Jyväskylä - Urbaanisti Päijänteen portilla
1.1.2008
Keski-Suomen suurimmassa kaupungissa - Jyväskylässä - Päijänteen portin pielessä ja Jyväsjärven eteisessä voi jättää kiireen huoletta kotiin.
Jyväskylässä voi vapaalla ollessaan aistia tietynlaisen maaseutuhenkisen tuulahduksen, joka vaeltelee kuitenkin tottuneesti varsin urbaanissa ympäristössä.
Kävelykadulla ajatuskin lähtee lentämään
Keskisuomalaisesta elämänmenosta voi poimia makupaloja ensi alkuun aivan kaupungin keskustasta kävelykadulta. Jyväskylän ytimessä käy lähes jatkuvasti leppoisa vilinä ja kulttuuripainotteista tapahtumatarjontaa kävelykadulla on taajaan niin kesällä kuin talvellakin. Kaupungista henkivätkin vahvat musiikkiperinteet ja teatteritaide.Liikunnankin ilojariittää moneen lähtöön!
Iltakävelyllä ollessaan katse pääsee nauttimaan kävelykadun hienosta tunnelmavalaituksesta kiipeillessään kadun varren tyylikkäissä kauppakeskuksissa, hienoissa putiikeissa ja pikku puodeissa. Tässä ympäristössä ostoksilla käymisestä nauttii ja välillä voi antaa katseensa seikkailla - antaa itselleen jopa luvan istahtaa toviksi - kahviloiden ja ravintoloiden iloluonteisessa menossa stressaantumatta vähääkään.
Harjunäkymiä keskisuomalaiseen kaupunkielämään
Jyväskylän sydämessä levittäytyy vehreä Harju, joka on kaupungin keskeisin näköalapaikka. Tämä jääkaudenaikainen reunamuodostuma avaa näköaloja kaupungille ja Päijänteen suuntaan. Harjulle ja sen näkötorniin pääsee kiipeämällä jyhkeitä kivisiä portaita pitkin. Portaita patikoidessaan on kuitenkaan vielä turha hengästyä: antaa sen sijaan Päijänteen syvänsinisten näkymien tehdä tehtävänsä!
Harjulla risteilee useita kävelyreittejä. Puistomaisissa oloissa ajatuskin saa vetää syvään henkeä. Harjun laelta taivaisiin kurottelee vesitorni, joka kätkee sisälleen Keski-Suomen luontomuseon, näköalaravintolan ja näkötornin. Vesitornin juurelta löytyvät myös päivää paistattelemassa urheilukenttä ja Harjun kesäteatteri.
Kaupungin henkeä pääsee haistelemaan hyvin myös Jyväskylän kauppatorilla. Torilla on rento meininki ympäri vuoden. Istahda vaikkapa torikahville ja tartu tunnelmasta kiinni: saatatpa hyvinkin saada mieleenjääviä maistiaisia lupsakoista keskisuomalaisista murteista.
Sisävesiristeilylle tai kanavakierrokselle
Päijänteen sinisävyisiin maisemiin voi Jyväskylässä tarttua tiukasti jo keskikaupungilta käsin, mutta vasta satamassa raikkaan vedellisen tunnelman aistii parhaiten. Sisävesi- ja kanavaristeilyjä sekä monipuolista matkustajalaivaliikennettä on Jyväskylästä niin etelän kun pohjoisenkin suuntaan.
Kesäaikaan Päijänteellä suosittuja ovat erilaiset lyhyet sisävesiristeilyt tanssi- ja illallisohjelman kera, mutta halutessaan vesireittiä pääsee myös sukkelasti pidemmälle. Pistäydy pikaisesti Päijänteen alloilla tai keinahtele vesillä vaikkapa koko Päijänne-kanavan pituudelta. Piipahdus sisävesialuksella Jyväskylän lähikunnissa on mukavaa vaihtelua kaupunkilomalaisen ohelmassa.
Kenties halajatkin Jyvässeudulla kalavetten äärelle onneasi koettamaan? Kala liikkuu täällä hanakasti ja käy pyydyksiin. Pilkille, ongelle, heitto- tai perhokalastamaan: valinta on yksin lomalaisen käsissä. Ja apajillehan pääsee: pistäydy vaikka vain kauppatorin kalatiskillä ja pääset pian keskisuomalaisen kalan makuun!
Menoa ja meininkiä liikkuvaisille
Jyväskylä on liikkuvaisten lomakaupunki. Lenkkareitaan ei kannata Jyväskylään tullesaan jättää makaamaan kaapin perille. Finlandia Maratonissa riittää syksyisin askellettavaa jokaiselle Jyväsjärven tasaisella Tantareitillä. Parituhatpäinen juoksijajoukko pisti tossua toisen eteen vuoden 2007 Maratonilla. Moni valmistautuu jo syksyiseen koitokseen.
Hevosurheilun ystävät kohtaavat puolestaan Killerillä. Vuoden 2008 kohokohta on Jyväskylän kuninkuusravit. Vuoden varrelle mahtuu toki monta muuta ravikansan jännittävää tapahtumaa.
Suksi luistaa ja rinteet hellivät Laajavuoren kävijää. Kesäisin Laajavuoren rinteissä meno sen kun vauhdittuu, kun rinteitä alas päästellään vinhasti mäkiautoilla.Tarjolla onkin turvallista vauhdin hurmaa.
Vesiliikunnan sydämenä Jyväskylässä sykkii AaltoAlvari, jossa viihtyvät niin isot kuin pienetkin. Tarjolla on myös nykyaikaisia kylpyläpalveluja. Talviaikaan Jyvässeudulla voi pulahtaa hyvin myös avannossa. Moni on innostunut avantouinnista juuri näissä raikkaissa vesissä.
Kulttuuri elää ja voi hyvin
Museo- ja histofriikin kierrokselle Jyväskylässä tulee sievoisesti mittaa. Kaupungissa pääsee kulkemaan nimittäin paitsi Alvar Aallon jalanjäljissä, niin myös sihtailemaan laaja-alaisesti kansainvälistä, suomalaista sekä keskisuomalaista nykytaidetta. On Keskisuomalaista elämää esihistoriasta nykypäiviin ja Jyväskylän kaupungin vaiheiden kirjoa sekä taide-elämyksiä Kuokkalan kartanon muinaistaidekeskuksessa. Kaupungin lukuisissa taidenäyttelyissä ja -gallerioissa kukoistaa ympäri vuoden niin maalaus- kuin valokuvataide ja grafiikkakin.
Musiikki- ja teatteritarjonta Jyväskylässä on kulttuuritietoiselle lomalaiselle yhtä juhlaa. Suomen suurin kiertävä ammattiteatteri, teatteri Eurooppa Neljä, vaikuttaa maineikkaasti Jyväskylän leveyksillä. Teatterin laadukas viihde ja huumori ovat saaneet jo tuhannet teatterinkävijät vakuuttuneiksi vuosien varrella eri puolilla Suomea. Elämyksiä on nähty ja koettu talviteatterin muodossa Laajavuoren hiihtostadionilla. Kesäteatteri keskellä talvea on ehdottomasti kokemisenarvoinen juttu! Kesällä teatteri toimii puolestaan Laajavuoren 800-paikkaisessa kesäteatterissa.
Jyväskylässä toimii myös 50-vuotisen taipaleen kulkenut Huoneteatteri ja elinvoimainen ja jatkuvasti uudistumiskykyinen Kaupunginteatteri. Näytelmien, musikaalien ja monenlaisten luovien esitysten lumoihin pääsee Jyväskylässä siten useampaankin kertaan.
Tapahtumat vievät mukanaan
Kaupunki kerää vuosi toisensa jälkeen väkeä ympäri maan osallistumaan moniin perintekkäisiin tapahtumiin. Jazzia, nukketeatteria, teatteria lapsille ja aikuisille, kansanmusiikkiesityksiä, konsertteja ja viihdetapahtumia, puistokonsertteja, messuja ja markkinatempauksia - tietenkään monituisia lähikunnissa vietettäviä kiehtovia kyläjuhlia ja -tapahtumia unohtamatta.
MM-rallin Suomen osakilpailu, Neste Oil Ralli, kerää rallikansaa maailmanselkiä myöten. Ralli järjestetään seudulla seuraavan kerran 31.7.-3.8.2008. Kuninkuusravit 2008 ajetaan juuri ennen ralleja Jyväskylän Killerillä. Raviradan elämä Jyväskylässä on muutenkin melko vilkkaissa kantimissa. Hevostelijat ovat täällä elementissään.
Jyväskylän matkailun verkkosivut
| Jyväskylän faktat | |
| Asukasluku | 85 360 |
| Sijainti | Länsi-Suomen lääni, Keski-Suomi |
| Etäisyydet | Laukaa 23 km, Helsinki 270 km , Tampere 149 km, Oulu 338 km |
| Majoitus | Hotellit, mökit, retkeilymaja, leirintäalue, aamiais- ja maatilamajoitus |
| Nähtävää | Alvar Aalto -museo, Viherlaakso-satupuisto, Viherlandia-puutarhakeskus, Harju: näkötorni ja luontomuseo, Laajavuori, kirkkoja ( kaupungin kirkko ja Taulumäen kirkko), erilaisia museoita |
| Toimintaa | Laskettelu, hiihto, golf, keilaaminen, messut, rallit, ravit ja ratsastus, sisävesiristeilyt, saaristoristeilyt, tanssi, teatteri, uinti, avantouinti |
| Tapahtumia | Jyväskylä Summer Jazz (kesäkuu), Jyväskylän kesä (heinäkuu), Hyvän Olon -messut (syyskuu), Ween Maan Wiljaa kala- ja elomarkkinat (syyskuu), Kuninkuusravit 2008, Finlandia Marathon, Neste Oil Ralli |
Jäikö suosikkikohteesi tai -tapahtumasi Jyväskylässä mainitsematta? Kerro se tässä ja opasta väki perille!
- 1.
-
haa
