Plaza

Kouvola

Kouvola - Kymmenen syytä matkustaa

30.5.2012

Kouvola, Kymenlaakso, Kymijoki

Kouvolalainen toimittaja Hannele Niemi kertoo kymmenen syytä, miksi matkustaa Suomen kymmenenneksi suurimpaan kaupunkiin. Lähde mukaan ja ylläty!

Nina Petelius-Lehto

Meijäjjulkkis, Kouvolan teatterin näyttelijä Nina Petelius-Lehto, on tuttu myös tv:stä intohimoisena puutarhaihmisenä.

Kun kuusi omanarvontuntoista kuntaa pantiin kolmisen vuotta sitten yhteen, vaihtuivat katuosoitteet ja asukasluku. Paikallisidentiteetti vain korostui, mikä tietänee hyvää koko kaupungille. Panostavathan kaikki vanhat kunnat vahvuuksiinsa. Vanhasta Kouvolasta sanottiin, että se on hyvä piilottamaan kauneutensa. Moni matkailija ajoikin onnensa ohi joko raiteilla tai kumipyörillä. Enää ei pääkaupunkiseudulta tulija voi välttyä monimuotoiselta maisemaltamme, meni hän Kouvolan kautta sitten Mikkelin, Lappeenrannan, Kotkan tai Heinolan suuntaan.

Elimäellä aakee ta laakeeta, Anjalankoskella Kymijokivartta, Valkealassa erämaata, Jaalassa vettä rantaa rakkaampaa, Kuusankoskella ainakin yksi savuava tehtaanpiippu ja Kouvolassa? No, keskustaa. Kouvolalaisia on luonnehdittu vaikeasti lähestyttäviksi ja toisaalta turhan vaatimattomiksi.

Tässä oma tulkintamme: Koska meillä on täällä niin kaunista ja kotoisaa, emmesiitä pahemmin huutele. Saattaisivat muutkin hokata. Tämä käyköön näytteeksi omintakeisesta huumoristamme, joka pohjaa asioiden päälaelleen kääntelyyn ja näennäiseen vähättelyyn. Ennen olisin nostanut tyypilliseksi kouvolalaissanonnaksi: Mikä sekin luulee olevansa! Tänään tarjoan: Voimmiekii jos siekii. Tämä tarkoittaa, että myökii täällä kuusiulotteisessa Kouvolassa alamme oppia yhteispeliä. Olosuhteiden pakosta, tehdas kun elättää entistä harvemman.

Julistankin Kouvolan vahvuudeksi mukavat ihmiset, joissa sekoittuu sopivasti kupliva karjalaisuus ja myhäilevä hämäläisyys. Unohtamatta joskus mustanpuhuvaa marria. Kun marri on päällä, ihmisellä on hyvä mieli, johon voi silti sekoittua vahingoniloa.

1. Verla

Kouvolan kuuluisin nähtävyys on UNESCOn maailmanperintökohde Verlan tehdasmuseo ja Ruukki. Poikkeuksellinen, arvokas ja monitahoinen, vuonna 1972 avattu Suomen ensimmäinen tehdasmuseo on askel vanhaan pahvitehdasmiljööseen Verlankosken varrella. Sekä sielun- että ruumiinravintoa. Käsityöläisiä, puoteja, majoitusta. Auki 2.5.-16.9. ti-su kello 10-18.

Verlan tehdasmuseo ja Ruukki

2. Tykkimäki

Huvittavin on Tykkimäen huvipuisto, 17.5. alkaen.

Tykkimäen huvipuisto

3. Repovesi

Repovesi on Vuoden Retkikohde 2012, kansallispuisto Valkealassa. Kävijää kiehtovat jääkauden jäljet: jylhät maisemat, jyrkät kallionleikkaukset, suloiset suolammet, karun kivikon keskellä rehevä keidas. Voit myös kuulla kaakkurin kaihoisan kutsun. Nähtävissä ihmisen askelia jo tuhannen vuoden takaa: tervanpolttoa, uittoa, savottaa. Rohkeille kiipeilyä. Metsäsuomalaisten pyhä paikka: Olhavan kalliomaalaukset. Muuta: Löppösen luola, Kuutinkanava, Orilammen maja ja Tervarumpu-retkeilykeskus, joka on avoinna 12.5. alkaen.

Repoveden kansallispuisto

4. Kasarmimäen alue

Kouvolassa on parikymmentä Museoviraston rekisteröimää kohdetta, joista kuvassa Kasarminmäen alue. Venäläiset alkoivat rakentaa Kouvolan varuskuntaa 1910-luvulla. Nykyään alue tunnetaan ammattikorkeakoulun kotipesänä. ”Kassulla” myös asutaan, tehdään teatteria ja jammaillaan. Upseerikerholla upea ateriointimiljöö.

Kasarminmäen alue

5. Taidetta ja pesäpalloa

Hengen- ja ruumiinkulttuuria tarjoavat Kymi Sinfonietta, Taidemuseo ja pesäpallostadion. Viime kaudella Superpesiksessä neljänneksi sijoittuneen Kouvolan Pallonlyöjien kausi alkaa 9.5. kello 18 kotipelillä Kiteen Palloa vastaan.

6. Työläisidylliä

Työläisidylliä löydät Kuusankosken ja Voikkaan tehtaiden puutaloalueilta ja Kaunisnurmen museo- ja käsityöläiskorttelista Kouvolassa.

Työläisidylliä

7. Rautien varressa

Kaupunkimme kasvoi rautatien ja aseman ympärille, josta on suora yhteys Siperiaan asti. Reilussa tunnissa viuhahtaa Viipuriin, Pietariin ja Moskovaan vie vähän kauemmin. Supernopea Allegro pysähtyy Kouvolassa kahdeksan kertaa päivässä. Asemaa vastapäätä, sisäpihalla sijaitsee pienoisrautatiemuseo Onkapannu-kahviloineen.

Pienoisrautatiemuseo

8. Kymijoen maisemissa

Kymijoen halkoman Kouvolan järvien määrä kasvoi kuuden kunnan liitoksessa 450:een. Kymijoki on aarreaitta kalastajille, melojille ja luontobongareille. Parhaiten valtava virta näkyy Anjalankosken ja Kuusankosken seutuvilla.

Kymijoki

9. Mustilan arboretum

Suomen vanhin ja suurin puulajipuisto Mustilan arboretum, kesän avajaiset 19.5., Alppiruusujen päivä 2.6. Taimi- ja siemenmyyntiä. Viinitila.

Mustilan arboretum

Kouvolan Lakritsi10. Lakritsia herkkusuille

Suomen parhaat lakritsat: Kouvolan Lakritsi, p. 05 321 3002.

Kuusankosken Lakumestan tehtaanmyymälä auki arkisin klo 7-16, Hemmintie 3, Kuusankoski.

Kouvola kierroksilla

Kesän opastetut kävelykierrokset 5.6.-26.7. tiistaisin ja torstaisin kello 14, Kouvola-talolta, Varuskuntakatu 11. Tunnin kierros tutustuttaa tiistaisin keskustaan, torstaisin Kaunisnurmen alueeseen. Hinta 4 euroa. Muut kierrokset räätälöidään ryhmän toiveen mukaan. Hinta 68 euroa/tunti/ryhmä:

  • Taidekierros museokorttelissa
  • Rooliopaskierrokset vanhanajan Kouvolassa
  • Tsaarinajan Kouvola
  • Kymijoki Ruotsin ja Venäjän rajana
  • Viiniä ja taidetta
  • Naapurikunta Iitti, Suomen kaunein kirkonkylä

Lisätietoja:
VisitKouvola
Kouvola.fi
matkailu@kinno.fi
Kouvolan matkailu - Kouvola Innovation Oy, p. 020 615 5295.

Teksti: Hannele Niemi
Kuvat: Mikko Haiko ja Skoy
Viva 5/12

 

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös