Plaza

Turku

Turku – Kulttuuripääkaupungin kevät kutsuu

16.5.2011

Turku, kulttuuripääkaupungit

Turku - Kulttuuripääkaupungin kevät kutsuuTurkulaiset ovat iloisia ja ylpeitä siitä, että juuri heidän kotikaupunkinsa on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Saaristomeren läheisyys ja sen jylhän kaunis luonto tarjoavat upeat puitteet lukuisille juhlavuoden konserteille ja tapahtumille.

Vauras ja verkkainen Varsinais-Suomi

Turku on yhtä aika pieni ja iso, sieltä löytää kaiken tarvitsemansa, mutta keskustassa kaikki on lähellä. Kaupunginkirjasto, Turun tuomiokirkko ja kauppatori ovat pienen kävelymatkan päässä toisistaan. Maakunnan vauraus, Ruotsin läheisyys ja yksi maailman kauneimmista saaristoista tuo kaupunkiin oman leimansa.

Aitoa paikallista tunnelmaa voi haistella Turun torilla ja kauppahallissa, jossa tyylikkäät iäkkäät rouvat kyselevät myyjättäriltä: - Ei niit norjanmunkkei ol? Hakkaava Turun murre muistuttaa hieman viroa, ja siihen on tullut lainasanoja niin virosta, saksasta kuin ruotsistakin. Menneisyys vilkkaana hansakaupunkina näkyy yhä.

Kauppatori

Juhlavuosi on täynnä tapahtumia

Näyttävästi lanseerattu kulttuurivuosi tarkoittaa sitä, että kulttuuria on tarjolla kaikille aisteille. Kulttuurikaupunkivuoden päänäyttämönä toimivassa Logomossa on vaihtuvia taidenäyttelyitä ja konsertteja. Esimerkiksi maailmalla palkitun videotaiteilija Eija-Liisa Ahtilan teossarjaa esitetään siellä aina toukokuun loppuun.

Kesällä Turku juhlii kulttuuripääkaupunkivuottaan teatteria, tanssia, kamppailulajeja ja musiikkia yhdistävällä stadionspektaakkelilla. Kari Heiskasen ohjaama suurteos kertoo ihmisistä, jotka kohtaavat satunnaisesti öisellä huoltoasemalla. Se on samalla kannanotto ihmisyyden puolesta. Kesällä kaupunkiin kajahtaa myös Ruissalosta Ruisrock.

Turku 2011 - Ajankohtaista tietoa kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista

Kepeää terassitunnelmaa

Leipomo Nurmi&Sulonen on kehitellyt kulttuurivuoteen erityiset kulttuurileivokset ja kulttuuriviinerit, joissa kirpeä tyrnimarjamousse sulautuu suklaaseen. Turkulaisille tärkeä paikka on myös Aschan, jossa iäkkäät ja arvokkaat rouvat nauttivat kahvia. Kaupunkilaisille Apteekki ja Koulu tarkoittavat seurusteluravintoloita. Puutorin vessa on myös suosittu ravintola.

Turku herää talviunestaan viimeistään silloin, kun jäät lähtevät Aurajoesta. Kevään koittaessa kaupunkilaisten seuraelämä siirtyy jokilaivoille. Lukuisilla jokilaivoilla ja terasseilla nautitaan elämästä ja kevään auringonsäteistä. Entisöity Pinellan puistikko on turkulaisten ylpeys.

Aurajoen rannan talot hehkuvat karamellinsävyissä, sinne on ilmestynyt trendikkäitä kahviloita ja pieniä ravintoloita. Turkulaisille Blanko ja Tintå ovat ehdottomia lounaspaikkoja ja paikkoja istua iltaa. Aurajoen rannoilla tulee vastaan kaupungin pienuus, dekkarikirjailija Reijo Mäki saattaa tulla vastaan kävelyretkellään samaten jokunen entinen Miss Suomi.

Aurajoki

Linnanneitoja ja porvaristyttöjä

Turkulaisten ylpeys on uusi kirjasto. Se on kävelymatkan päässä Tuomiokirkosta ja Vanhasta Suurtorista, jonka pienillä kujilla on yhä keskiaikainen tunnelma.

Historiallisista romaaneistaan tunnettu Kaari Utrio on sijoittanut monet romaaninsa juuri Turkuun. Tuomiokirkon holveissa on näyttävä Kaarina Maununtyttären hauta. Turun linnan kummituksesta kuiskitaan, yhä useampi opas on kuullut vankityrmään heitetyn Juhana Herttuan valituksen ja hiipivät askeleet.

Kesällä Luostarinmäen käsityöläismuseossa kehrätään lankaa ja huovutetaan siten kuin vuosikymmeniä sitten. Museon työntekijät pyrähtelevät hilkoissaan ja vanhanaikaisissa esiliinoissaan. Idylliset puutalot säilyivät kokonaisuutena silloin kuin Turku paloi vuonna 1823.

Turun linna

Jazzia saariston syleilyssä   

Meri on Turussa läsnä kaikkialla. Turusta käsin voi myös tutustua luonnonkauniiseen saaristoon, jossa on useita upeita kohteita. Kemiönsaaren kuntaan kuuluva Örön linnakesaari ihastuttaa luonnollaan ja historiallaan. Bengtskärin majakan läheisyydessä oleva 100-vuotias tsaarinaikainen linnake kiehtoo turisteja.

Turkulaisten ylpeys, tähtisopraano Karita Mattila konsertoi elokuussa yhdessä tenori Matti Salmisen kanssa. Salon läheltä Perniöstä oleva Mattila on säilyttänyt mutkattoman varsinaissuomalaisen puheenparren ja konsertit ovat nimeltään ”Viva la Diva!”.  Saaristomeren pienissä kunnissa pidettävän Loisto-konserttisarjan näyttämönä on yksi maailman kauneimmista saaristoista, pienet saaristolaiskirkot ja meri muodostavat puitteet lukuisille konserteille ja jazzille. Mystiikka ja luonto tarjoavat puitteet musiikille.

Loistokari

Kuvat: Turku Touring

1.

Minä kävin Turussa teatteriretkellä katsmassa kehuttua Anna Kareninaa. Täytyy sanoa, että kannatti. Sitäpaitsi Turun kaupunginteatterissa on erinomaisen hyvin osattu organisoida väliaikamyynti. Pisteitä oli todella runsaasti, eikä aikaa tuhraantunut tarpeettomaan jonottamiseen. Helsingin kaupunginteatteri yms. voisivat ottaa oppia.

Tintå oli ravintolana ihan parasta. Tintå on kuitenkin niin pieni, että ruokailijan on syytä tehdä pöytävaraus etukäteen. Ruoka ja tunnelma olivat kuitenkin niin loistavat, että suosittelen lämpimästi. Yövyimme Hamburger Börsissä kolmen hengen voimin. Majoitus maksoi 100 euroa. Se ei tuntunut pahalta hinnalta, kun teatteriinkin oli vain kävelymatka.

Turku tuntui muutoinkin mainiolta viikonlopun retkikohteelta. Jotenkin fiiliskin oli kansainvälisempi kuin konsanaan stadissa!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös