Suomen Tivoli
1.4.2010
Suomen Tivoli kiertää Suomea jo 122. vuotta ja ylläpitää tärkeää osaa lasten viihdekulttuuria, sekä Sarioloiden sukuperinnettä. Suomen Tivoli tarjoaa riemua, naurua ja iloista menoa kaikenikäisille.
Vuoden 2010 tivolikausi pyörähtää käyntiin huhtikuussa ja jatkuu syyskuuhun saakka. Huvittelemaan Tivoliin päästään Jyväskylässä, Kokkolassa, Oulussa, Rovaniemellä. Torniossa, Kemissä, Kajaanissa, Joensuussa, Kuopiossa, Lahdessa ja Keravalla.
Tivolista löytyy niin koko perheen laitteita kuin lastenlaitteitakin. Tivolista löytyy aikuiseen ja nuorekkaaseen makuun muun muassa maailmanpyörä, kummitusjuna, autorata, Half Pipe ja Twister. Vauhtia ja jännistystä ei tule tivolireissulta puuttuman.
Lapset innostuvat melkein kaikesta ja ainakin jo kauas kuuluvista riemunkiljahduksista päätellen ainakin pomppulinnasta, pallomerestä, heppakarusellista, lohikäärmeestä ja satujunasta ei kukaan haluaisi jäädä sivuun.
Tivolissa on tarjolla myös erilaisia pelejä ja muutakin virkistystä: grillikahvion palveluja, jäätelöä, popcornia, makeisia ja hattaraa.
| Suomen Tivoli | ||
| Aukioloajat | Varmista paikkakuntakohtaiset aukioloajat Suomen Tivolin kiertuekalenterista. Vierailun viimeisenä päivänä tivoli suljetaan klo 20. | |
| 30.4.-17.5. Jyväskylän Hippos-kenttä | 21.-24.5. Kokkolan Urheilutalon kenttä | 28.5.-21.6. Oulun Kuusisaaren kenttä |
Ma-pe klo 16-21 La-su klo 12-21 Helatorstai 13.5. klo 12-21 | Ma-pe klo 16-21 La-su 12-21 | Ma-pe klo 15-21 La-su klo 11-21 |
| 25.6.-11.7. Rovaniemen Ounaspaviljonki | 15.-21.7. Tornion Aittakenttä | 24.7.-1.8. Kemin Pajarinrannan kenttä |
| Ma-pe klo 15-21 La-su klo 12-21 Juhannusaatto pe 25.6. klo 15-02 | Ma-pe klo 15-21 La-su klo 12-21 | Ma-pe klo 15-21 La-su klo 12-21 |
| 5.-9.8. Kajaanin Hauholankoulun kenttä | 13.-23.8. Joensuun Laululavan kenttä | 27.-28.8. Kuopion Satama |
| Ma-pe klo 15-21 La-su klo 12-21 | Ma-pe klo 16-21 La-su klo 12-21 | Pe-la klo 16-00 |
| 3.-4.9. Lahden Satama | 11.-12.9. Keravan Keskuskenttä | |
| Pe-la klo 16-00 | La klo 10-20 Su klo 10-18 | |
| Hinnat | ||
| Laitelippu Sarjalippu (10 lippua) Sarjalippu ( 5 lippua) | 3 € 26 € 14 € | |
| Ranneke + makeisyllätys | 28 € | |
| Ruokailumahdollisuudet Tivolialueella on saatavissa pikku purtavaa niin makean kuin suolaisenkin nälkään. | ||
- 1.
-
mä tykkään tivolista
- 2.
-
tivolialueella kiva katsella muiden iloa ,pää ja vatsa ei kestä hurjia vauhteja. silti kiva kun tivoli tulee kokkolaankin se on kesän merkki kun tivoli tulee kaupunkiin. silti muille mukavia tivolihetkiä.
- 3.
-
kiitti nainen kokkolasta.<3 minulla taas kestää vatsa vaikka mitä(paitsi gravitronia,tuli oksennus :D :(
mä muuten asun lapis joten meen rovaniemelle….
terkkuja multa ja mun kamulta sulle<3<3
iloisin terveisin:tivolihullu <3
- 4.
-
On se hyvä että tivoli tulee kaupunkiin, oluen myynti lisääntyy huimasti kun tivoli sulkeutuu…
- 5.
-
tivoli on aivan ihg en malta oottaa että se tulee ouluun ja se tulee 2 päivän päästä aijon käydä kaikissa laitteissa mutta eihän se mun huvista oo kiinni vai kaikkien PITÄKÄÄ HAUSKAA TIVOLISSA!!!!!!!(jos pääsette mutta silti=) )P.S. missä asut tivoli hullu jotko käydä high enegyssä se on kuulema parhain laite koko tivolissa uskotko!? = ]
- 6.
-
Heissan.
Tuleeko mikkään tivoli enää Pudasjärvelle tai Kuusamoon? Siis ihan mikä Tivoli tahansa Tivoli Suuronen, Sariola mikä vaan. Onko tietoa?
Kiitos.
ps. Jos tiedätkö laitatko tivolin nimen ja milloin se tulee ;))
- 7.
-
tivoli on hyvä työpaikkana, kannattaa hakea sinne
