Plaza

Matkalaukku

Elämyspuistovertailu

18.5.2009

elämyspuistot, perhematkat

ElämyspuistoonElämyksien hankkiminen on helppoa, kunhan tietää, mihin menee! Eikä elämyksiä tarvitse lähteä merta edemmäs kalastelemaan. Kotimaan elämyspuistoissa on nimittäin varaa valita: vesipuistoja, puuhapuistoja, vauhtipuistoja, seikkailupuistoja kuin myös toiminnallisia laaksoja, luolia, maita ja maailmoja. Matkalaukku esittelee nyt 22 suomalaista elämyskohdetta. Suuntaa sinäkin nyt askeleesi elämysten äärelle!

Elämyspuistoja löytyy Suomen kamaralta vähän jokaisesta niemestä kuin notkostakin. Niissä viihtyvät etenkin perheet - niin lapset vanhempineen kuin lapsenmieliset - mutta moni kohde tempaa mukaan lapsettomatkin ja varttuneemmankin väen.

ElämyspuistoonLasten suosikit Herra Hakkarainen, Muumit, Ti-Ti Nalle ja Joulupukki löytyvät omista maailmoistaan. Monenlaista puuhaa ja luovaa toiminnallisuutta isommille ja pienemmille löytyy niin Levi Adventure Parkista, ValkeakoskenSeikkailupuistosta, LabyrinttiMaailmasta, Vauhtipuistosta, Kesämaasta, Puuhamaasta, Veijarista, Seikkailupuistosta, Viherlaaksosta, Visulahdesta ja Väskin seikkailusaaresta. Vesi lentää ja vesileikit ilahduttavat puolestaan Serenassa ja Jukuparkissa sekä Visulahden Dinosauriassa. HopLop, LeikkiLuola, Huimala ja Pii Poo ovat puolestaan varsinaisia lasten toimintakeitaita. Kalevala Spirit Elämyspuisto painii suomalaisuuden lähteillä aivan omanlaisessa sarjassaan. Xon-puistossa taas vauhtia ja erilaisia elämyksiä piisaa varmasti ihan jokaiselle - varsinkin hurjapäille.

Elämyspuistot ovat usein oikeita täyden palvelun virkistyskeskuksia ja niistä löytääkin monipuolisen ajanvietteen lisäksi koko joukon niin ravitsemus- kuin majoituspalveluitakin. Lisäksi monen kohteen lähimaastoon on leiriytynyt koko joukko muitakin elämyksellisiä kohteita, joten kannattaakin varata retkelle mukaan runsaasti aikaa ja iloista menomieltä.

ElämyspuistoSijaintiAvoinnaAvaamisvuosi
Herra Hakkaraisen taloVammalaYmpäri vuoden
Syys-toukokuu

Ma-pe klo 10-17
La klo 10-14
Kesä- elokuu
Ma-pe klo 10-17
La klo 10-16
Su klo 12-16
2003
HopLopUseita eri kohteitaMa - su klo 10–202006
HuimalaEspoo1.6 - 17.8.2009 päivittäin klo 10-202006
JukuparkKalajokiKesäkaudella 13.6.-9.8.2009
Ma-pe klo: 11-19
La-su klo:11-19
1986
Kalevala SpiritKuhmo1.6. - 15.8.2009.2006
LabyrinttiMaailmaTuuri1.6.2009 alkaen päivittäin klo 10-202006
LeikkiluolaHelsinkiAvoinna joka päivä klo 10 - 20.2006
Levi Adventure ParkKittilä1.6 - 27.9.2009 päivittäin klo 10-19
1.6. - 9.8.2009, lähdöt klo 10:00/ 11:30/ 13:00/ 14:30 ja 16:00.
10.8 .- 27.9.2009, lähdöt klo 10:00/ 13:00 ja 16:00
2006
MuumimaailmaNaantaliMuumimaailma on avoinna 6.6.–23.8.2009 kello 10–18. Avoinna normaalisti myös juhannuksena.1993
Oulun vauhtipuistoOuluPäivittäin touko-elokuussa: kesä- ja heinäkuu klo 12-21
Touko- ja elokuu arkisin klo 14-21ja la-su klo 12-21
1982
Pii PooLempääläMa suljettu
Ti-to klo 12 -18
Pe klo 12 -19
La klo 11 - 18
Su suljettu
2006
Punkaharjun KesämaaPunkaharju23.5 - 12.6 ja 3.8 - 16.8.2009
Avoinna päivittäin klo 12 - 18
13.6. - 2.8.2009
Avoinna päivittäin klo 10 - 19
1986
PuuhamaaTervakoskiAvoinna päivittäin 18.5 - 31.5. klo 10-17
ja 1.6. - 9.8. klo 10-19
Vesipuisto on avoinna 1.6. alkaen
1984
Puuhapuisto VeijariSaarijärvi30.5. - 9.8.2009
Päivittäin klo 11 - 18
1988
SantaParkRovaniemiKesäsesonki: 27.6.- 8.8.2009, ti-la 10 - 18.
Avoinna myös su 28.6 - ma 29.6.2009.
1998
SeikkailupuistoTurkuPuisto ympäri vuoden päivittäin
Ateljee klo 10:30-17:30 ma-pe
Pomppulinna klo 10:30-16:30 ma-su
Liikennekaupunki klo 10.30-17:30 ma-su
1982
Ti-Ti Nallen taloIkaalinenToukokuussa lauantaisin klo 12-17
Kesäkaudella 7.6-10.8 päivittäin klo 10-18.
2001
Valkeakosken | SeikkailupuistoValkeakoskiPortit avoinna (24 h) 30.4. - 30.10.2009 (9.8.suljettu). Talviajan suljettu ja avataan vapuksi 2009.2004
Vesipuisto SerenaEspooArkiviikonloppuisin ympäri vuoden pe klo 17-21 sekä la-su klo 11-20 ja loma-aikoina päivittäin klo 11-20
Vesipuiston ulkoalueet 2.6. - 31.8.2008, sisäalueet ympärivuotisesti
1989
PeukkulaJyväskylä30.5.-16.8.2009 päivittäin klo 10-17
(Juhannuksena 18.-21.6.2009 suljettu)
1997
VisulahtiMikkeliDinosauria on avoinna 1.6.-14.6.2009 joka päivä klo 11-17 ja 15.6-8.8 joka päivä klo 11-19, Vahakabinetti palvelee ympäri vuoden, Museoautonäyttely on avoinna joka 1.6.-14.6.2009 joka päivä klo 11-17 ja 15.6-8.8 joka päivä 11-19.1983
Väskin seikkailusaariNaantali7.6.-17.8. päivittäin klo 11-191994
Xon-puistoMikkeli8.5-30.5 pe-la 12-18
1.6-15.6 ma-pe 11-17 la 11-19
16.6-8.8 ma-su 11-19
12.8-29.8 ke-la 12-18
1.9-3.10 la 12-18
Muina aikoina tilauksesta!
2003

 

ElämyspuistoSisäänpääsyhintaAktiviteetit
Herra Hakkaraisen taloPeruslippu: 4 € ( alle 3v. ilmaiseksi)
Perhelippu: 2 aikuista ja 2 lasta 14 €
Talo esittelee Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalan ja Kuningas Artturin Ritarien tarinoiden maailman ja Herra Hakkaraisen
HopLopAlle 1v. 3 €
Alle 3-vuotiaat 6 €
Yli 3-vuotiaat 10 €
Vanhemmat ja lasten valvojat ( sekä sylivauvat) maksutta
- Leikkimaksu oikeuttaa 2 tunnin leikkiaikaan
Useita leikkialueita, jotka muodostavat useiden satojen neliöiden kokoisia leikkikokonaisuuksia, joissa riittää tutkimista, tekemistä ja seikkailua rajattomasti.
HuimalaAikuiset 5 €
Lapset ja nuoret 3-17 v. 16 €
Lapset 1-2 v. 10 €
Lapset alle 1 v. ilmainen
Seikkailulabyrintti, pomppulinnat, trampoliinit ja monet mielenkiintoiset seikkailualueet
Jukupark19 € / hlö, yli 4-vuotiaat
Alle 4-vuotiaat maksutta
Merirosvolaiva, vesikirput, törmäilyveneet, kiipeilymaa, nautic jet, surfing hill, 12 vesiliukumäkeä, tykinkuula, luna loop, pomppupatja, pallomeri, pompputalo, polkuautoja, potkumopoja, pelihalli, formuloita, mönkijöitä, iso kiipeilymaa, ongintapeli ja toivomuskaivo
Kalevala SpiritAktiviteetit hinnoiteltu erikseen ( lisätietoja kohteesta)Opastettuja elämysretkiä suomalaisuuden lähteille kalevalaisessa hengessä. Paljon erilaisia aktiviteetteja, jotka yllättävät ja hämmästyttävät vieraansa kaikkien aistien voimalla.
LabyrinttiMaailma0-3 v. ilmaiseksi
4-8 v. 5 €
9 -99 v. 9 €
Perhelippu 30 € ( max. 5 henkeä)
Euroopan suurin labyrintti ja lukuisia pienempiä labyrinttejä.
LeikkiluolaAlle 3 -vuotiaat 6 euroa/hlö/2 h sis. 2 pelipolettia
Yli 3-vuotiaat 9 euroa/hlö/2 h sis. 4 pelipolettia
Vanhemmat ja isovanhemmat lasten kanssa maksutta sisään
Erilaisia ja erikokoisia pomppulinnoja ja seikkailupomppulinnoja, trampoliineja, pallokanuunoita, pienten lasten pehmoalue, jossa soft-play leikkimateriaali, erilaisia viihdepelejä ja Lego-leikkialue, noin 150 - 200 m2 kokonaisuus, jossa LEGO rakennus- ja leikkipisteitä.
Levi Adventure ParkLastenrata 9 eur/ lapsi (4-6 vuotta)
Radat 1-3 22 eur/ hlö
Radat 1-5 33 eur/ hlö
Seikkailuratoja, jotka ovat pituudeltaan ja vaikeustasoltaan erilaisia. Radoilla on erilaisia tehtäväpisteitä.
MuumimaailmaYhden päivän ranneke 20 euroa.
Kahden päivän lippu 29 euroa.
Alle kolmevuotiaat ilmaiseksi.
Muumien kotisaarella on paljon erilaista nähtävää. Täällä voi ihastua teatteri Emman näytelmiin, saaren luontopolkuihin ja nähdä tietysti kaikki Muumimaailman asukkaat.
Oulun VauhtipuistoPuistoalueelle on vapaa pääsy. Laitehinnat: 2 €-4,5 €/laiteErilaisia pienten ja vähän isompienkin laitteita: Pomppulinna, karuselli, pikku paatit, pelihalli, sähköautot, vekkulitalo, superliukumäki, mönkijöitä ja kotieläimiä.
Pii Poo0 - 1 v.: 0€
2 - 3 v.: 4€ / 2 h
Yli 4 v. oman aikuisen kanssa 6€/ 2 h
Yli 4 v. ilman omaa aikuista:
6€ / 1 h
8€ / 1,5 h
10€ / 2 h
Aikuiset: 3€ / 2 h
Pii Poo Passi: 1 h / käynti, 24€ / 5 käyntiä
1,5 h / käynti, 32€ / 5 käyntiä
Taiteen ja kulttuurin ohjattuja työpajoja, vapaan leikin kenttiä, vesivärimaalausta, askartelupiste, lapsiturvallinen netti, lastenkirjoja, nukkeja, minimetsän puita, maailman suurin nalle, tuttipuu
Punkaharjun Kesämaa23.5 - 12.6 ja 3.8 - 16.8.2009
Päivälippu                        14 €
Iltalippu klo 16-18             10 €
13.6. - 2.8.2009
Päivälippu                        16 €
Iltalippu klo 16-19             12 €
Kymmeniä erilaisia laitteita ja touhupaikkoja. Kesän 2008 uutuuksina suuri Leewi-laiva, SmartUs-älypuisto sekä jännittävä Nintendo Wii-Areena
PuuhamaaLipun hinta on 20 €/hlö, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi
Kahden päivän lippu 28 €/hlö
Kaikki toiminnot Puuhamaassa sisältyvät pääsylipun hintaan.
Moottorirata monelaisine ajopeleineen, vesipuisto erilaisine ratoineen, veneet, pomppu- ja liukupisteet
Puuhapuisto VeijariAikuiset 10 €
3 - 14 v ja eläkeläiset 8 €
0 - 2 v maksutta
Lipun hinta kattaa kaikki puuhapisteet (paitsi mönkijät ja ponitalutus, joiden hinta on 2 €/ toiminta) ja samalla lipulla pääsee Veijariin 2 peräkkäisenä päivänä.
Tenavapiha, Akvaariotalo, Kotieläintarha ja Eläintalo, monet erilaiset toimintapisteet, kuten rinnepompputalo, maastomönkijä- ja polkupyöräradat, pelihuone, trampoliinit, talutusratsastus, lautat, pienet soutuveneet, kanootit, vaijerirata, minigolf, keinut, pomppulinnat, puutarha- ja luontopolku.
SantaParkAikuiset ja lapset (4-15 v.) 10 €
Perhelippu 30 €
Jäägalleria 6 €
Tonttushow, Puuhariihi, Jäägalleria, Tonttukoulu, rekiretki, Piparila, Joulupukin työhuone, Kauppakuja
SeikkailupuistoVapaa pääsy
Toiminnot maksavat tavallisesti 1-9 €
Suihkusieni ja kahluuallas, puiston halki kiemurteleva puro, liikennekaupunki ja Unelmien Leikkipaikan jättiläispatsaat, erilaiset puistossa järjestettävät esitykset ja ohjattu toiminta
Ti-Ti Nallen talo9,50 €/hlö
8,50 €/hlö, kun seurueessa on vähintään 4 henkilöä
Alle 2-vuotiaat maksutta
Nalleperheen koti, Ti-Ti Nallen puoti, kesäkonsertit, Ti-Ti Nallen äiti, Riitta, tavattavissa talossa
ValkeakoskenSeikkailupuistoVapaa pääsy. Ulkopaikkakuntalaisilta ryhmiltä peritään 50 e/ryhmä sisätilojen käytöstä.Puistossa voivatkäydä seikkailemassa kaikki halukkaat ikään katsomatta. Seikkailupuistossa voi kahlata ja uida laguunissa tai hiekkarannalla, leikkiä luonnossa, kiipeillä useissa kiipeilytelineissä tai vaikka seikkailla linnanmuureilla ja -torneissa. Lisäksi seikkailupuistossa järjestetään ohjattua toimintaa kesällä.
Vesipuisto SerenaPäivälippu 20,50 €
Iltalippu ( klo 16-20) 16 €
Alle 4-v. maksutta
Sisä- ja ulkoliukumäet: Tornado, Lastenmaa, Vihreä aquatuubi, Aaltoallas, Black Hole, 60 m liukumäki, 140m liukumäki, Nykänen ja Villivirta sekä Halfpipe, Rengasmäki, Mattomäki, Vapaa pudotus ja perinteiset ulkoaltaan liukumäet. Serenan ulkoalueilta löytyy yli 1000 m2 altaita ja reilut 10 erilaista toimintoa.
PeukkulaAlle 2-vuotiaat maksutta
Yli 2-vuotiaat lapset ja aikuiset 14 €
Satujen valtakunta, Peikkojen pesäkolo, Prinsessa Ruususen linna, Merirosvojen luola, keskiaikainen tori, seikkailupuisto seikkailuratoineen, leikkipaikka, Viherlandia, Intiaanikylä, Lumikin satutalo, Haltijakeijun koti, Nokkosen Mörskä ja Labyrinttipuisto.
VisulahtiYhteislippu 19 €/ hlö (sis. Dinosauria, Museoautonäyttely, Vahakabinetti)
Moottoripuistoon vapaa sisäänpääsy, ajoliput 2,5 €/kpl
Kahden päivän yhteislippu 27 €
Iltalippu klo16-19 12 €
Vahakabinetti 6 €/ hlö
Museoautonäyttely 4 €/ hlö
Vesipuisto Dinosauria, Vahakabinetti, autonäyttely ja moottoripuisto
Väski15 € ( sis. liput ja laivamatkan)Visaisia pulmia, kiipeilyä, pomppimista, jousiammuntaa ja kullanhuuhdontaa toiminnalisissa pisteissä: näitä asioita ei voi kotioloissa kokea. Väskillä on myös koko joukko esiintyviä roolihahmoja.
Xon-puistoJokaisella laitteella/elämyksellä on oma hintansa 5€-70€. Tarkista hintatiedot verkkosivuilta!Katapultti, benjihyppy, zorbing-pallo, megatrampoliini, jättikeinu, lentomäet ja mönkijät ( myös mönkijäsafareita), paintball-taistelut
   

 

ElämyspuistoKahvilatRavintolat
Herra Hakkaraisen taloEiEi
HopLopOnOn
HuimalaOnOn
JukuparkOnOn
Kalevala SpiritOnOn
LabyrinttiMaailmaOnEi
LeikkiLuolaOnEi
Levi Adventure ParkOnOn
MuumimaailmaOnOn
Oulun VauhtipuistoOnEi
Pii PooEiEi
Punkaharjun KesämaaOnOn
PuuhamaaOnOn
Puuhapuisto VeijariOnGrilli
SantaParkOnOn
SeikkailupuistoOnEi
Ti-Ti Nallen taloOnEi
Vesipuisto SerenaOnOn
ViherlaaksoOnGrilli
VisulahtiOnOn
Väskin seikkailusaariOnOn
Xon-puistoEiEi
ValkeakoskenSeikkailupuistoEiEi
 

Piditkö artikkelista?

Lähetäkavereille

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Elämyspuistovertailu syötteet:

kommentit

Takaisin ylös