Plaza

Etelä-Savo - Maakunta Järvi-Suomen luonnon helmassa

13.7.2009

Etelä-Savo, Savonlinna, Mikkeli

OlavinlinnaEtelä-Savo löytyy vedellisistä maisemista Järvi-Suomen helmoista Kaakkois-Suomesta. Maisemaan piirtävät jälkensä seudulla niin Saimaa kuin siihen kuuluvat Haukivesi, Pihlajavesi ja Puruvesikin.

Vettä, mäkistä maastoa, rinteitä ja peltojen rajamaa maisemaa löytyy kaikkialta Etelä-Savon kunnista ja kaupungeista. Maakunnassa on kaikkiaan 15 eloisaa kuntaa ja 3 kerkeää kaupunkia: Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Kerimäki, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Punkaharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, Savonlinna, Savonranta ja Sulkava.

Täällä voi löytää tien suoraan keskiaikaan. Etelä-Savon maakunnan vanhin kaupunki, Savonlinna, levittäytyy näyttävästi Olavinlinnan ympärillä ja Olavinlinna tuo puolestaan väkevän tuulehduksen juuri keskiajailta. Kesäisin Olavinlinna on maineikkaiden Savonlinnan oopperajuhlien päänäyttämönä.

Kohinoita keskiajalta voi aistia samaan tapaan myös muun muassa Savilahden kirkossa Mikkelissä. Kirkkokatselmus osoittautuu Etelä-Savossa muutenkin varsin antoisaksi. Täältä voit löytää puisia ristikirkkoja ja maailman suurimman puukirkon, joka hipoo taivaita Kerimäellä. Histofriikin ei tarvitsekkaan jäädä Etelä-Savossa kylmäksi retkillään.

Ilta-auringon aikaanEtelä-Savossa tapahtuu! Musiikkia, kulttuuria ja taidetta löytyy tapahtumien keskipisteestä ympärivuotisesti.

Mikkelin Musiikkijuhlat, Ballet Mikkeli ja Työväen Näyttämöpäivät saavat väen liikkeelle Mikkelin maisemiin. Savonlinnassa lauletaan opperaa. Sulkavalla soudetaan ja Pieksämäellä melotaan kilpoja. Eikä menoa ja meininkiä puutu myöskään eteläsavolaisista raveista, karnevaaleista tai kesäisistä jazztapahtumista.

Heinäveden luostareissa puolestaan hiljennytään. Ortodoksisest luostariperinteet elävätkin täällä vahvana niin Valamossa kuin Lintulassakin.

Etelä-Savo liitetään parhaiten juuri Saimaaseen saaristoineen ja norppineen. Luonto kutsuukin lomalaista nauttimaan maastosta ja maisemista Koloveden ja Linnansaaren kansallispuistoihin, Puruveden rannoille, Punkaharjun harjualueelle, Vihreän kullan kulttuuritielle, Siikalahden Lintujärvelle ja Oravareitille melomaan.

Etsi tiesi Etelä-Savoon!

Lomalaisen tärpit Etelä-Savossa
Astuvansalmen kalliomaalauksetRistiina
BrahelinnaRistiina
Karvion kanavaHeinävesi
PunkaharjuPunkaharju
Koloveden kansallispuistoEnonkoski
Visulahden matkailukeskus, vahakabinetti ja Dinosauria-puuhapuistoMikkeli
OlavinlinnaSavonlinna
MaakuntamuseoSavonlinna
Taidekeskus RetrettiPunkaharju
Valamon luostariHeinävesi
Lintulan luostariHeinävesi
KesämaaPunkaharju
Kerimäen kirkkoKerimäki
Xon-puistoMikkeli
TaidelinnaKangasniemi

 

Tapahtumien keskipisteessä Etelä-Savossa
Pieksämäen teatterimaratonPieksämäki
MajavamelontaPieksämäki
Savonlinnan OopperajuhlatSavonlinna
Pyhän Olavin PäiväSavonlinna
KäkipäivätPunkaharju
Sulkavan SuursoudutSulkava
Hanget soiMikkeli
Joroisten musiikkipäivätJoroinen
Linkkumyllyn taidekesäMäntyharju
Mikkelin MusiikkijuhlatMikkeli
Tour de MäntyharjuMäntyharju
Jurassic RockMikkeli

 

Jäikö suosikkikohteesi tai -tapahtumasi Etelä-Savossa mainitsematta? Kerro se tässä, anna linkkivinkki ja vie väki perille!

1.

Juvalla mainio pysähdyspaikka: Mikkelistä n 25 km pohjoiseen viitostiellä seurasimme ruskeita opasteita - Vanha Kilkkilä. Vanhan maalaistalon aittoihin oli rakennettu täksi kesäksi nukkekotinäyttely. Joimme hirsituvassa pannukahvit (!) ja söimme törkeän hyvää suklaakakkua. Kokeilkaa kulkijat!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös