Porvoon kesäisiä poimintoja
30.4.2008
Porvoon kesä on toimintaa ja kiehtovia käyntikohteita täynnään. Vanhassa Porvoossa retkeilevät niin nuoret kuin vanhat ja viikinkiseikkailun pyörteissä historia herää jälleen jännittävästi eloon. Porvoossa pääsee myös kokeilemaan höyryjunakyytiä. Poimi tärpit Porvoon-matkaohjelmaa värittämään!
Pikku-Elina opastaa Vanhassa Porvoossa
Pikku-Elina kierroksella lapset ja nuoret kokevat mieleenpainuvia ja jännittäviä elämyksiä Porvoon historiasta. Porvoon teatterin näyttelijät elävöittävät opastusta draaman keinoin.
Noin tunnin kestävä retki alkaa Raatihuoneentorilta ja päättyy kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin tarjoamiin mehuun ja pipareihin.
Retkeen voi osallistua 3.7. – 9.8. torstaisin ja lauantaisin klo 13. Lähtöpaikkana on Raatihuoneentori. Hinta on 6 €/hlö.
Viikinkiseikkailu Linnamäellä
Historiallinen seikkailuretki on tarkoitettu kouluikäisille lapsille ja nuorille. Reilun tunnin kestävä retki Linnamäellä tutustuttaa 1000-luvulla eläneiden muinaissuomalaisten ja viikinkien elämäntapoihin, elinkeinoihin ja uskontoihin.
Retken aikana ryhmä saa rooliasut ja roolihahmot oppailta. Entisistä elämäntavoista ja uskomuksista koetaan unohtumattomia elämyksiä.
Lähtöpaikkana on Linnamäen paikoitusalue 29.6. – 10.8. ja lähtöaika sunnuntaisin ja tiistaisin klo 13. Hinta: 6 €/hlö
Kungasbackan kotieläinpiha
Kungsbackan kotieläinpihalla lehmä ammuu ja sika röhkii. Mutta mitä sanoo Amadeus-aasi? Tule kuuntelemaan! Samalla tutustut muihinkin lemmikkeihimme: lampaisiin, kanoihin, hevosiin, vuohiin.
Avoinna: 1.5. – 31.8. klo 10–18, syyskuussa su klo 12–15, talviajat www-sivuilla. Pääsymaksu on 5 €/aikuinen, 3 €/lapsi (3-17 v.) ja ryhmille käynnit hinnoitellaan erikseen!
Höyryjunalla matkan tekoon
Tervetuloa museojunamatkalle! Höyryjuna tarjoaa mukavan mahdollisuuden tutustua menneen ajan kiireettömään matkustustapaan.
Liikennöintipäivät
Kesäkuu la 14.6, heinäkuu la 5.7., 19.7., 26.7., elokuu la 9.8., 16.8.
13.05 Porvoon asema 14.42
13.15 Kiiala X 14.32
13.25 Haksi 14.25
13.38 Hinthaara 14.10
X= pysähdytään tarvittaessa
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Liput: 14 €/aikuinen, 8 €/lapsi (4-12 v.), perhelippu 32 € (2 aikuista + 2 lasta)
Junassa on kahvilavaunu. Liikennöitsijänä toimii Höyryraide Oy Steamrail, joka harjoittaa myös tilausliikennettä.
Porvoon museorautatie Ry toimii puolestaan liikennöitsijänä museojunataipaleella Helsingistä Keravan kautta Porvooseen. Näin paikan päälle Porvooseen pääsee ”Lättähatulla” körötellen ja menneiden vuosikymmenien tunnelmaa jo matkan varrella aistien.
