Lapinlahti - Suomen toiseksi paras
Plaza-verkopalvelun kävijät ovat kartoittaneet viime viikot sankoin joukoin Suomen parasta kuntaa. Luonnonkaunis Lapinlahti työntyi kovatasoisessa kuntakisassa kärkijoukkoihin Pohjois-Savon metsäisistä maisemista.
Pieni mutta pippurinen pohjoissavolainen kampesi kisassa komeasti kakkostilalle. Tämä 7600 asukkaan vahva kulttuuripitäjä kamppaili kaupunkien rinnalla tosissaan jopa kisan voitosta. Kuinka hyvin sinä tunnet Suomen toiseksi parhaaksi rankatun kunnan?
Lapinlahti - kulttuurin ja liikunnan vireä pitäjä
Lapinlahti on perustettu vuonna 1874 ja asukkaita kunnassa on noin 7600. Kuntakeskus sijaitsee valtatie 5:n ja Savon radan varrella, 65 km Kuopiosta pohjoiseen ja 20 km Iisalmesta etelään. Lentoasemalle on noin 40 minuutin ajomatka. Myös veneellä Lapinlahden maisemiin pääsee vaivatta, sillä Lapinlahti sijaitsee Iisalmen reitin varrella, Onkiveden rannalla.
Taiteilijoiden jalanjäljillä
Lapinlahden kulttuuriperinne juontaa juurensa Halosen taiteilijasuvusta. Haloset ovat vaikuttaneet Lapinlahdella jo Pekka ja Eemil Halosen aikana, suomalaisen taiteen kultakaudella sekä myös myöhempinä vuosina ja myöhempien sukupolvien ansiosta. Haloset toivat taitelijaystäviään varsinkin kesävieraaksi, jonka vuoksi Lapinlahtea on ikuistettu myös muiden taiteilijoiden, kuten Eero Järnefeltin teoksiin. Näistä tunnetuimpia lienee ”Raatajat rahanalaiset” eli Kaskitaulu, joka on maalattu Väisälänmäen kansallismaisemassa.
Tämän päivän taidepitäjän imagoa pitävät yllä Halosten museosäätiön ylläpitämä taidemuseo ja Eemil Halosen museo, kaksi taidevalimoa, lukuisat kuvataiteilijat sekä Veistoateljee Luova Puu. Lisäksi kuvataiteen opetusta annetaan valtakunnallisessa kuvataidelukiossa, Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa, käsityökeskuksen ohjauksessa, vireässä Kaskikuusen kansalaisopisto sekä Portaanpään opistolla.
Taide näkyy lapinlahtelaisessa arkipäivässä ja katukuvassa. Kirkonkylän halki kulkevalla taidekadulla on lukuisia eri taiteilijoiden teoksia mm. Eemil ja Arttu Halosen, Kaarlo Haltian, Eeva Ryynäsen, Stefan Lindforsin ja Kaarina Kaikkosen veistoksia. Museoiden lisäksi taiteeseen ja taidenäyttelyihin voi tutustua Pajujärvellä Piispalan kesänäyttelyissä, kirjastolla, lukiolla sekä Veistoateljee Luovassa Puussa.
Myös teatteri- ja musiikkiharrastus on vireää Lapinlahdella: Alapitkän nuorisoseuran kesäteatteri on tuottanut esityksiä jo toista sataa vuotta, nuorisoteatteri ja varhaisnuorten teatteri toimivat vireästi ja musiikkileiriä on järjestetty yli kolmen vuosikymmenen ajan. Erityyppisiä konsertteja on niin ikään tarjolla ympäri vuoden. Uusin musiikki- ja kansantaidetapahtuma on viime kesänä aloitettu Ysti – Kaiken Kansan Festivaali.
Perinteitä kunnioittaen
Asutusmuseo, joka sijaitsee Alapitkällä, on tallettanut sodan jälkeisen ajan historiaa ja kertoo koskettavasti asutustilan arkipäivästä. Museon kiinteistöön kuuluu päärakennus, sauna sekä navetta, joissa käydessään voi elävästi aistia menneiden vuosikymmenien tunnelmat. Kansanopistolaiseen historiaan puolestaan saa tutustua Portaanpään Opiston Waivattujen saunan pienoismuseossa. Lapinlahden paikallishistoriaa on näytillä Eemil Halosen museossa, Lapinlahtiseuran koostamassa ”Elettiin sitä ennen vanhaan” –näyttelyssä.
