Kainuu - Vaaramaisemia ja vireää vapaa-aikaa
7.2.2008
Kainuu levittäytyy metsäisen vehreänä Pohjois-Suomessa Pohjois-Pohjanmaan ja Venäjän Karjalan välissä. Täällä nautitaan jylhistä vaaramaisemista Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan olkapäillä.
Kainuussa on kaikkiaan 7 luonnonläheistä kuntaa ja 2 pirteää kaupunkia: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala. Kajaani on maakunnan tervehenkinen sydän.
Elämänmeno Kajaanissa, tässä historian havinan täyttämässä pikku kaupungissa, on leppoisaa. Kaupungin linnanrauniot muistuttavat vahvasti menneistä. Histofriikin maastot ovatkin täällä tutkimusretkille varsin suostuisat.
Kainuu on varsinainen eränkävijän taikamaa. Ajatus kastautuu kirkasvetisiin erämaalampiin, pohraa suopursujen koristamalla suolla ja löytää helposti silmän kantamattomiin jatkuvien havumetsien siimekseen. Metsäpeitteisillä tuntureilla korpipolkua tallatessa askelten aika ei käy pitkäksi ja katse jaksaa vaeltaa kulkijan matkassa väsymättä: täällä luonnon kauneus häikäisee lomalaisen pitkäksi aikaa. Myös karhu, ahma, susi ja ilves elelevät täällä sopuisasti luonnon rauhaisassa kehdossa.
Kainuussa kalastuksen harrastajilla on auvoiset oltavat. Kalapaikkoja löytyy eri puolilta maakuntaa, mutta suurenluokan liikehdintää vesissä on nähty ainakin kainuulaisten omalla ”merellä” eli Oulujärvellä, Mieslahden suulla, Sivolanniemen kärjessä Ärjänselällä ja Kaaresojan suulla Manamansalossa.
Loiva tunturimaasto tarjoaa ihanteelliset olot myös talviurheilulle. Kainuusta löytyykin hiihdon ja laskettelijoiden riemuksi neljä monipuolista hiihto- ja laskettelukeskusta.
Suksille kannattaa hypätä ainakin Vuokatissa, Paljakalla, Ukkohallassa ja Saukkovaarassa. Vuokatin Katinkullassa ja Hallan Saagassa voi jokainen lisäksi päästää pienen vesipedon itsessään irti: kylpylän huveja on täällä tarjolla vuoden ympäri.
Nähtävyyksiä Kainuun maakunnasta löytyy paitsi historiaan ja kainuulaisiin perinteisiin liittyen - muistomerkkejä, patsaita, museoita ja näyttelyjä sekä monelaisia rakennuksia - niin myös luonnon nähtävyyksiä, kuten esimerkiksi Vorlokin rotkolaaksot Hyrynsalmella, kivikautiset kalliomaalaukset Suomussalmella ja Paltaniemen museotie, joka hyväilee Oulujärven rantoja esitellen muun muassa kajaanilaista järvimaisemaa.
Kainuussa soitto soi ja lenkkarikin oppii maratonilla lentämään musiikin tahdissa. Musiikkipainotteiset kulttuuririennot ja liikuntatapahtumat värittävätkin maakunnassa lomailevan vapaa-aikaa.
Kukapa ei olisi kuullut Kuhmon kamarimusiikista, joka vetää väkeä vuosi toisensa jälkeen ympäri Suomen. Kainuussa soi keväisin jazz ja Suomussalmellakin heittäydytään festivaalien merkeissä musiikin vietäväksi kesäaikaan. Popmaratonilla lenkkeillään puolestaan rytmikkäästi. Tossu lentää toisen eteen vauhdikkaasti musiikin siivittämänä. Lakettelutapahtumien kirjo on kainuulaisissa laskettelukeskuksissa luonnollisesti värikästä ja talviset tempaukset vetävät herkästi mukaansa niin isot kuin pienetkin talvilajien ystävät.
| Lomalaisen tärpit Kainuussa | |
| Kajaanin linnanrauniot | Kajaani |
| Karolineburgin kartano | Kajaani |
| Lönnrotin maja | Kajaani |
| Paltaniemi | Kajaani |
| Hiidenkirkko ja Vorlokin rotkolaaksot | Hyrynsalmi |
| Ukkohalla | Hyrynsalmi |
| Kalevalaspirit-elämyspuisto | Kuhmo |
| Juminkeko | Kuhmo |
| Tervakanava | Kajaani |
| Paljakka | Puolanka |
| Vuokatti | Sotkamo |
| Turjanlinna | Suomussalmi |
| Hiljainen kansa | Suomussalmi |
| Kassu Halonen taidetalo | Vaala |
| Saukkovaara | Ristijärvi |
| Tapahtumien keskipisteessä Kainuussa | |
| Kainuun soutu | Sotkamo |
| PopMaraton | Vuokatti |
| Suopotkupallon MM-kisat | Hyrynsalmi |
| Kainuun rastiviikko | Sotkamo |
| Vuokatin vaellus | Vuokatti |
| Kuhmon kamarimusiikkifestivaalit | Kuhmo |
| PipeFest | Vuokatti |
| Vaelluksia ja retkiä | Eri kohteita |
| Suomussalmen musiikkijuhlat | Suomussalmi |
| Pienvenekalastuksen SM-kisat | Suomussalmi |
| Rakenna-Sisusta-Asu-messut | Kajaani |
