Muumimaailma
1.5.2010
Kirjailija-taiteilija Tove Janssonin tarinoihin perustuva Muumimaailma sijaitsee Naantalissa lähellä Turkua.
Muumimaailman tavoitteena on tuottaa elämyksiä perheille ja toteuttaa muumifilosofiaa, eli toimia ystävällisyyden, ympäristötietoisuuden, turvallisuuden ja seikkailun puolesta.
Teemapuisto aloitti toimintansa vuonna 1993. Vuonna 2007 Muumimaailmalle myönnettiin arvostettu kansainvälinen Golden Pony Awards -huvipuistopalkinto kyvystä elävöittää ja luoda satuhahmot sekä hyvin teemoitetusta kasvatuksellisesta sisällöstä.
Muumimaailmassa saa tutustua Muumitaloon, Papan laivaan, Mörön luolaan, Nuuskamuikkusen keriiin ja moneen muuhun jännitävään ja hauskaan kohteeseen. Muumien maailmassa on niin paljon nähtävää, että käyntiin kannattaa varata aikaa parikin päivää. Kesällä 2010 Muumimaailman teemana on Suuri lentokilpailu -tarina. Niiskun lentohärveli on parkkeerattu talon viereen kaikkien ihmeteltäväksi ja sekä noidan että Alisan lentokoulussa oppii kätevästi luutalennon alkeet.
Lastenkulttuurikohteena Muumimaailma haluaa panostaa eritoten lastenteatteriin, josta saa nauttia saaren omassa katetussa ulkoilmateatteri Emmassa.
Teatteri Emman kaksi näytelmää pyörivät lavalla vuorotellen läpi päivän. Tänä vuonna toinen näytelmistä, ”Suuri lentokilpailu” liittyy kesän teemaan. Kuinka käy, kun Niisku rakentaa lentävän härvelin ja Reippailija-Hemuli haastaa Noidan hurjaan lentokisaan? Toinen esitys on Muumien Juhlakabaree 65-vuotisen Muumien tarinan kunniaksi.
Lue lisää Muumimaailmasta
Muumimaailman verkkosivuille
| Muumimaailma | |
| Tärkein vetonaula | Muumien kotisaarella on paljon erilaista nähtävää. Täällä voi ihastua teatteri Emman näytelmiin, saaren luontopolkuihin ja nähdä tietysti kaikki Muumimaailman asukkaat. |
| Aukioloajat | Muumimaailma on avoinna 8.6.–15.8. kello 10–18 ja 16.8.-29.8. klo 12-18 |
| Hinnat | Yhden päivän ranneke 21 € Kahden päivän ranneke 28 € Superranneke 30 € Alle kolmevuotiaat ilmaiseksi Rannekkeisiin kuuluvat sisäänpääsy Muumimaailmaan ja teatteriesitykset Teatteri Emmassa. Superrannekeella sisäänpääsy myös Väskin seikkailusaarelle laivakuljetuksineen. |
| Osoite: Muumimaailma sijaitsee Naantalissa, noin 16 kilometrin päässä Turusta ja noin 180 kilometrin päässä Helsingistä. Muumimaailmaan on helppo tulla omalla autolla, bussilla tai vaikkapa höyrylaivalla. Jos tulet omalla autolla tai tilausbussilla, aja ensin kohti Turkua ja seuraa sitten opasteita Naantaliin. | |
| Ruokailumahdollisuudet Muumimaailman oma ravintola Mamman keittiö tarjoaa herkkujaan päivittäin klo 11-17. Kotiruokabuffet on aikuisille 14,90€ ja lapsille (3-12v.) 6,70€. Yleisimmät erikoisruokavaliot on huomioitu. | |