Juhani Aho syntyi Lapinlahdella Väärnin pappilassa ja hänen teoksessaan Rautatie Matti ja Liisa lähtevätkin ikimuistoiselle junamatkalleen juuri Lapinlahden asemalta, jota tosin ei vielä teoksen kirjoittamisaikaan ollut olemassa. Ilmeisesti Aho piti Lapinlahtea edistyksellisenä jo tuolloin, koska uskalsi ennakoida rautatien tulon paikkakunnalle. Väärnin Pappilassa voi nykyään pitää kokouksia, järjestää perhejuhlia sekä nauttia konserteista. Pappila toimii myös pienimuotoisena kustantamona.
Nykyisellään rautatieasema on kunnan omistuksessa ja entisöity 1900-luvun alun mukaiseen asuunsa. Asemalla toimivat matkahuollon, VR:n ja linja-autoliikenteen palvelut, kahvila sekä urheiluvälineliike. Aseman vieressä sijaitseva ns. kaksoisvahtitupa on kunnostettu majoitustiloiksi, jossa on erittäin hyvätasoiset, tunnelmalliset majoitus- ja kokoustilat.
Lapinlahti kunnioittaa juuriaan ja perinteitään, mutta haluaa myös olla mukana kehityksessä. Kuntamme oli ensimmäisten joukossa rakentamassa laajakaistayhteyksiä haja-asutusalueelle ja saikin yhteydet toimimaan lähes kaikkiin pitäjän kolkkiin.
Urheilua ja liikuntaa
Lapinlahti on tunnettu myös liikuntapitäjänä. Liikuntapaikat ovat kunnossa ja harrastettavien lajien kirjo on suuri. Yleisurheilun eliittikisa Savo Games tuo maailman huiput joka kesä Lapinlahdelle. Myös hiihto on suosittua ja joka talvi järjestetään kaksi suurta hiihtotapahtumaa, Kallen kisat sekä Paulin Taival. Kuluvana syksynä Lapinlahden keskustan tuntumaan valmistuu ensilumenlatu eli hiihtokelit eivät ole enää täysin säiden armoilla.
Ringetteharrastus on paikkakunnalla suuressa suosiossa ja onpa Lapinlahden oma seura Say Cheese saavuttanut Suomen mestaruudenkin pariin kertaan ja seuran pelaajia on ollut voittamassa MM-kultaa Suomelle. Autourheilijat järjestävät jokamieskisoja, asfalttisprintin sekä juhannuskarting –kilpailut joka kesä.
Pitäjässä toimii kaksi ratsastustallia, joiden asiantuntevien opettajien opastuksella voi harrastaa este-, koulu-, maasto- ja lännenratsastusta. Myös pesäpallo on laajan harrastajapiirin suosiossa.
Juuston ja viinin herkullista juhlaa
Heinä-elokuun vaihde on Lapinlahdella puolestaan yhtä suurta juuston juhlaa. Lapinlahden jäähallissa juhlitaan nimittäin Juusto- ja viinijuhlien merkeissä maan mahtavimman juustopöydän herkuista ja monipuolisesta ohjelmasta nautiskellen.
Poikkea Lapinlahden kunnan verkkosivuille ja lue lisää tai tutustu tähän komeaan pitäjään aidolla savon murteella!
Entä kuinka tuttua pohjoissavolainen elämänmeno Lapinlahden maisemissa on sinulle?
Kuinka hyvin sinä tunnet Lapinlahden?
- 1.
-
Jees, hyvä Lapinlahti! On hemmetin hyvä paikka asua ja kaupungit lähellä.
- 2.
-
tulemme sveitsistä joka kesä lapinlahdelle,koska mökkimme sijaitsee väisälänmäen juurella,onkiveden rannalla. kauniin tien päässä.

































Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Lapinlahti syötteet:
kommentit