Plaza

SEA LIFE

SEA LIFE

1.5.2010

akvaariot, huvipuistot, kalat, altaat, meduusat, merihevoset, ravintola, luonnon monimuotoisuus, vesistöt, turska

SealifeHelsingissä huvipuisto Linnanmäen alueella vuonna 2002 avattu SEALIFE on varsinainen koko perheen merellinen seikkailu. Esillä on koko joukko niin trooppisten vesien kuin kotimaan makeiden vesistöjenkin kalalajeja.

Merimaailmassa ihasteltavana on niin Itämeren ja Pohjanmeren mielenkiintoisia kalalajeja kuin tropiikin kiehtovia meriympäristöjä - koralliriuttoja ja meriruohoniittyjä. Kala-altaat ja akvaariot eivät lopu kesken, ja jos siltä tuntuukin, kierrokselle sopii lähteä uudemmankin kerran päivän mittaan. Merimaailman pääsyliput ovat voimassa kokonaisen päivän ajan.

Merimaailman erikoisuuksia ovat merihevoset, meduusat, rauskut ja hait. Kaikkiaan Merimaailma SEA LIFEsta löytyy 50 yleisölle nähtävissä olevaa akvaariota, jotka ovat yhteistilavuudeltaan noin 350 kuutiota. SEA LIFEn kävijä nauttii monipuolisesta kävelystä akvaariokierroksellaan ja hämmästyy varmasti erikoisuuksiin kuuluvaa 250 kuutiometrin valtameriallasta, jonka läpi kulkee peräti 10 metriä pitkä tunneli. Tällaista vedenalaista tunnelia ei muualta Suomesta löydy.

SealifeKävelyretki Valtamerialtaan tunnelissa onkin siten varsin ainutlaatuinen kokemuksena. Valtamerialtaan varjoon ei jää myöskään rengasmainen, silliparville suunniteltu allas, jonka keskelle akvaarion kävijä pääsee hämmästelemään näkymiä.

Merimaailmassa kannattaa pysyä ajan tasalla: kalojen ruokinta-ajat eri altailla ja opastuokiot on hyvä tarkistaa paikan päällä heti SEA LIFEen mennessään. Tropiikin ja sademetsän kalojen ruokinta saa veden pärskähtelemään. Mureenat, hait, rauskut, turskat, silokampela, isokurnusimput ja merihevoset saavat jopa vannoutuneen maakravunkin aivan innostumaan merellisestä maailmasta.

Katse puolestaan iloitsee uiskennellessaan värikkäiden kalalajien kintereillä ja nauttiessaan luonnon monimuotoisuudesta, joka täällä ilmenee varsin mielenkiintoisella tavalla.

SEA LIFEn verkkosivuille

SEA LIFE
Erikoisimmat lajitMerihevoset, meduusat, rauskut ja hait
AukioloajatYmpäri vuoden
Kesäkuu:
ma-su klo 10-20
juhannuksena 25.-26.6. klo 10-20
28.-30.6. klo 10-21
Heinäkuu: ma-su klo 10-21
Elokuu: ma-su klo 10-19
Syyskuu- joulukuu: ma-ti, to-su klo 10-17, ke klo 10-20
HinnatAikuiset: 14,50 €
Lapset 4-14v: 9,80 €
Erityisryhmät: 11 €
Osoite: Tivolitie 10, 00510 Helsinki
Ruokailumahdollisuudet
Linnanmäen huvipuiston alueella on useita ruokailumahdollisuuksia. Safari ravintolamaailma, ravintola Linnangrilli ja kahvila-ravintola Jarrumies tarjoavat purtavaa niin isompaan kuin pienempäänkin nälkään. Alueella on myös useita kahviloita ja grillejä, joista saa pikku purtavaa (niin suolaista kuin makeaakin).

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös