Pii Poo
1.5.2010
Pii Poo löytyy Pirkanmaalta Lempäälästä, aivan kivenheiton päästä Tampereelta. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poossa lapsi oivaltaa ja innostuu! Pii Poossa tarjotaan korkeatasoisia, oivaltavia ja innostavia lasten- ja nuorten kulttuuri- ja toimintapalveluja - ja vaikkapa Ideaparkiin suuntautuvan ostosreissun ohessa.
Ideaparkin liikekeskuksen sydämessä meno Pii Poossa on toiminnallista ja monipuolisen luovaa. Lastenkulttuuri työntyy näin varsin vaivattomasti perheiden ulottuville ja varsinkin lasten lähelle.
Kyllähän maailmasta pallomeriä ja pomppulinnoja löytyy, mutta tässä on vaihtoehto, joka tulee lasta lähelle toisenlaisin keinoin: lapsen ymmärrys, luovuus ja itseluottamus kasvavat taiteen ja kulttuurin keinoin. Lapsi nauttii Pii Poossa monenlaisesta tekemisestä. Taiteen eri muodot tulevat tutuiksi ja monenlainen ääni- ja kuvamaailma avartaa maisemia. Pii Poossa voi hullutella ja pitää hauskaa.
Pii Poossa on muun muassa pikkukoti, jota pikkuväki rakastaa. Siellä on monen monta nukkevauvaa, jotka odottavat pieniä hoitajiaan, on minimetsän puita ja maailman suurin nalle, joka rakastaa halauksia. Löytyypä Pii Poosta myös tuttipuu, jonka hoiviin perheen pienokainen voi jättää vanhan tuttinsa, kun on valmis luopumaan siitä. Pii Poossa voi myös kiipeillä, kuunnella satuja ja muuttua hetkessä vaikkapa nalleksi, lohikäärmeeksi tai prinsessaksi Kurkkaakulisseista-tintamareskeissa. Puuha ei varmasti lopu kesken - eikä lapsilla mielikuvitus!
Pii Poo on suunniteltu toiminnallisesti 1–15-vuotiaille. Pii Poossa huomioidaan lapsen ikä ja kehitystaso. Pii Poon ohjelmiston suunnittelussa on huomioitu myös erityislasten osallistumismahdollisuuksia. Pii Poo kokoaa tapahtumia sekä ohjelmistoa myös päiväkoti-, koulu- ja erityisryhmille. Pii Poon ohjelmisto kootaan joka kuukaudelle oman teemansa ympärille: ohjelmassa on sirkustaitoja, tanssia, teatteria ja monelaista muuta kivaa tekemistä. Pii Poo järjestää kesän 2009 kesänäyttelynä graafikko Marsa Pihlajan Eläinten maa -näyttelyn.
| Pii Poo | |
| Elämyksiä | Taiteen ja kulttuurin ohjattuja työpajoja, vapaan leikin kenttiä, vesivärimaalausta, askartelupiste, lapsiturvallinen netti, lastenkirjoja, nukkeja, minimetsän puita, maailman suurin nalle, tuttipuu… |
| Aukioloajat | Ma suljettu Ti-to klo 12-18 Pe klo 12-19 La klo 10-18 Su 12-17 |
| Hinnat | 0 - 1 v.: 0€ 2 - 3 v.: 4€ / 2 h Yli 4 v. oman aikuisen kanssa: 6€/ 2 h Yli 4 v. ilman omaa aikuista: 6€ / 1 h 8€ / 1,5 h 10€ / 2 h Aikuiset: 3€ / 2 h Pii Poo Passi: 1 h / käynti, 24€ / 5 käyntiä 1,5 h / käynti, 32€ / 5 käyntiä |
| Osoite: Ideapark, Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä Pii Poo sijaitsee Ideaparkissa, Lempäälässä, noin 10 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta Tampere- Helsinki moottoritien varrella. | |
| Ruokailumahdollisuudet Ideaparkin ostoskeskuksen monet ruokapaikat | |
