Plaza

SantaPark

SantaPark

1.5.2010

elämyspuistot, perhematkat, Rovaniemi, SantaPark

SantaparkRovaniemellä maanalaiseen luolastoon rakennetussa satumaailmassa, SantaParkissa, voi aistia lämpimän joulun tunnelman. Tonttujen puuhia silmäilee useammankin tovin ja niiden kanssa myös puuhastelee monenmoista.

SantaParkissa joulukoristeita askarrellaan tonttujen taidokkaalla opastuksella ja piparkakun tuoksu huumaa varmasti kaikki askartelijat paikan päällä. Joulupipareita pääsee tehtailemaan yhdessä Joulumuorin kanssa ja mukaan voi ostaa myös maistuvia herkkuja piparkakkutaloista suklaatuotteisiin ja muihin makeisiin.

SantaparkTäällä voi luonnollisesti myös tavata joulupukin ja vaikkapa valokuvauttaa itsensä yhdessä pukin kanssa muistoksi. Vauhdikas tonttushow valloittaa ja samalla voi nautiskella vaikka kupposellisen kuumaa joululeivonnaisten kera.

Kannattaa hypätä myös rohkeasti SantaParkin rekijunaan, jossa pääsee kokemaan neljä vuodenaikaa ja retken päälle pääsee tutustumaan tonttujen värikkääseen leluverstaaseen.

SantaParkissa on myös jäästä rakennettu arktinen kokonaisuus, taidegalleria, joka kertoo elämästä - ihmisistä, eläimistä ja elintavoista - Lapissa. Galleriassa on laaja kokoelma pohjoismaisten jäätaiteilijoiden tekemiä veistoksia.

SantaParkin Kauppakujalla tulijaiset löytyvät vaivatta ja murua rinnan alle ja vaikkapa virkistystä kahvihampaan kolottaessa löytää Kotakahvilasta.

SantaParkin verkkosivuille

SantaPark
Tärkein vetonaulaTonttushow, Puuhariihi, Jäägalleria, Tonttukoulu, rekiretki, Piparila, Joulupukin työhuone, Kauppakuja
AukioloajatKesä 2011: 18.6.- 13.8.2011, ti-la 10 - 18 Suljettu yleisinä pyhäpäivinä
HinnatLapset 13 € (4-15v.)
Aikuiset 16 €
Perhelippu 52 € (max 2 aikuista, 4 lasta)
Lippu on voimassa 2 perättäistä päivää, jäägalleria kuuluu hintaan.
Osoite: SantaPark, 96930 Arctic Circle
SantaparkRuokailumahdollisuudet
Kotakahvilasta saa niin pientä purtavaa suolaisen ja makean nälkään kuin myös murua rinnan alle lounasaikaan.

 

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös