Plaza

Kemi

Perämeren Jähti vie purjehdukselle historiallisessa hengessä

28.6.2008

Kemi, Lappi, purjehdusmatkat

JähtiKemin sisäsatamassa majaansa pitävä perinnepurjelaiva Perämeren Jähti tarjoaa purjehduselämyksiä tänä kesänä päivittäin. Jähti aloitti kesäkuun alussa ensimmäisen koko kesän kesätävän risteilykautensa, ja nyt se lähtee yleisöristeilylle maanantaista perjantaihin klo 11 kesäkuun alusta aina elokuun loppuun.

Noin kolme tuntia kestävän risteilyn reitti suuntautuu kalastusalueelle kulkien muiden muassa historiallisen sahasaaren sekä vienti- ja kalasatamien ohitse. Lisäksi purjehduksella ovat nähtävissä esimerkiksi matkailujäänmurtaja Sampo laiturissaan, Suomen suurimpia tuulimyllyjä sekä luotsiasema.

Jähti/KemiPäivittäisten yleisöristeilyjen lisäksi Jähdin suunnitellaan tekevän ajoittain myös teemallisia erikoisristeilyjä viikonloppuisin, mistä ilmoitellaan myöhemmin.

Perämeren Jähti on varustettu modernein mukavuuksin, mutta tyyliltään se on 1800-luvun pohjoissuomalainen talonpoikaisrahtialus, jollaisilla seilattiin aikoinaan Perämereltä aina Tukholmaa ja Pietaria myöten. Höyrylaivat ja junaliikenne syrjäyttivät pohjoisen jähtiliikenteen 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.

Meri-Lapin Työhönvalmennus-säätiö ja Rovaniemen monitoimikeskussäätiö organisoivat Jähdin rakentamisen 2005-2007.  Laiva toimii matkailu- ja koulutuskäytössä ja sen ympärille on tarkoitus kehittää matkailuun liittyvää liiketoimintaa. Esimerkiksi Jähtilaituria vastapäätä toimii kesäisin Jähti-Makasiini, jossa palvelevat kahvila, info/lipunmyyntipiste sekä Jähti-kauppa.

Kesän 2008 tilausristeilyt järjestää ja myy myös matkailujäänmurtajaristeilyt hoitava Sampo Tours. Lisätietoja sekä yleisöristeilyistä että tilausristeilyistä saa Perämeren Jähdin nettisivuilta.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös