huonetta. Huoneet ovat hyvin varusteltuja, viidessä huoneessa on oma sauna ja 25 huoneessa on poreamme. Koko tunturialueelle on rakenteilla runsaasti uutta majoituskapasiteettia majoihin, joita nousee niin tunturin juurelle kuin ympäristöönkin.

Kulkuyhteydet

Syötteen kotisivuilta löytyy kiitettävän laaja tietokanta siitä, miten paikalle pääsee. Vaihtoehdoista löytyy niin lentäminen, juna kuin bussikin. Ja tietysti paikan päälle voi saapua omalla autollaankin. Nopeimmin pääset maanteitse Syötteelle Lahden, Jyväskylän ja Oulun kautta. Junalla IC49 etelästä matkaavalla on Oulun asemalta suora bussiyhteys tunturiin. Vuoro ajetaan ympäri vuoden ja se toimii jatkoyhteytenä Helsingistä Ouluun saapuvalle pikajunalle IC49 sekä Oulusta Helsinkiin lähtevälle IC52 pikajunalle.

Lentäen Syötteelle pääsee sekä Oulun että Kuusamon lentokenttien kautta.

Ski-Bussi Oulusta kulkee säännöllisesti hiihtokaudella lauantaisin ja sunnuntaisin sekä lisäksi joka päivä vuodenvaihteessa, hiihtolomaviikolla ja pääsiäisenä. Matka taittuu noin kahdessa tunnissa. Sama bussi sukkuloi myös tunturialueella viikonloppuisin ja loma-aikoina. Halutessaan SkiBussiin voi varata lipun jo etukäteen SkiBus.fi-palvelun kautta. Varaus täytyy tehdä viimeistään klo 15.30 matkaa edeltävänä päivänä. Maksu tapahtuu verkkopankkitunnuksilla.

Sukset jalkaan ja katto pään päälle

Syötteen tunturin huipulla toimii Hotelli Iso-Syöte, 30 huonetta ja 20 4-hengen kelomajaa. Pikku-Syötteen laella toimii hotelli Syötekeskus, jossa tällä hetkellä 56 huonetta ja 50 hengen retkeilymaja - edellä mainittu laajennus tuo 30 huonetta lisää.  Majoituskapasiteettia löytyy oikein hyvin yksittäisistä majoista, alueella toimii oma koko tunturialueen keskusvaraamo - Pudasjärven Matkailu Oy - jonka välityksessä on noin 200 majaa ja huoneistoa tunturialueella, kaikkiaan reilut 2000 vuodepaikkaa.  Lisäksi sekä Iso-Syötteen hiihtokeskuksessa että Syötekeskuksella on asuntovaunualueet huoltorakennuksineen.

Tapahtumat ja iltamenot

Syötteen tunnetuin tapahtuma talven aikana on reipashenkinen Umpihankihiihdon MM-kisat, joka on vuosi vuoden jälkeen kasvattanut suosiotaan. Kyseessä on aito joukkuelaji, jossa erämiestaidot punnitaan. Maailmanmestaruus ratkotaan sekä yksilö- että joukkuekilpailussa. Joukkueen koko on 3 - 5 henkeä. Kaksipäiväiseen kilpailuun kuuluu suunnistusta, etenemistä umpihankiosuuksilla sekä erämiestaitoja mittaavia tehtävärasteja. Yön kilpailijat viettävät ulkona, tulilla. Lisätietoja umpihankihiihdosta tapahtuman kotisivuilta. Hiihtoon liittyvistä tapahtumista muita on Rajalta Rajalle hiihto ja Syötehiihto. Rinteissä pienempiä tapahtumia on tarjolla läpi kauden.

Murtomaahiihto

Hiihdosta innostuneiden on hyvä tietää, että Syötteen latuverkkoa ylläpitää latupooli, jonka hoidossa on normaalitalvena n. 120 km hoidettua latuverkkoa. Laduista löydät lisätietoa Syötteen sivuilta.

Jos after ski houkuttaa, on Hotelli Syötteen ravintola iltaelämän keskus. Lisäksi menoa löytyy Romekievarin ja Pärjänkievarin rinneravintoloista. Hotelli Syötekeskuksella on ruokaravintola ja Iso-Syötteen tunturin juurella safaritalolla riistaravintola A la Taiga.

Muuta vapaa-ajan ohjelmaa

Syötteellä on oma hiihtokoulu, jonka ohjelman löydät täältä. Syötekeskuksella toimii myös oma hiihtokoulunsa.

Laskettelun ja hiihdon ohella Syötteeltä löytyy muutakin toimintaa. Alueella oleva kansallispuisto tarjoaa runsaasti tilaa liikkumiselle. Vaihtoehtoja on tarjolla useita: koiravaljakkoajelu, vaeltaminen lumikengillä ja mehtäsuksilla, poroajokortin suorittaminen tai potkukelkkasafari jne.

Syötteellä voi luonnollisesti myös lähteä moottorikelkka-ajelulle, mutta ei ihan mutkattomasti. Ulkopaikkakuntalaiset tarvitsevat nimittäin Pudasjärven alueen urilla (mm. Pudasjärvi-Syöte väli ja Syötteen alue) ajaessaan Metsähallituksen uraluvan. Syötteen alueella uralupia myyvät mm. Syötteen Luontokeskus, Syötteen Eräpalvelut ja Pudasjärven Neste. Lupa maksaa yhdelle henkilölle 9 euroa päiväksi, 20 euroa viikoksi ja koko kauden ajaksi 34 euroa. Jos aikoo hankkia uraluvan koko kaudelle, kannattaa saman tien hankkia lupa koko perheelle, sillä se on samanhintainen.

Kansallispuiston sydämessä sijaitseva Ahmatupa palvelee retkeläisiä ympäri vuoden. Tuvan toinen pääty on kaikille kulkijoille avoin autiotupa, ja toisessa päässä on varaustupa, johon kuuluu myös sauna. Varaustupaa voi tiedustella Syötteen luontokeskuksesta. Hiihtosesongin aikana Ahmatuvan autiotuvassa toimii erämaakahvila. Lisätietoja Ahmatuvan erämaakahvilasta, sen aukioloajoista ym. saa Syötteen luontokeskuksen kahvila-ravintolasta.

Jos pakkanen paukkuu liikaa tai haluat muuten vain viettää aikaa sisätiloissa, löytyy Iso-Syötteeltä ratkaisu myös siihen. Iso-Syötteen lähiseudulla erilaisia vaihtoehtoja nimittäin riittää: Ranuan Eläinpuisto Ranualla, Pentik -tehtaanmyymälä ja museot Posiolla, Kierikkikeskus Yli-Iissä, Jalavan kauppa Taivalkoskella ja Virkistysuimala Puikkari Pudasjärvellä. Ouluun tai Napapiirille Rovaniemellä on vain parin tunnin ajomatka, jos haluaa esimerkiksi lähteä joulupukkia tapaamaan.

Vaikka suomalaiset ovat tottuneet vierailemaan eläinpuistoissa lähinnä kesäisin, voi Ranua Zoossa ihastella eläimiä siis myös talvella. Alueella on eläinpuiston ohella myös Fazerin makeismyymälä, viinimyymälä, matkamuistomyymälät ja ravintola. Automatkaa Ranualle on Syötteeltä vain tunti. Muista kuitenkin, että eläinpuisto on avoinna talvikauden joka päivä vain klo 10-16 välisenä aikana.

Lue lisää Ranuan eläinpuistosta

Sopivan lähellä

Syötteen tunturialue on Suomen eteläisin tunturialue, eikä matka sinne ole pitkä. Tunturi sijaitsee myös tilastojen mukaan Suomen lumivarmimmalla alueella.

Sijainti Syötteen kansallispuiston kupeessa tarjoaa upeat puitteet retkeilijöille niin talvella kuin kesälläkin. Kaksi hiihtokeskusta tarjoavat hyvän rinnevalikoiman niin aloittelijoille kuin alan harrastajillekin. Ei ruuhkia, ei kaupunkimaista rakentamista, ei ravintolakeskittymiä - pienempi, rauhallinen, luonnonläheinen ja yksilöllistä palvelua ja aktiviteettejä tarjoava tunturialue. Sangen varteenotettava vaihtoehto Lumilomalle lähdettäessä siis.

Lue lisää Syötteestä
Osallistu Lumiloma-keskusteluun!

Tutustu muihin Lumiloman hiihtokeskuksiin

 

Kuvagalleria

1.

eipäs tosiaankaan uskois että keskellä ei mitään on noin upeat maisemat ja koska olen paikassa käynyt (vaikken laskettelua harrastakkaan) on kelkkareissujen aloitus ja päätöspaikkana aivan mainio ja aina on ollut lunta kun on menty…ps. syötekeskuksen lautailumahdollisuuksia kaverit on kehuneet hurrrjasti!

2.

Nyt on lunta niin maan perusteellisen paljon, uskokaa pois. 80cm!!!!! Ite mittasin kun käytiin. Oli synkkää palata etelän loskaan upeista lumisista maisemista. Kyllä kelpasi hiidellä!!!!

3.

Vau,

tää on huippu paikka.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös