Suomen Kuvalehden lukijamatka: Adventtiaikaa tunnelmallisessa Dresdenissä 3.-7.12.2012
6.9.2012
Joulutorit kuuluvat perinteisesti adventin aikaan Saksassa ja erityisesti Dresden ja Erzgebirge-vuoristoalueen kaupungeissa voi aistia aidon keskieurooppalaisen tunnelman. Kaupungit on puettu juhlaan ja jouluvalot tuikkivat. Perinteisillä joulutoreilla on myynnissä taidokkaita käsitöitä ja herkkukojujen huumaavat tuoksut houkuttelevat maistelemaan paikallisia herkkuja sekä lämmittävää hehkuviiniä. Asiantuntevana oppaana matkalla toimii Sirkka-Liisa Aalto.

Alustava matkaohjelma
Maanantai 3.12. Helsinki – Berliini - Dresden
Lähtöselvitys tulee tehdä omatoimisesti noin 1½ tuntia ennen koneenlähtöä Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Klo 08:00 Finnairin suora reittilento Helsingistä Berliiniin lähtee.
Klo 08:55 Saavumme Berliiniin paikallista aikaa.
Lentokentän tuloaulassa on ryhmäämme vastassa suomalainen paikallisoppaamme Sirkka-Liisa Aalto. Lähdemme suoraan ajamaan kohti Dresdeniä, ajomatkaa on n. 180 km ja pidämmekin matkalla yhden jaloittelu ja virkistystauon.
Viemme laukut hotellille, mutta koska huoneet eivät vielä ole valmiina lähdemme saman tien tutustumaan kaupungin historialliseen keskustaan ja joulutorille jalkaisin. Tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat mm. teatteriaukio ja Saksan kuuluisin oopperatalo Semperoper, Zwinger-palatsi, jossa Saksin hovi August Väkevän aikana piti komeita juhlia, entinen hovikirkko (Hofkirche), Brühlin terassi ja 2005 jälleen vihitty Frauenkirche, upea luterilainen barokkikirkko.

Koko maan vanhin joulutori on Striezelmarkt, josta ensimmäinen maininta löytyy jo vuodelta 1434. Nimensä tori on saanut saksalaisista joulupullista, stolleneista, joita aikaisemmin kutsuttiin ”Striezeleiksi”. Torilla houkuttelevat monet tuoksut maistelemaan paikallisia herkkuja, kuten paahdettuja manteleita, bratwursteja, piparkakkuja, sekä eri makuisia hehkuviinejä. Halukkaat ehtivät tehdä ostoksiakin maistelujen välissä.
Hoteliin majoittumisen ja pienen lepotauon jälkeen nautimme yhteisen tervetuloillallisen lähellä hotellia sijaitsevassa paikallisessa ravintolassa.
Tiistai 4.12.
Teemme päiväretken viinistään ja posliinistaan tunnettuun Meissenin keskiaikaiseen kaupunkiin, jonka kapeat kujat ja historialliset rakennukset henkivät romantiikkaa ja charmia. Täydellinen keskiaikainen kaupunkikuva on säilynyt läpi vuosisatojen.
Meissen tunnetaan maailmalla ennen kaikkea posliinista (Euroopan ensimmäinen posliinitehdas perustettiin tänne 1710 heti sen jälkeen kun posliinin valmistus oli Dresdenissä keksitty) ja sen tavaramerkistä, sinisistä ristikkäin olevista miekoista. Meisseniä kutsutaan koko myöhemmän mahtavan Saksin vaaliruhtinas- ja kuningaskunnan kehdoksi. Täältä Wettiniläisten ruhtinassuku aloitti yli 800 vuotta kestäneen hallintokautensa.
Tutustumme Euroopan ensimmäiseen posliinitehtaaseen ja nautimme päiväkahvit leivosherkkujen kera aidoista käsintehdyistä Meissenin posliiniastioista. Tutustumme myös näytöshalliin ja museoon ja näytöstyöpajassa saamme syväluotaavamman katsauksen posliininvalmistukseen. Posliini valmistetaan vielä tänäkin päivänä käsityönä. Tehtaan omasta elegantista liikkeestä on myös mahdollisuus ostaa kotiin viemisiä.
Myöhäisen lounaan nautimme romanttisessa viiniravintolassa ja ennen Dresdeniin paluutamme piipahdamme vielä raatihuoneentorin perinteisillä joulumarkkinoilla.

Illalla Dresdenissä on mahdollisuus lähteä lisämaksusta Semper oopperaan.
Klo 20.00 Semper ooppera: 4. Sinfoniakonsertti / Dirigent Jonathan Nott
Liput tulee varata ja maksaa matkavarauksen yhteydessä, kuitenkin viimeistään 14.9.2012.
Lippujen hinta: 60,00€/henkilö, 2. hintakategoria
Keskiviikko 5.12.
Aloitamme päivän Dresdenin keskustan ulkopuolisiin huvilakaupunginosiin tutustumisella. Ajamme molemmin puolin Elben rantoja ja saamme hyvän yleiskuvan kaupungista. Poikkeamme myös ”maailman kauneimpaan maitokauppaan ” Pfund’s Molkereihin. Täältä jatkamme edelleen matkaa Saksan viralliseen ”joulumaahan, tunnelmalliseen Seiffenin joulukaupunkiin. Seiffen sijaitsee Erzgebirgen alueen keskiosassa vuoren harjanteessa aivan Tsekinmaan tuntumassa. Seiffenin merkittävä historia alkoi n. 700 vuotta sitten, kun alueella tehtiin merkittäviä mineraalilöytöjä, mm. hopeaa. Täältä ovat kotoisin kuuluisat puukäsitöinä tehdyt jouluaiheiset kynttiläpyramidit, enkelit, pähkinänsärkijät, savu-ukot, kyntteliköt jne. Erilaisten puutöiden, lelujen ja muiden puusta tehtyjen esineiden valmistus oli alueen kaivostyöläisille ja heidän perheenjäsenilleen aluksi vain iltaisin kotona tehtävää puhdetyötä. Tästä vanhasta käsityöläisperinteestä kehittyi nopeasti kyläläisille tervetullut lisätulo ja kaivosten lopettamisen jälkeen tärkein elinkeino. Vierailemme työpajassa, jossa perehdymme tähän kansantaiteeseen näytöksen ja selostuksen kera.

Seiffenissa jää myös omaa aikaa, jolloin on mahdollisuus kierrellä valloittavissa jouluvaloin koristelluissa pajoissa ja pikku putiikeissa. Taidokkaita käsintehtyjä joulukoristeilta saa täältä edullisemmin suoraan valmistajilta hankittuna. Nautimme myöhäisen lounaan ja tutustumme vanhaan vuoristokirkkoon, jossa kuulemme myös urkumusiikkia. Iltahämärän laskeuduttua voimme vielä ihailla jouluista Seiffenia ja paluumatkalla ajamme Erzgebirgenin pikku kylien läpi Dresdeniin.
Torstai 6.12.
Vierailemme aamupäivällä ensin Alte Meister –taidegalleriassa, ja näemme mm. Rafaellon kuuluisan ”Sikstuksen Madonna” –maalauksen ja sen kaikille tutut pienet enkelit. Tänä vuonna on kulunut 500 vuotta teoksen maalauksesta. Jatkamme Saksin vaaliruhtinaiden ja kuninkaiden aarrekammio–museoon. Täällä on näytteillä taidokasta kultasepän työtä 1500 - 1700-luvuilta.
Museovierailujen jälkeen nautimme Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi juhlavan lounaan, jonka aloitamme kuohuviinillä. Lounaan jälkeen on vapaata aikaa. Ainutlaatuinen tunnelma on esimerkiksi Dresdenin entisen tallipihan historiallisiin kulisseihin rakennetuilla keskiaikaisilla joulumarkkinoilla. Illalla on halukkaille tarjolla erilaisia musiikkielämyksiä, mm.

Klo 17:00 hotellimme viereisessä Kreuzkirkossa esitetään jouluista musiikkia (vapaa pääsy)
Klo 20:00 Frauenkirkossa esiintyy baijerilainen Windsbachin poikakuoro, joka esittää saksalaisia ja eurooppalaisia perinteisiä adventti- ja joululauluja. Ohjelmassa on mm. Benjamin Britten ”A ceremony of carols”, joululauluja poikakuorolle, sooloäänille ja harpulle, Antonio Vivaldi: Concerto G-Dur - soolo harpulle, Alessandro Marcello: Concerto d-Moll soolo harpulle ja Happu Xavierde Maistre / Windsbacin poikakuoro
Liput tulee varata ja maksaa matkavarauksen yhteydessä, kuitenkin viimeistään 14.9.2012.
Lippujen hinta 66€, 1. hintakategoria
Perjantai 7.12.
Aamiaisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen ajamme Berliiniin, jossa teemme lyhyen kaupunkikiertoajelun ja sen jälkeen jää aikaa vaikkapa lounaan nauttimiseen tai viimeisten tuliaisostosten tekemiseen.
Klo 19:10 Finnairin suora reittilento lähtee Helsinkiin, jonne saavumme klo 22:05.
Matkan hinta:
1.380 € / hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
1.580 € / hlö yhden hengen huoneessa
Hintoihin lisätään Kaleva Travelin palvelumaksu 19 € / varaus
Hintaan sisältyy:
- Finnairin edestakaiset reittilennot Helsinki – Berliini – Helsinki turistiluokassa
- majoitus valitussa huonetyypissä
- buffetaamiainen hotellissa päivittäin
- ohjelman mukaiset ateriat ja tarjoilut
- ohjelman mukaiset kuljetukset, sisäänpääsyt ja retket
- suomalaisen Saksassa asuvan oppaan palvelut kohteessa
- lentokenttä- ja hotelliverot
- ALV
Matkaohjelma sitoumuksetta.
Varaukset ja tiedustelut
CWT Kaleva Travel / Lukijamatkat
Puhelin: 0205 615 540 (suuntanumeroa ei tarvita)
Ruoholahdenkatu 23, 00180 Helsinki
euro@kalevatravel.fi
Vastuullinen matkanjärjestäjä on CWT Kaleva Travel.
