Louhisaari – Mannerheimin kotikartano Askaisissa
23.6.2011
Louhisaaren kartanolinna Maskun Askaisissa oli Suomen marsalkka Mannerheimin synnyinkoti. Kesäinen vierailu Louhisaareen kertoo kuitenkin myös 1600-luvun ylhäisön elämästä Suomessa.
Saapuminen Louhisaareen on kaikkea muuta kuin vaatimaton. Askaisten kauniilta kivikirkolta lähtevä pitkä suora tie tekee melkein 90 asteen kulman ja muuttuu komeaksi koivukujaksi, joka johtaa Louhisaaren pääovelle. Jo matkasta vaikuttunut, ensimmäistä kertaa Louhisaareen saapuva matkalainen hämmästyy päärakennuksen vierasta arkkitehtuuria. Tuntuu kuin auringonläikkien kuvioimaa puistotietä olisi siirrytty toiseen maahan ja aikaan. 1650-luvulla valmistunut päärakennus edustaakin Suomessa harvinaista hollantilaista palatsiarkkitehtuuria, jolle on tyypillistä tiukka symmetrisyys.
Louhisaari tunnetaan ennen kaikkea Suomen marsalkka Mannerheimin synnyinkotina ja Mannerheimit hallitsivatkin Louhisaarta yli sata vuotta. Ennen Mannerheimejä Louhisaaren kartano kuului kuitenkin toisellekin Suomen historian mahtisuvulle. Flemingit asuivat Louhisaaressa yli kolmesataa vuotta.
Suomen kenraalikuvernööri Herman Fleming rakennutti Louhisaaren kartanon 1600-luvun puolivälissä, mutta rakennuksen perusta on vanhempi ja paikalla on sijainnut kartano jo 1400-luvulla. Louhisaaren rakennustyöt edistyivät yhtenäisenä hankkeena Askaisten kirkon rakentamisen kanssa, ja rakennustyömaille kutsuttiin muurareita, puuseppiä ja muita käsityöläisiä Ruotsista.
Vaikutteensa rakennus sai hollantilaisesta renesanssipalatsiarkkitehtuurista, mutta tilojen käyttö on perustunut vielä keskiaikaiseen perinteeseen. Pohjakerroksessa hoidettiin arkiaskareet, toinen kerros oli herrasväen asuinkerros ja kolmas kerros oli varattu juhlille ja edustustarkoituksiin.
Nyt museona toimivassa linnassa 1600-luvun tyyliin on sisustettu ensimmäinen ja kolmas kerros, jossa on säilynyt alkuperäisiä upeita kattomaalauksia. Museokierroksella saa kuulla monta mielenkiintoista seikkaa ylhäisön elämästä linnoissaan. Louhisaaresta kerrotaan myös monia kummitustarinoita.

Mannerheimien kotilinna
Suomen Marsalkka C. G. E. Mannerheim syntyi Louhisaaressa vuonna 1867 ja vietti siellä lapsuusvuotensa. Mannerheimin isoisän isä oli ostanut kartanon vuonna 1795.
Linnan toinen kerros on sisustettu 1700- ja 1800-lukujen asuun. Osa kalusteista on kuulunut Mannerheimeille, ja täällä voi nähdä muun muassa sängyn, jossa marsalkka Mannerheim syntyi. Kierroksella kuulemme pieniä yksityiskohtia Mannerheimien elämästä, kuten sen, että kuvan salin kattoa koristavia tähtiä on pieni Mannerheim sisaruksineen saanut tarinan mukaan laskea uneen päästäkseen.
Louhisaarta ympäröi laaja englantilaistyylinen maisemapuisto, jossa vierailijat saavat käyskennellä. Mannerheimien seitsenpäinen sisarusparvi viihtyi linnan puutarhassa ja Askaisten ja Mynämäen lahdissa oppi nuori Mannerheim soutamaan ja uimaan.
Puiston tärkeimpiä nähtävyyksiä on Mannerheimien 1800-luvulla rakennuttama aikoinaan meren rannassa sijainnut kylpylärakennus. Nyt meren ranta on vetäytynyt kauemmas ja keltainen doorilaisilla pylväillä koristettu pikkurakennus seisoo tiheän kaislikon äärellä meren kimmeltäessä kauempana. 1600-luvulla merenranta on ollut lähes päärakennuksen tasalla.
Mannerheimin isä liikemiehenä toiminut kreivi Carl Robert Mannerheim hoiti raha-asioitansa niin kehnosti, että kartano jouduttiin myymään ensin kreivin sisarelle vuonna 1880. Vuonna 1903 siirtyi se lopullisesti suvun omistuksesta.
Vuonna 1961 osti kymmenisen vuotta aiemmin muistomerkin pystyttämiseksi perustettu Ratsastajapatsasvaltuuskunta Louhisaaren. Nykyään Louhisaari kuuluu Museovirastolle ja on toiminut museona vuodesta 1967 restaurointitöiden valmistuttua.
Kartanon vieressä vierailijoita palvelee Kartanon kahvila, josta voi ostaa kotiinviemisiksi vaikkapa pullon kuuluisaa Louhisaaren juomaa, eli mustaherukanlehdillä maustettua simaa. Juomalle on monia reseptejä, mutta kahvilassa sitä valmistetaan Mannerheimin äidin ohjeella.
Lisää tietoa
Louhisaaren kartanolinna
Louhisaarentie 244, Askainen
Avoinna kesäaikaan päivittäin klo 11-17
Vierailut vain opastetuilla kierroksilla
Ajomatka Louhisaareen Turusta on noin 35 minuuttia, Naantalista 25 minuuttia.
Museovirasto - Louhisaaren esittely
Mannerheiminperinnesäätiö - Tietoa Mannerheimistä
Mannerheim.fi - Tietoa Mannerheimistä
Teksti ja kuvat: Hanna Näsänen
Kuvagalleria
- 1.
-
olis kyllä mielenkiintoista nähdä missä mannerheim vietti lapsuutensa, jos vielä se leffa valmistuis, niin tää ois varmaan aika turistihitti sen jälkeen.
- 2.
-
Vierailin hiljattain Sannäsin Kartanossa, joka on nykyään kokoushotelli Porvoossa. Myös siellä oli Mannerheimillä oma nimikko huone. Huone ei enää kuitenkaan ollut makuuhuoneena vaan siitä olikin tullut osa kartano ravintolaa. Huoneen nimi taitaa olla nykyään Mannerheim salonki. Kuvia löytyy nimilinkkini takaa, jos haluatte nähdä lisää.

















