Plaza

Muu maailma meillä kylässä - Elämyksiä ulkomaalaiselle turistille?

suomalaisuus, Suomi-kuva

Muu maailma kylässäViime vuonna Suomessa vieraili Matkailun edistämiskeskuksen mukaan kaikkiaan peräti 5,7 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Kesällä Suomi avaa ovensa taas tuhansille ulkomaalaisille matkailijoille. Nyt haetaan suuria Suomi-elämyksiä! Mitä ulkomaalaisen turistin olisi syytä kokea Suomen lomallaan? Sano sinä!

Kesällä Suomi on kukkeimmillaan. Suurin osa Suomeen saapuvista ulkomaisista matkailijoista lomaileekin massammemme nimenomaan kesäaikaan, kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana. Suurin osa heistä viettää lomansa pääkaupunkiseudulla, mutta moni ulottaa kulkunsa jopa Lappiin ja muihin maakuntiin saakka.

Suomalaisissa teemapuistoissa riittää toimintaa, eläintarhoissa elämä on aktiivisimmillaan, linnat paistattelevat mitä uhkeimmissa kesäisissä ympäristöissään, nähtävyystarjonnassa on ihmeteltävää moneen makuun ja tapahtumatarjonta Suomen suvessa on vilkkaimmillaan.

Minkä puolen Suomesta sinä haluaisit näyttää ulkomaalaiselle matkailijalle erityisesti? Millaisia upeita elämyksiä Suomi voi parhaimmillaan tarjota muualta tulevalle turistille?

Kappale kiehtovinta Suomea – minkälaisen palasen maatamme sinä tarjoilisit ulkomaalaiselle turistille?

Katso tilanne vastaamatta

1.

Ainakin Unkarilaiseen kirjeenvaihtokaveriini teki suurimman vaikutuksen Suomen luonto , laajat metsät ja lukuisat järvet, myös harva asutus ihmetytti.
Maitoon tutustuttuaan hän joi sitä litratolkulla :-)

Kuvia Helsingin nähtävyyksistä ja Euroopan kaupunkikohteista sekä putarhastamme:
http://www.saunalahti.fi/~vavauh/

2.

Helsingissä brittikaveri ihmetteli, missä kaikki oikeen ovat, kun pääkaupunginkin kaduilla on niin väljää. Mustikkametsässä sen sijaan väkeä riitti ja itikoita jokaisen harteille. Kyllä uinti kirkasvetisessä lammessa maittoi reissun päälle.

3.

huvipuistoon….:pppp.

4.

Helsinki, Tampere ja Turku kaikilla mausteilla plus omavalintainen lisuke Finland Festivals-tarjonnasta tai parin päivän luontopläjäys.

5.

Mökkielämä on jotain, mistä moni ulkomaalainen ei osaa edes haaveilla. Tosin joillekin sen sisäistäminen voi olla vaikeaa, että mökillä ei tarvitse tehdä mitään, ja se oikeastaan on mökin olemassaolon tarkoitus. Pari kesää sitten tutustutin saksalaisia ystäviä mökkielämään, ja kokoajan kyselivät ”no,no, mitäs sitten tehdään?”…jollakin taisi olla ihan kalenteri mukana..Päivän parin kuluttua sitten tajusivat mistä hommassa on kyse, eikä niitä olis enää pois mökiltä saanutkaan, mikäs sen mukavampaa kuin ottaa aurinkoa, saunoa, grillata, lueskella, ja pelata lautapelejä sateella. Rentoutuksen maksimointia! Ja toki olivat ihan ymmyrkäisinä luonnon kauneudesta, vaikka meille se on ihan tavallinen näky, tuo Suomen kaunis järvimaisema+mehtä.

6.

Harrastan vaeltelua myös ulkomailla. Siellä on tullut eteen monta kertaa kysymys suomalaisista vaellusreiteistä. Monet olisivat kiinnostuneita tulemaan samoilemaan suomalaisiin metsiin ja tuntureille, mutta he eivät saa reiteistä ja muista vastaavista mahdollisuuksista mitään tietoja mistään. ”Vaellusturismi” on esimerkiksi muualla Euroopassa melkoinen porukkaa liikkeelle saava motiivi, joten meikäläisistä reiteistä täytyisi saada internettiin jotenkin sellaisia linkkejä, että harrastajat löytävät ne.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös